Mitähän tällä Jeremian kirjan 3. luvun kohdalla mahdetaan tarkoittaa?
"Kun te niinä päivinä lisäännytte ja tulette hedelmällisiksi maassa, sanoo Herra, niin ei enää puhuta Herran liitonarkista. Se ei enää tule mieleen, eikä sitä enää muisteta. Sitä ei enää kaivata, eikä sellaista enää tehdä.
17. Siihen aikaan Jerusalemia sanotaan Herran valtaistuimeksi. Kaikki kansat kokoontuvat sinne, Jerusalemiin, Herran nimen tähden, eivätkä he enää vaella pahan sydämensä paatumuksessa. "

Vastaukset 1
Vanhimmat
Siinähän puhutaan Israelin "tulevaisuudesta ja toivosta" tuhatvuotisessa
rauhanajassa, ns. messiaanisessa aikakaudessa. Otetaanpa edeltävä ja
jälkeinen jae mukaan, niin ei uusjuutalaiset (adventtikirkko) voi kuin hävetä
korvausteologiaansa, joka romuttui viimeistään vuonna 1948.
Jeremia 3:14-18
14 Palatkaa takaisin, te luopuneet lapset, sanoo Herra, sillä minä olen ottanut
teidät omikseni, ja minä noudan teidät, yhden ainoankin kaupungista ja kaksi
sukukunnasta, ja tuon teidät Siioniin.
15 Ja minä annan teille paimenet oman sydämeni mukaan,
ja he kaitsevat teitä ymmärryksellä ja taidolla.
16 Ja kun te lisäännytte ja tulette hedelmällisiksi maassa niinä päivinä,
sanoo Herra, niin ei enää puhuta Herran liitonarkista, se ei enää ajatukseen
astu, eikä sitä enää muisteta; ei sitä enää kaivata, eikä sellaista enää tehdä.
17 Siihen aikaan sanotaan Jerusalemia Herran valtaistuimeksi,
ja kaikki kansat kokoontuvat sinne, Jerusalemiin, Herran nimen tähden
eivätkä enää vaella pahan sydämensä paatumuksessa.
18 Niinä päivinä on Juudan heimo kulkeva Israelin heimon kanssa,
ja he tulevat yhdessä pohjoisesta maasta siihen maahan,
jonka minä annoin teidän isillenne perinnöksi.
Eipä tuossa kehoteta adventistia palaamaan amerikkaan vaan juutalaista
Israelin maahan
Shalom, Israel!