Olin palannut Kyläsaaresta kotiini Itä-Helsinkiin ja kuten tavaksi oli tullut, käynyt hakemassa pankista kahden viikon peruspäivärahani, joka oli noin 900 markkaa. Sähköt oli katkaistu, koska en ollut maksanut laskua, joten jouduin viettämään illat kynttilänvalossa ja kuuntelemaan patteriradiota. Peruspäivärahan olin tietysti ryypännyt heti ja siitä riitti iloa ehkä noin neljäksi päiväksi. Sen jälkeen seurasi armoton krapula, parin päivän tutina ja unettomuus. Onneksi minulla oli kynttilöitä yllin kyllin, koska olin saanut niitä vuosien varrella lahjaksi etupäässä naisilta. Vuokrani maksoi kaupungin sosiaalivirasto, joten jos muistin viedä laskun toimistoon ennen eräpäivää, ei minun tarvinnut huolehtia siitä enää.
Ilmoitin entisille vaimoilleni, että olen vielä hengissä ja käskin sanoa terveisiä lapsilleni, joita en ollut tavannut kuukausiin. Seuraavaksi minun piti huolehtia, siitä, että menisin sosiaalitoimistoon viemään vuokrani maksettavaksi ja täten myös tutustumaan uuteen sosiaalitarkkaajaan, joka oli jostain syystä vaihtunut. Edellinen sosiaaliämmä, joksi heitä olin tottunut kutsumaan, oli ollut täysin työhönsä leipääntynyt keski-ikäinen nainen, jonka tapana oli vetää byrokratian väliverho asiakkaan ja itsensä väliin heti, kun tämä astui ovesta sisään. Byrokratian väliverho on tapa, jolla virkamies kohtaa asiakkaansa. Hänen sääntöjä noudattava virkamiesminänsä ei osoita minkäänlaista inhimillisyyttä työssään. Hän vain noudattaa lakia ja sääntöjä.
Tällä kertaa hämmästykseni oli suuri, kun huoneesta asui pikemminkin laitoksen asiakasta muistuttava lyhyenläntä vatsakas mies, joka esitteli itsensä heti huoneen ulkopuolella ja sanoi kohteliaasti, että käy sisään, ole hyvä. Miehen nimi Reijo Suominen, ja jos hän olisi sanonut olevansa muurari, olisin ilman muuta uskonut. Reijo veti ikkunan auki, kaivoi taskustaan litistyneen Colt-askin, pani tupakaksi ja sanoi minulle, että jos poltat, tuossa on tuhkakuppi. Minä otin rintatakustani vanhan hopeisen tupakkarasiani, johon olin käärinyt sätkiä ja panin palamaan. Tupakkarasiaani en ollut hennonut myydä, koska se oli ollut minulla kauan, eikä siitä olisi kuitenkaan saanut kovin paljon rahaa. Tupakkarasiani ja sen sisällön välillä vallitsi armoton ristiriita.
Miten sinulla menee Johan, Reijo kysyi.
Vastasin, että eipä tässä kehumista ole.
Elämä on ilmeisesti kovaa, hän arveli.
Yritin kertoa hänelle mahdollisimman lyhyesti, että olin hankalassa tilanteessa, koska olin entinen yrittäjä, ja koska pankinjohtaja oli yllyttänyt minua laajentamaan toimintaani lainarahalla, en ollut mitenkään voinut selvitä veloistani laman alkaessa. Asunnon olin sentään saanut vielä hommattua vanhoilla suhteillani. Olin sitä ennen asunut kadulla, porttikongeissa ja sukulaisten luona lähes puoli vuotta, joten olin tyytyväinen siitä, että minulla oli sentään katto pääni päällä.
Ja tulee vissiin otettua kaljaa silloin tällöin, Reijo sanoi.
Naulan kantaan, vastasin. Onhan sitä kaikenlaisia haaveita, että jos sais töitä, ja niin edespäin, mutta kyllä sä tajuat, että ei ne ota tän ikäistä kaveria enää duuniin, ku nuorempiakin on tarjolla. Ja nykyään pitää olla akateeminen koulutus, jos meinaa tehdä niitä hommia, joita mä oon ennen tehny. Ei sinne opistotasoisella koulutuksella ole mitään asiaa.
Luuletsä, että sä voisit parantaa sun elämän tasoa, jos sä saisin kunnollista hoitoa tohon sun holismiis, hän kysyi.
Vastasin, että luulen, vaikka en ollut ollenkaan varma.
Mä voisin yrittää saada sut Kalliolaan kuukaudeks, jos susta tuntuu, että siitä olis apua, hän jatkoi. Kalliolassa annetaan sellasta myllyhoitoa, jota ei anneta yleensä työttömille, koska se on niin kallista, mutta sun kohdallas voitais ehkä tehdä poikkeus. Sen hinta on neljätoistatuhatta markkaa ja jos me saatais sosiaalivirasto maksamaan se, niin siinä olis ehkä sun mahdollisuutes.
No kuka sen sitten päättää, kysyin.
Siiten Suominen ei vastannut, vaan jatkoi, että jos sä pääset sinne, sä saat kirjeen kotiin puolentoista-, kahden viikon kuluttua ja sitten sun pitää hakkiutua sinne Nukariin sanottuna ajankohtana. Sinne mennään sitten selvin päin, ne puhalluttaa ja ottaa veri- ja virtsakokeen, joten hassistakaan ei kannata polttaa ennen sitä. Otat siten muhun yhteyttä, kun se hoito on ohi. Siis, jos sä pääset sinne.
Poistuin sosiaalivirastosta hämmentyneenä. Tällaista kohtelua en ollut odottanut. Reijo Suominen vaikutti inhimilliseltä ja jotenkin itsevarmalta sen myllyhoidon suhteen, aivan kuin asia olisi jo päätetty. Asia selvisikin minulle pian, sillä sain kirjeen sosiaalivirastosta runsaan viikon kuluttua ja huomasin, että miksi Reijo oli ollut niin levollinen sen suhteen, että pääsenkö minä siihen hoitoon. Siinä kirjeessä nimittäin oli sekä esittelijän, että päätöksen tekijän allekirjoituksen kohdalla saman nimi: Reijo Suominen.
Ilmoitin entisille vaimoilleni, että olen vielä hengissä ja käskin sanoa terveisiä lapsilleni, joita en ollut tavannut kuukausiin. Seuraavaksi minun piti huolehtia, siitä, että menisin sosiaalitoimistoon viemään vuokrani maksettavaksi ja täten myös tutustumaan uuteen sosiaalitarkkaajaan, joka oli jostain syystä vaihtunut. Edellinen sosiaaliämmä, joksi heitä olin tottunut kutsumaan, oli ollut täysin työhönsä leipääntynyt keski-ikäinen nainen, jonka tapana oli vetää byrokratian väliverho asiakkaan ja itsensä väliin heti, kun tämä astui ovesta sisään. Byrokratian väliverho on tapa, jolla virkamies kohtaa asiakkaansa. Hänen sääntöjä noudattava virkamiesminänsä ei osoita minkäänlaista inhimillisyyttä työssään. Hän vain noudattaa lakia ja sääntöjä.
Tällä kertaa hämmästykseni oli suuri, kun huoneesta asui pikemminkin laitoksen asiakasta muistuttava lyhyenläntä vatsakas mies, joka esitteli itsensä heti huoneen ulkopuolella ja sanoi kohteliaasti, että käy sisään, ole hyvä. Miehen nimi Reijo Suominen, ja jos hän olisi sanonut olevansa muurari, olisin ilman muuta uskonut. Reijo veti ikkunan auki, kaivoi taskustaan litistyneen Colt-askin, pani tupakaksi ja sanoi minulle, että jos poltat, tuossa on tuhkakuppi. Minä otin rintatakustani vanhan hopeisen tupakkarasiani, johon olin käärinyt sätkiä ja panin palamaan. Tupakkarasiaani en ollut hennonut myydä, koska se oli ollut minulla kauan, eikä siitä olisi kuitenkaan saanut kovin paljon rahaa. Tupakkarasiani ja sen sisällön välillä vallitsi armoton ristiriita.
Miten sinulla menee Johan, Reijo kysyi.
Vastasin, että eipä tässä kehumista ole.
Elämä on ilmeisesti kovaa, hän arveli.
Yritin kertoa hänelle mahdollisimman lyhyesti, että olin hankalassa tilanteessa, koska olin entinen yrittäjä, ja koska pankinjohtaja oli yllyttänyt minua laajentamaan toimintaani lainarahalla, en ollut mitenkään voinut selvitä veloistani laman alkaessa. Asunnon olin sentään saanut vielä hommattua vanhoilla suhteillani. Olin sitä ennen asunut kadulla, porttikongeissa ja sukulaisten luona lähes puoli vuotta, joten olin tyytyväinen siitä, että minulla oli sentään katto pääni päällä.
Ja tulee vissiin otettua kaljaa silloin tällöin, Reijo sanoi.
Naulan kantaan, vastasin. Onhan sitä kaikenlaisia haaveita, että jos sais töitä, ja niin edespäin, mutta kyllä sä tajuat, että ei ne ota tän ikäistä kaveria enää duuniin, ku nuorempiakin on tarjolla. Ja nykyään pitää olla akateeminen koulutus, jos meinaa tehdä niitä hommia, joita mä oon ennen tehny. Ei sinne opistotasoisella koulutuksella ole mitään asiaa.
Luuletsä, että sä voisit parantaa sun elämän tasoa, jos sä saisin kunnollista hoitoa tohon sun holismiis, hän kysyi.
Vastasin, että luulen, vaikka en ollut ollenkaan varma.
Mä voisin yrittää saada sut Kalliolaan kuukaudeks, jos susta tuntuu, että siitä olis apua, hän jatkoi. Kalliolassa annetaan sellasta myllyhoitoa, jota ei anneta yleensä työttömille, koska se on niin kallista, mutta sun kohdallas voitais ehkä tehdä poikkeus. Sen hinta on neljätoistatuhatta markkaa ja jos me saatais sosiaalivirasto maksamaan se, niin siinä olis ehkä sun mahdollisuutes.
No kuka sen sitten päättää, kysyin.
Siiten Suominen ei vastannut, vaan jatkoi, että jos sä pääset sinne, sä saat kirjeen kotiin puolentoista-, kahden viikon kuluttua ja sitten sun pitää hakkiutua sinne Nukariin sanottuna ajankohtana. Sinne mennään sitten selvin päin, ne puhalluttaa ja ottaa veri- ja virtsakokeen, joten hassistakaan ei kannata polttaa ennen sitä. Otat siten muhun yhteyttä, kun se hoito on ohi. Siis, jos sä pääset sinne.
Poistuin sosiaalivirastosta hämmentyneenä. Tällaista kohtelua en ollut odottanut. Reijo Suominen vaikutti inhimilliseltä ja jotenkin itsevarmalta sen myllyhoidon suhteen, aivan kuin asia olisi jo päätetty. Asia selvisikin minulle pian, sillä sain kirjeen sosiaalivirastosta runsaan viikon kuluttua ja huomasin, että miksi Reijo oli ollut niin levollinen sen suhteen, että pääsenkö minä siihen hoitoon. Siinä kirjeessä nimittäin oli sekä esittelijän, että päätöksen tekijän allekirjoituksen kohdalla saman nimi: Reijo Suominen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
olen koukussa........ :)
tarina on "fiktiota":-D))))))))))))))))))))
siinä mielessä hyvä laboratorio, että jos lukijamäärä pysyy tarinan edetessä, kannattaa harkita koko stoorin julkaisua. Siitä on nimittäin osia julkaistu eräässä antologiassa, joka on valitettavasti loppuunmyyty. Mutta minä olen jatkanut sitä romaaniksi asti pyrkien....
suhteita kustantamoihin? Miksi tänne noita tunget? Teet itsesi ihan naurettavaksi.
sivutuloverokirja Sanoma-WSOY:ssä.