Pervitiini, vaari huumekoukussa

Pataljoonan korpraali*

Vaarini oli huumekoukussa sodan jälkeen ja tietojeni mukaan pervitiini oli siihen syynä. Olen lukenut viime aikoina tästä huumeongelmasta, joka oli joillakin sotaveteraaneilla.
Meillä oli aika ongelma vaarin kanssa, apteekista sai pienen annoksen pahimpiin vaivoihin. Elämä oli yhtä helvettiä pienellä asutustilalla, kun vaari alkoi nähdä ullakkokamarissa pikku-ukkoja ja alkoi ammuskelemaan Brownigilla.
Vanhempani yrittivät saada vaarille apua, mutta turhaan, vaari kuoli -60 luvulla saamatta koskaa kunnon apua huumeongelmansa. Vaari oli kyllä annoksen saatuaan pätevä kaveri ja pystyi hoitamaan varsin arvostetun työnsäkin viljelyn ohella.
Monta kertaa olen miettinyt, kuinka paljon maassamme oli tälläisiä perheitä, joissa kärsittiin rintamalla olleen huumeongelmasta. Ainakin näin vanhemmalla iällä ovat kavereiden kertomukset ajattelemisen aihetta omista kokemuksistaan perheissään, joissa on ollut sotaveteraani.

14

6057

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rateki

      Omasta suvusta on kuulunut huhuja morfiiniongelmasta, alkujaan haavoittumisesta alkanutta. Ja onhan sitä väitetty että Helsingin pultsareista oli alun alkaen suuri osa sodassa huumeisiin ja/tai alkoholiin kiinni jääneitä miehiä.

      • mercan

        Suomen hiihtomaine ainakin palautettiin 50-luvulla kunniaan juuri pervitiinin avulla ja taisi sitä riittää seuraavallekin vuosikymmenelle ainakin Pellon suurelle hiihtokuninkaalle.

      • hikilaudat luisti
        mercan kirjoitti:

        Suomen hiihtomaine ainakin palautettiin 50-luvulla kunniaan juuri pervitiinin avulla ja taisi sitä riittää seuraavallekin vuosikymmenelle ainakin Pellon suurelle hiihtokuninkaalle.

        Juuri äskettäin kuollut hiihtäjä legenda ei mitenkään pitänyt matalaa profiilia piristeistä, joita käyttivät tuolloin 50-luvulla, hänkin oli kuulumma jo lopettaa 50km:n hiihdon kesken, oli kaveri sekoittanyt "juomat,kun sitten sai mukin kouraansa, niin johan taas suksi luisti ja voitto tuli.

      • suksikuningas
        hikilaudat luisti kirjoitti:

        Juuri äskettäin kuollut hiihtäjä legenda ei mitenkään pitänyt matalaa profiilia piristeistä, joita käyttivät tuolloin 50-luvulla, hänkin oli kuulumma jo lopettaa 50km:n hiihdon kesken, oli kaveri sekoittanyt "juomat,kun sitten sai mukin kouraansa, niin johan taas suksi luisti ja voitto tuli.

        Se oli tämä suomalaisten salainen ase, mustikkasoppa. Muille ei kerrottu että mustikoiden ja sokerin lisäksi siihen pistettiin pikkuisen pervitiiniä, ni jo suksi lensi 50 km, olis lentänyt vaikka 200.
        Täytyy muistaa sekin, että sodan aikana vartiomiehillekin annettiin pari nappia heroiinia jos oli köhää, ettei siellä sitten yskitä. Että aika surutonta se oli se kemiallinen sota.
        Kun Suomi pyrki YK:n jäseneksi, meikäläistä huumelainsäädäntöä jouduttiin rukkaamaan tiukemmaksi. Sodan jälkeen ja 50-luvulla oli tosi paha huumeongelma koko maassa.

      • Amfe....
        suksikuningas kirjoitti:

        Appiukkovainaa oli 50-60 luvuilla aktiivihiihtäjä, kansallisella tasolla, hän kertoi pervitiiniä käytetyn yleisesti jopa kesken hiihtomatkan pulveria suuhun ja kroppa keveni huomattavasti ja mieli oli virkeä.

      • Tuannoinaaniin
        mercan kirjoitti:

        Suomen hiihtomaine ainakin palautettiin 50-luvulla kunniaan juuri pervitiinin avulla ja taisi sitä riittää seuraavallekin vuosikymmenelle ainakin Pellon suurelle hiihtokuninkaalle.

        Ainakin Mietaa on vetäny jotain näin sen täytyy olla. Kattokaa nyt sitä ukkoa.

      • Mietaako mainos
        Tuannoinaaniin kirjoitti:

        Ainakin Mietaa on vetäny jotain näin sen täytyy olla. Kattokaa nyt sitä ukkoa.

        Mietaa ei ole käyttänyt muuta, kuin kolmekymmentä ropposta mämmiä kerta-annoksena.

        On siinä thyrsreikä ollu lujilla.

    • Pervitiini-Aatu
    • muhos

      kannabiksellahan ne sen narkkailun aloittivat.

      • Pervitiini....

        Pervitiiniä tuli ainakin saksalaisten mukana sotilaiden käyttöön. Se oli aivan normaalia käytäntöä. Erityisesti kaukopartiomiehet käyttivät sitä viimeisenä keinonaan hätätilanteissa.
        Aine lisäsi hetkellisesti fyysistä suorituskykyä, ettei kipujakaan tai väsymystä tajunnut. Kun aineen vaikutus lakkasi, olo oli sitten entistä tukalampi.
        Paljon siihen on ihmisiä jäänyt koukkuun sodan aikana. Pervitiiniä myytiin sodan jälkeen apteekeissa Suomessa kipulääkkeenä ilman reseptiä. Tosin sen amfetamiinipitoisuutta oli vähennetty merkittävästi. Pervitiiniä sai vielä 1950-luvun alussa mainostaa sanomalehdissä.

        Mainos HS torstaina heinäkuun 3 pnä 1952.

        Rec.
        Coffein 10 %, Acid. ascorbin 0,3 %, Anaurin hcl 0,2 %, Menthol 0,3 %, Acid.acetysal. 35,0 %, Phenacetin 25,0 %, Sacch 27,0 %, Cacao.

    • morphin hydrochlor.
    • Ihmettelen?

      Mistä se vaarisi enää sodan jälkeen sen aikuisessa Suomessa enää sai amfetamiiniä? EI pervetiiniä ollut kuin saksalaisilla eikä noita aineita myyty apteekissa! Katukauppaa ei ollut... ei ainakaan maaserudulla!

      • Pataljoonan_korpraali

        Jos luit tuon aloitukseni tarkkaan, niin siinä kerroin, että vaari sai apteekista pienen annoksen kerrallaan "muka vieroitukseen", tuo annos käsitti kolme tablettia. Lisäksi vaarin kirjeistä olen käsittänyt, että lääkäreissä "osattiin" käydä kauempanakin mm. Helsingissä.
        Sodan jälkeen noita sodan aikuisia pervitiinejä (metamfetamiini) oli varsin runsaasti muutenkin varastoissa, että siitä riitti mm. hiihtäjillemme potkua. http://yle.fi/urheilu/3-6532369

      • tgjgöoyöi

        Hiukan väritelty kertomus.Kyllä tuon ajan miehet sitten arvostivat lähinnä kyllä hyvää känniä kavereiden kanssa josta sitten taas ryhdistäydyttiin arjen töihin.Jokin narkomaani joka selvästi oli jo vetämätön oli kyllä halveksittu ja lähinnä jo puistokamaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3402
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3212
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      127
      2820
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      45
      2574
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1963
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1646
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1525
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1340
    10. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      39
      1291
    Aihe