Pistäydyin sukulaisissa kun oli alkuiltapäivä ja kaikki. Ihan kahvit emäntä turautti.
Ilmeensä laukesivat, kun kerroin, että tunnin päästä on tapaaminen ehdonalaisvalvojan kaa.
Kait pelkäsivät, että jäisin vonkaamaan heidän hapankaalisoppaansa.
Tein päivän hyvän työn.
½-spurgu
2
176
Vastaukset
oli heilläkin. Vihastus paistaa läpi, syynsä siihenkin. Päivän hyvät työt ei aukene ainakaan mulle......:)
- ½-spurgu
Kun sukulaisten välit joskus tulehtuvat, aina ei aikakaan niitä paranna.
Se "päivän hyvätyö" menee sarkastisen vinoilun piikkiin.
Tänään taajamassa ostosmatkalla näin tiellä liikenteen tappaman oravan. Otin sen autoon ja hautasin omalle tontillemme.
Hautaan eläimet aina pää aurinkoon päin. Sanon pari sanaa saatteeksi ja peitän haudan. Eivät pääse raatokärpäset juhlimaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol6322732Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H232170Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4252144- 881894
JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran201769Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe671570- 1281332
Ammuskelua taas
Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.231240Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka231130Juniorivalmennus Jokereissa..
Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau251114