Saunaseuraa (ja saunaa) vailla

taloyhtiön sauna on puolitoistakuukautta kiinni ja uimahallikin menee heinäkuuksi kiinni. En pysty saunomaan kuin vasta elokuussa, saan kauheat vieroitusoireet ja henkinen tasapainoni voi järkkyä.

OLiskos salossa sellaista 35-55 vuotiasta naista, joka asuu omakotitalossa yksin ja on vailla sisäsiistiä saunamiestä. Otan oman sixpackin mukaan ja voin tarvittaessa vaikka ajaa pihan nurmikon.

Terveisin 47-v. saunamies.
4497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Eli siis. "taloyhtiö" sana viittaa siihen että herran rahatilanne on vähän niin ja näin. Ilmeisesti siis asutaan vuokralla jossain surkeassa kerrostalossa. Olisi edes oma sauna, mutta ei. Myöskään kavereita ei ilmeisesti ole, ainakaan saunallista. No uimarannoillahan on sauna, mutta sinne voi olla hankala kulkea ilman autoa, siksi sinne ei mennä.

Toisaalta autohan voi olla haitaksi, kun joka paikkaan mennään viinat mukana.

Äänestä
  • "

    "

    Ei sana taloyhtiö viittaa kenenkään asukkaan omaan rahatilanteeseen, olisi kyllä ollut varaa mennä saunomaan taloyhtiön saunaan, mutta talkkari lähtee kesälomalle.

    Sitten sotket oluen viinaan, miksi ? Olet siis alaikäinen ja et tiedä alkoholien eroista mitään. Miksi vastasit aloitukseeni ?

    Salossa ei ole kunnon uimarantoja, näkeehän sen kartalta.

    Äänestä

  • Saunamies-1 kirjoitti:

    listattuna Salon alueelta 24 uimapaikkaa:

    http://www.salo.fi/liikuntajanuoriso/liikunta/uimahallijauimarannat/uimarannat/

    Siinä on hyvin kerrottu kunkin paikan mahdollisista palveluista ja minkätyyppinen ranta on kyseessä. Luulisi sieltä ihan kunnollisiakin löytyvän.

    Äänestä

Sinun ehdotuksesi on aika seksistinen - kaipaat siis yhtälailla naisesta saunaseuraa kuin saunaakin ja todenäköisesti myös seksiseuraa vailla olet?..maksaisit luonnossa ajamalla nurmikon :).

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Saunamies-1 kirjoitti:

taloyhtiön sauna on puolitoistakuukautta kiinni ja uimahallikin menee heinäkuuksi kiinni. En pysty saunomaan kuin vasta elokuussa, saan kauheat vieroitusoireet ja henkinen tasapainoni voi järkkyä.

OLiskos salossa sellaista 35-55 vuotiasta naista, joka asuu omakotitalossa yksin ja on vailla sisäsiistiä saunamiestä. Otan oman sixpackin mukaan ja voin tarvittaessa vaikka ajaa pihan nurmikon.

Terveisin 47-v. saunamies.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu