14.6.2009
Veskun näkemä uni kesäkuun alussa 2009
Sain tämän pari viikkoa sitten. Heräsin yöllä eikä uni enää tarttunut. Päätin yrittää nukkumista sohvalla kun siellä on viileämpää. Mennessäni sohvalle minulle tuli varmuus että saan unessa profetian.
Nukahdin nopeasti ja unessa olin jonkin seurakunnan pappi (opintoni teologisessa ovat vasta alullaan). Unessa minulle esiteltiin antikristus tai antikristuksen hengen vaikutuksessa oleva henkilö. Hänet näytettiin minulle sian hahmossa. Niin röyhkeä hän oli saarnatessaan. Hän sai aikaan suuren "herätyksen".
Seuraavaksi hänet esiteltiin erittäin kauniina koirana. Hän sai jo pelkällä katseellaan ihmiset puolelleen, niin kauniit ja vetoavat silmät hänellä oli. Minulle iski unessa epävarmuus. Olenko tarpeeksi juurtunut Kristukseen, että voin kestää tämän henkilön kohtaamisen? Samalla minulle tuli hätä seurakunnastani ja mietin, miten voisin puhua tätä henkilöä vastaan joutumatta rangaistavaksi. Uni päättyi tähän.
_______________________________________________________________________________________________________________________
Veskun näkemä uni kesäkuun alussa 2009
Sain tämän pari viikkoa sitten. Heräsin yöllä eikä uni enää tarttunut. Päätin yrittää nukkumista sohvalla kun siellä on viileämpää. Mennessäni sohvalle minulle tuli varmuus että saan unessa profetian.
Nukahdin nopeasti ja unessa olin jonkin seurakunnan pappi (opintoni teologisessa ovat vasta alullaan). Unessa minulle esiteltiin antikristus tai antikristuksen hengen vaikutuksessa oleva henkilö. Hänet näytettiin minulle sian hahmossa. Niin röyhkeä hän oli saarnatessaan. Hän sai aikaan suuren "herätyksen".
Seuraavaksi hänet esiteltiin erittäin kauniina koirana. Hän sai jo pelkällä katseellaan ihmiset puolelleen, niin kauniit ja vetoavat silmät hänellä oli. Minulle iski unessa epävarmuus. Olenko tarpeeksi juurtunut Kristukseen, että voin kestää tämän henkilön kohtaamisen? Samalla minulle tuli hätä seurakunnastani ja mietin, miten voisin puhua tätä henkilöä vastaan joutumatta rangaistavaksi. Uni päättyi tähän.
_______________________________________________________________________________________________________________________
Vastaukset 5
Vanhimmat
______________________________________________________________________________________________
11.6.2009
Annen uni seurakunnan "seulonnasta" v. 2001
Eräänä yönä tapahtui erikoinen asia. Uskon, että Herra puhui sekä valveilla, että unessa samasta asiasta. En tiedä tarkoittiko nämä jotakin erityistä uskovien ryhmää, vai yleisesti seulontaa uskovien keskuudessa, Herra yksin tietää sen.
Ollessani erään yön tunteina jostakin syystä valveilla, kuulin hengen korvillani selvästi seuraavat sanat "olkaa raittiit". Nämä tuli kolme eri kertaa.
Ensiksi sanottiin; "Olkaa raittiit ja olkoon pukunanne uskon ja rakkauden haarniska..."
Hetken päästä tuli toistamiseen sanat; "Olkaa raittiit, valvokaa, teidän vastustajanne perkele käy ympäri niin kuin kiljuva jalopeura etsien, kenet hän saisi niellä.."
Sekä vielä kolmannen kerran taas sanat "Olkaa raittiit", jonka jälkeen sanottiin myös jotakin, mikä ei kuitenkaan jäänyt mieleeni.
Sen jälkeen olin nukahtanut ja uni jonka näin, puhuu mielestäni samasta asiasta, kuin edellä olevat raamatun kehoitukset/varoitukset.
Tässä uni:
Olin jossakin paikassa, missä oli joku ryhmä ihmisiä (ehkä noin 14-15 henkeä). Siinä oli sielunvihollinen, jolla oli kalju pää ja sarvet. Hänelle oli annettu valtuudet koota siitä ryhmästä itselleen ihmisiä vietäväksi jonnekin. Hänellä oli sellainen joku lautan tapainen siellä rannassa, mihin hän kokosi niitä jotka lähtivät hänen mukaansa siitä ryhmästä. Unessa mulle oli annettu tieto, että hän on luvan kanssa liikkeellä, eli että hänelle oli annettu erityisesti lupa koota itselleen ihmisiä siitä porukasta, kenet hän pystyi viemään.
Kun tuli minun kohdalle, niin seisahtui eteeni todeten että hänellä ei ole valtaa minuun, joten meni ohitseni (kuulun Jeesukselle). Mutta vierestä hän vei monia. Ne jotka hän vei, eivät mitenkään nähneet siinä mitään vaaraa, että lähtivät hänen mukaansa. Näin, että he olivat päin vastoin erittäin tyytyväisen ja huolettoman näköisiä, aivan kuin olisivat lähteneet johonkin huvittelemaan, esim. rannalle tms.
Meitä jotka jäimme jäljelle, emmekä lähteneet hänen mukaansa, oli loppujen lopuksi ehkä jotain neljä ihmistä vain enää jäljellä. Eli noin 2/3 oli mennyt. Siinä sitten, kun olimme jäännöksenä siitä joukosta, niin otimme erään naisen kanssa toisiamme kädestä kiinni kuin turvaa hakeaksemme, koska tunnelma siinä tilanteessa oli aika pelottava, kunnes kätemme alkoivat kiusallisesti hiota ja irroitimme ne. Tähän uni loppui.
Aamulla, kun etsin ko. sanankohtia raamatusta, totesin, että ne löytyvät seuraavista kohdista; 1. Tess. 5:8 ja 1. Piet. 5:8. Tällöin huomasin, että ko. raamatunjakeet ovat numeroiltaan samat, mitä en aiemmin ollut tiennyt. Voisi uskoa sen olevan jotenkin vahvistuksena Herralta tähän asiaan.
______________________________________________________________________________________
11.6.2009
Mirka Nurkan näky 1.6.2009
Herra Jeesus haluaa meitä muistuttaa ja olla ohjaamassa tässä ajassa, jolloin Hänen ilmestymisensä on aivan ovella. Sain pitkän, mielenkiintoisen näyn, joka ihmetytti minua ja hengessäni koin tapahtumien olevan lähellä. Näky jätti lähtemättömän vaikutuksen, mutta tärkeintä on se, mitä Herra haluaa meille viestittää kaikella tällä.
1.6.2009 Näkynä minulle ilmestyy kirkkautta säteilevä olento, kädessään korkealle nostettu sinetti. Hän kuuluttaa: "JEESUKSEN VERI PUHDISTAA KAIKESTA SYNNIN SAASTUTUKSESTA."
Kuin välähdyksenä tulee mieleeni Ilmestyskirjan enkeli, jolla on kädessään elävän Jumalan sinetti.
Ilm.7:2-3 Ja minä näin erään muun enkelin kohoavan auringonnoususta, ja hänellä oli elävän Jumalan sinetti, ja hän huusi suurella äänellä niille neljälle enkelille, joille oli annettu valta vahingoittaa maata ja merta, ja sanoi: "Älkää vahingoittako maata älkääkä merta, älkää myös puita, ennenkuin me olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijain otsaan."
Näky jatkuu kuin filminauhalta. Joukko valkeisiin vaatteisiin puettuja tämän maailmamme rannalta lähtee juoksemaan kohti merta, jonka vesi on kirkasta kuin lasi. Juoksen itse samassa joukossa muiden perässä. Edessä avautuu "tie" pilvissä, jonka molemmin puolin nousee seisomaan kirkkaita olentoja tehden tietä näille tuleville.
Kuuluu ääni:"RIISUKAA POIS SURUPUKUNNE, SILLÄ MINUN AURINKONI NOUSEE TEILLE MINUN OMANI."
Ilm. 7:9-10 Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, ja he huusivat suurella äänellä sanoen:"Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta."
Sen jälkeen näen puun oksan, tuoreen, joka kasvaa ja puhkeaa täyteen lehteen. Kuulen:"HÄN (JEESUS) TULEE PIAN."
Matt.24:30-37 Ja silloin ihmisen pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. Ja Hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat Hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin. Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus:kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä. Totisesti Minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat. Taivas ja maa katoavat, mutta Minun sanani eivät koskaan katoa. Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin. Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
jatkuu..
Sitten lopuksi näen suuren, pimeän kirkon, jonka ikkunoistakaan ei valo pääse sisään. Alttarilla istuu porttonainen, paholaisen näköinen ja iljettävä. Se huitoo meitä Jumalan Poikaan uskovia kauemmas, eikä voi sietää valon lankeamista kasvoilleen. Se syöksyy ulos kirkosta ja ihmiset katsovat sitä ihmeissään ja lähtevät seuraamaan sitä.
Ilm.13:14 Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi, sen nimen luku. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja se luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.
Ajatukseni on, että Jeesus haluaa tehdä meille tiettäväksi, kuinka lähellä nämä kaikki tapahtumat ovat. Kuitenkin Herra Jeesus on tuo aurinko, joka meille nousee. Meidän Jeesuksemme! Älä siis pelkää! Hän yksin on meidän apumme, suojamme ja kilpemme. Se päivä, jona Isä Hänet lähettää, on lähellä. Nämä tapahtumat ovat aivan ovella. On aika viimeistään nyt tosissaan etsiä Herran kasvoja, uskovienkin. Jeesus pesköön meidät verellään puhtaiksi, ettemme joutuisi häveten väistymään Hänen edestänsä, kun Hän saapuu. Valvokaamme siis ja pysykäämme Sanassa, jossa emme voi eksyä. Jokaiselle, joka pyytää, Hän antaa.
"Ilm. 3:19-22
Kaikkia niitä, joita Minä pidän rakkaina, Minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. Katso, Minä seison ovella ja kolkutan; jos joku kuulee Minun ääneni ja avaa oven, niin Minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän Minun kanssani. Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin Minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa Hänen valtaistuimellensa. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.
Siunauksin kanssanne,
Mirka
Erään perheenäidin näky 3.6.2009
Jaan kanssasi minulle tuntemani keski-ikäisen perheenäidin näkemän näyn.
Kyseinen henkilö on hiljattain uudistunut uskossaan eläen jälleen
"ensirakkauttaan".
Yhdyn tähän, että Jumala haluaa lähettää lapsensa sinne missä ihmiset
ovat, kertomaan Jeesuksesta, eikä vain odotella että he osaisivat tulla
kokouksiin, missä uskovat kokoontuvat.
--------------------------
Keskiviikkona 3.6.2009 kotona Lempäälässä
Istuin nuorimmaisen huoneessa sängyn vieressä. Hänen jalkojaan särki ja
hieroin niitä, mitään ei puhuttu kun ajattelin hänen nukahtavan siihen
samalla. Siinä tytön jalkoja hieroessa mietin niitä näitä, kun yhtäkkiä
näin itseni nousemassa puhujapönttöön. Olin epäröivä ja vähän
kauhuissani. Tila jonka näin, oli suuri sali täynnä ihmisiä. Ymmärsin
että se oli seurakuntasali, ei kirkko ja ihmiset olivat uskovia
seurakuntalaisia. Siinä epäröidessäni tunsin kuinka joku valtava voima
täytti minut kokonaan. Se oli monin verroin enemmän kuin rukouksessa
saatu rauha. Samassa näin itseni pöntössä ja kuulin kuinka suustani tuli
ääni. Se oli miehekäs ja äärettömän voimakas. Tajusin että se on Jumalan
ääni. Se jylisi ja täytti koko salin. Se oli ankara ja jopa kiivas.
Ääni sanoi "Menkää pois! Menkää pois täältä! Menkää ulos! Menkää
kaduille! Menkää kaduille ja aitovierille julistamaan evankeliumia ja
pelastusta!"
Tämä toistui pari kertaa, jonka jälkeen ääni muuttui lempeäksi ja
lohdulliseksi ja sanoi: "Te tiedätte. Te pelastutte. Kertokaa heille
jotka eivät vielä tiedä. Minä tulen pian."
Sitten, ikään kuin tyhjenevä ilmapallo, hiivuin lattialle ja aloin hiljaa
itkeä. Ääneni oli pienen pieni ja mietin ettei tätä kuule kukaan, kun
sanoin sieltä lattialta "kuulkaa mitä Jumala sanoi".
Havahduin, että istuin edelleen nojatuolissa hieroen tyttöni jalkoja,
joka oli jo nukahtanut. Hämmentyneenä menin itsekin nukkumaan, mutta
vasta eilen sen oikein ymmärsin, että näky oli Herralta ja on annettu
jaettavaksi. Iloitaan Herrassa, saamme olla turvallisella mielellä,
työtä on tehtävä silti vielä.
Nimimerkin "Suomenkuningas" profeetallinen kehotus 28.5.2009
Minulle tuli Herran kautta tällainen kehotus. Lue koko Jeremiaan kirja.
Ajattelin ensin, että no höh.. enpä lue.. mutta tuo kehotus pyöri päässäni toista vuorokautta. Lupasin Herralle lukea sen illalla, kun on siihen oma rauhansa.. Jeremiaa lukiessani moni tämänkin ajan asioista tuli taas mieleeni. Lupaahan Jumala vielä yhdistää Juudan ja Israelin, mitä se sitten tarkoittaakaan. Enimmäkseen Jeremia kuitenkin puhuu aikansa kuninkaille ja profeetoille tulevasta onnettomuudesta, joka vie heidät pois luvatusta maastaan.
Lukiessani Jeremiaa kirjaa tuli minulle Jumalalta selkeä kehotus tuoda esille tällainen kohta. Silmäni eivät millään päässeet näiden raamatun jakeiden yli pitkään aikaan. Luin yhä uudestaan ja uudestaan jakeet aivan kuin en ymmärtäisi mitä siinä lukee. Aluksi tahdoin näet ymmärtää, että ne koskisivat Jeremiaan aikaista Juudan kansaa. Kuitenkin sain vahvistuksen Jumalalta, että juuri tämä kohta Jeremiaasta on se syy, miksi minun juuri tuli lukea koko kirja keskellä yötä väsyneenä (ja tahdottomana).
Jeremia 23 : 25-32
"Minä olen kuullut, mitä nuo profeetat puhuvat, nuo, jotka julistavat minun nimissäni silkkaa valhetta. He sanovat: 'Olen nähnyt unen, olen nähnyt unen!' Kuinka kauan tätä vielä jatkuu? Mitä onkaan mielessä noilla profeetoilla, jotka julistavat valhetta ja omia pettäviä kuvitelmiaan! He pyrkivät siihen, että kansani unohtaisi minut niiden unien takia, joita he kertovat toinen toiselleen. Niinhän heidän isänsäkin unohtivat minut ja palvelivat Baalia. Profeetta, joka on nähnyt unen, kertokoon unensa. Mutta se, jolle minä olen puhunut, julistakoon minun sanani totuudenmukaisesti!
Mitä tekemistä akanoilla on jyvien seassa? sanoo Herra.
Eikö minun sanani ole kuin tuli, kuin moukari, joka murskaa kallion?"
Herra sanoo:
"Totisesti, minä käyn näiden profeettojen kimppuun, näiden, jotka sieppaavat sanoja toisiltaan ja julistavat niitä minun sanoinani! Minä käyn näiden profeettojen kimppuun, jotka puhuvat omiaan mutta väittävät: 'Tämä on Herran sana.' Minä käyn niiden kimppuun, jotka julistavat valheuniaan ja kertovat niistä. He valehtelevat ja kerskuvat ja eksyttävät näin minun kansani. Minä en ole heitä lähettänyt enkä antanut heille tehtävää. Ei heistä ole tälle kansalle mitään hyötyä, sanoo Herra.
Hyvin usein Jeremiasta pilkanneet "profeetat" toivat vain hyviä uutisia ja usein paransivat kansaa kepeästi (kuten Jeremiaan kirjasta käy selville useassa kohdassa) sanomalla Rauhaa, Rauhaa, vaikka rauhaa ei ollut. Voimmeko nähdä jotain vastaavaa nykyajassa? Aivan kuin minulle olisi sanottu seurakuntamme olevan sokeita ja kuuroja kuten Jeremiaan ajan kansa, kuninkaat ja profeetat. Kuka profeetoistamme uskaltaa tuoda huonoja uutisia seurakuntien keskelle, vaikka tietäisikin ajan merkit? On tässä vielä toinenkin tarkoitus. Vaikka profeetta ei pelkkiä "vääriä hyviä aikoja" lupaisikaan, niin jokaisen unen tai näyn kohdalla on oltava siinä mielessä tarkkana, että se ei välttämättä tulekaan Herralta. Tunnistammeko mikä on Jumalan, mikä ei? Itse Saatanakin voi esiintyä valkeuden enkelinä jos tahtoo. Jos ei ole ollut tarpeeksi nöyrä ja herkkä kuulemaan Herraa niin voi tietysti käydä niin että sanoman antaja onkin väärä. Ja vieläpä useat vahvistavat väärän sanan, jolloin se ikään kuin saa enemmän todistusvoimaa, vaikka olisikin valhetta. Olen Jouko Pihon kanssa samaa mieltä, että jokainen itsekseen tutkikoon sydämessänsä profetiat ja tiedon sanat ja hakekoot vahvistusta Raamatusta ja olkoot kaikelle ennemmin kriittisiä kuin täysin avoimia, koska eksyttäjä käyttää varmasti kaikki mahdolliset tilaisuutensa, joita hänelle tulee. Ennen kaikkea käykööt jokainen Totuudessa ja olkoot vanhurskaat ja oikeudenmukaiset sen sanan mukaan jonka Herra on Kirjassaan antanut. Amen.