huolimatta, sillä kohta pääsemme jälleen ateistiseen vaiheeseen:
Myllyhoidosta, tai Minnesotan mallista, joksi sitä myös kutsutaan, olin lukenut joskus jotain, ja tiesin suurin piirtein mistä oli kysymys. Hoito oli siis kallista ja sinne ohjattiin yleensä työpaikoilta ihmisiä, jotka olivat vaikeuksissa alkoholinkäytön suhteen, mutta joilla katsottiin olevan mahdollisuus vielä toipua ja siten hyödyttää yhteiskuntaa. Minun kaltaisiani rapajuoppoja siellä ei ilmeisesti ollut totuttu näkemään.
Seisoin Helsingin linja-autoasemalla laiturilla kahdeksan, josta Nukarin bussit lähtevät. Minulla oli mukanani iso kassi, johon olin pakannut kaikki tarvitsemani vaatteet, hammasharjan ja peseytymisvälineet. Vanha renttu oli noussut kaikkein alimmalta portaalta pykälän ylemmäs. Tunsin lievää ylpeyttä siitä, että vielä löytyi yksi ihminen, joka uskoi minuun. Reijo Suominen oli ehkä ajatellut, että tuolla tyypillä saattaisi olla henkistä potentiaalia vielä nousta tuosta alennustilasta oikealla hoidolla. Hän oli osoittanut toiminnallaan myös sen, että hän teki työtä todellisesta kutsumuksesta, eikä ollut muuttunut kyyniseksi paskiaiseksi, niin kuin valitettavasti on sanottava hänen lukuisista työtovereistaan. Jos hänen kaltaisiaan ihmisiä olisi enemmän, olisi maailma ehkä hieman parempi paikka.
Noin neljänkymmenen kilometrin jälkeen olimme perillä. Paikka sijaitsi Nurmijärvellä lähellä Hyvinkään rajaa. Lähin rautatieasema oli Jokela. Heti saavuttuani, minut otti vastaan ystävällinen sairaanhoitaja, joka kertoi, että Kalliolaan tulee uusia hoidokkeja joka lähes joka päivä ja kaikille tehdään poikkeuksetta samanlainen sisääntulotarkastus. Siis puhallus alkometriin, veri- ja virtsakoe sekä sisääntulohaastattelu. Alkoholia ei veressä saanut olla, eikä myöskään jälkiä huumeista tai lääkkeistä, jotka eivät olleet lääkärin määräämiä. Verikokeella testattiin paitsi huumeita ja lääkkeitä, myös maksan kunto. Näiden toimenpiteiden jälkeen minut ohjattiin toiseen rakennukseen, jossa oli majoitus- ja oleskelutilat ja osoitettiin huone, jossa tulisin nukkumaan, mikäli nukkumiseen jäisi aikaa.
Paikka oli siisti ja kodikas, aivan kuin jokin pieni hotelli tai yksityissairaala. Tontilla oli useita rakennuksia, joista yksi oli vanhempi omakotitalo, jota käytettiin kerhorakennuksena. Siellä kokoontui AA-kerho. Tontti oli loivasti laskeva ja hyvin hoidettu puutarha alkoi juuri herätä pitkän talven jälkeen kevään kukoistukseen. Paikka miellytti minua. Edessä oli neljän viikon tiivis hoitojakso ja toisin kuin luulin, minut ohjattiin heti ryhmään, jossa oli eri vaiheessa olevia potilaita tai asiakkaita, joiksi meitä kutsuttiin. Hoito ei siis alkanut ryhmässä yhtä aikaa alusta, vaan jokainen ryhmään tulija joutui suoraan siihen vaiheeseen jossa ryhmässä mentiin.
Alkuhaastattelussa ryhmäni vetäjä, Tuija, itsekin entinen alkoholisti, tivasi minulta, että miksi olen tullut Kalliolaan. Sanoin, että minulle ehdotettiin sinne tuloa. Selitys ei kelvannut. Yritin toista selitystä. Olen alkoholisti, ja jos oikein ymmärsin, Kalliolassa hoidetaan alkoholisteja. Sekään selitys ei kelvannut ja minulle jäi epäselväksi se, mikä olisi ollut tyydyttävä vastaus. Haastattelu videoitiin ja nauhaa tultaisiin käyttämään myöhemmin hoidon aikana toipumistarkoituksiin. Myöhemmin minulle selvisi, että jos olisin murtunut haastattelussa ja kertonut olevani henkisesti täydellinen raunio, olisi se ollut parempi. Minä en tuntenut olevani raunio ja se ärsytti Tuijaa selvästi. Minusta tuntui, että en ollut riittävän huonossa kunnossa, jotta minun persoonallisuuteni jälleenrakennus olisi ollut mahdollista. Nimittäin melko lailla heti alussa, minulle valkeni myös se, että hoidon tarkoitus oli murtaa ihmisen oma tahto ja omavoimaisuus. Hänen kuului myöntää kykenemättömyytensä itse säädellä elämäänsä ja antaa tahtonsa korkeamman voiman haltuun, jolloin toipuminen sairaudesta nimeltä alkoholismi olisi mahdollista.
Myllyhoidosta, tai Minnesotan mallista, joksi sitä myös kutsutaan, olin lukenut joskus jotain, ja tiesin suurin piirtein mistä oli kysymys. Hoito oli siis kallista ja sinne ohjattiin yleensä työpaikoilta ihmisiä, jotka olivat vaikeuksissa alkoholinkäytön suhteen, mutta joilla katsottiin olevan mahdollisuus vielä toipua ja siten hyödyttää yhteiskuntaa. Minun kaltaisiani rapajuoppoja siellä ei ilmeisesti ollut totuttu näkemään.
Seisoin Helsingin linja-autoasemalla laiturilla kahdeksan, josta Nukarin bussit lähtevät. Minulla oli mukanani iso kassi, johon olin pakannut kaikki tarvitsemani vaatteet, hammasharjan ja peseytymisvälineet. Vanha renttu oli noussut kaikkein alimmalta portaalta pykälän ylemmäs. Tunsin lievää ylpeyttä siitä, että vielä löytyi yksi ihminen, joka uskoi minuun. Reijo Suominen oli ehkä ajatellut, että tuolla tyypillä saattaisi olla henkistä potentiaalia vielä nousta tuosta alennustilasta oikealla hoidolla. Hän oli osoittanut toiminnallaan myös sen, että hän teki työtä todellisesta kutsumuksesta, eikä ollut muuttunut kyyniseksi paskiaiseksi, niin kuin valitettavasti on sanottava hänen lukuisista työtovereistaan. Jos hänen kaltaisiaan ihmisiä olisi enemmän, olisi maailma ehkä hieman parempi paikka.
Noin neljänkymmenen kilometrin jälkeen olimme perillä. Paikka sijaitsi Nurmijärvellä lähellä Hyvinkään rajaa. Lähin rautatieasema oli Jokela. Heti saavuttuani, minut otti vastaan ystävällinen sairaanhoitaja, joka kertoi, että Kalliolaan tulee uusia hoidokkeja joka lähes joka päivä ja kaikille tehdään poikkeuksetta samanlainen sisääntulotarkastus. Siis puhallus alkometriin, veri- ja virtsakoe sekä sisääntulohaastattelu. Alkoholia ei veressä saanut olla, eikä myöskään jälkiä huumeista tai lääkkeistä, jotka eivät olleet lääkärin määräämiä. Verikokeella testattiin paitsi huumeita ja lääkkeitä, myös maksan kunto. Näiden toimenpiteiden jälkeen minut ohjattiin toiseen rakennukseen, jossa oli majoitus- ja oleskelutilat ja osoitettiin huone, jossa tulisin nukkumaan, mikäli nukkumiseen jäisi aikaa.
Paikka oli siisti ja kodikas, aivan kuin jokin pieni hotelli tai yksityissairaala. Tontilla oli useita rakennuksia, joista yksi oli vanhempi omakotitalo, jota käytettiin kerhorakennuksena. Siellä kokoontui AA-kerho. Tontti oli loivasti laskeva ja hyvin hoidettu puutarha alkoi juuri herätä pitkän talven jälkeen kevään kukoistukseen. Paikka miellytti minua. Edessä oli neljän viikon tiivis hoitojakso ja toisin kuin luulin, minut ohjattiin heti ryhmään, jossa oli eri vaiheessa olevia potilaita tai asiakkaita, joiksi meitä kutsuttiin. Hoito ei siis alkanut ryhmässä yhtä aikaa alusta, vaan jokainen ryhmään tulija joutui suoraan siihen vaiheeseen jossa ryhmässä mentiin.
Alkuhaastattelussa ryhmäni vetäjä, Tuija, itsekin entinen alkoholisti, tivasi minulta, että miksi olen tullut Kalliolaan. Sanoin, että minulle ehdotettiin sinne tuloa. Selitys ei kelvannut. Yritin toista selitystä. Olen alkoholisti, ja jos oikein ymmärsin, Kalliolassa hoidetaan alkoholisteja. Sekään selitys ei kelvannut ja minulle jäi epäselväksi se, mikä olisi ollut tyydyttävä vastaus. Haastattelu videoitiin ja nauhaa tultaisiin käyttämään myöhemmin hoidon aikana toipumistarkoituksiin. Myöhemmin minulle selvisi, että jos olisin murtunut haastattelussa ja kertonut olevani henkisesti täydellinen raunio, olisi se ollut parempi. Minä en tuntenut olevani raunio ja se ärsytti Tuijaa selvästi. Minusta tuntui, että en ollut riittävän huonossa kunnossa, jotta minun persoonallisuuteni jälleenrakennus olisi ollut mahdollista. Nimittäin melko lailla heti alussa, minulle valkeni myös se, että hoidon tarkoitus oli murtaa ihmisen oma tahto ja omavoimaisuus. Hänen kuului myöntää kykenemättömyytensä itse säädellä elämäänsä ja antaa tahtonsa korkeamman voiman haltuun, jolloin toipuminen sairaudesta nimeltä alkoholismi olisi mahdollista.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Raunio-ihminen, mikä ihmeen raunio-ihminen, raunio-koirat jummärrän, mutta että sellainen joka ei selvinpäin tätä helvettiä kestä, tai löydä ulos-pääsyä ja siksi tarvitsee jatkuvaa neutralisointia mielen-myrkytys-tilaansa olisi raunio-ihminen?
Olet hieno-ihminen, herkkä, kaunis ja viisas.
Ethän ole heikko luonteeltasi["tuuliviiri"]?
Tarkoituksellinen hukuttautuminen vapahtavaan viinaan ["jos herra aikoo meidät hukuttaa saisi käyttää Koskenkorvaa"] ennen todellista mielesi vapahdusta on toivottavasti valinta, ei lopullinen tarkoitus, vinetto,gambiina ja last but not least Kolina ja pehmyt shellin saunapullo on siis ikään kuin silta mustuuden [itsemurha,laajennettu itsemurha,lobotomia,henkinen itsari, luovuttaminen, eläimelliseen laumautumiseen taipuminen] ja sarastavan mielen valon välissä?
mielenkiintoista, kerro lisää itsestäsi:-D)))))))))))))))))))))))
Liian rajua lapsille. ;)
pelastus Jeesuksessa Kristuksessa. Ateismi ei vie sinua askeltakaan eteenpäin elämässä.
Tunnen sympatiaa sinua kohtaan.
Siunausta!
siunauksesta, mutta luepa nyt vaikka tuo kolumnini Onko jumala sittenkin olemassa?
olemassaoloa ei voida tieteen keinoin todistaa.
Tiede on tiedettä ja usko on uskoa.
M.O.T.
miksi käytät tuota M.O.T.-hokemaa tässä yhteydessä. Todista sitten, jos kerran asian tiedät. Tähän ei käy mikään raamatun siteeraaminen, sillä raamatusta ei ole todisteeksi mihinkään asiaan.