Tässä mielenkiintoinen kolumni viime lauantailta, huomattavasti laadukkaampi kun Salmenin.
Päätoimittaja Aimo Massisen kolumni: Jäätteenmäki hakee revanssia
AIMO MASSINEN
Ensi viikolla alkaa oikeudenkäynti, jossa Anneli Jäätteenmäkeä syytetään yllytyksestä tai avunannosta virkasalaisuuden rikkomiseen. Jäätteenmäki ei ollut tätä oikeudenkäyntiä pyytänyt, vaan se tuli hänelle yllätyksenä. Toistan: Jäätteenmäki ei ollut tätäkään oikeudenkäyntiä pyytänyt, vaan se tuli hänelle täydellisenä yllätyksenä.
Sen sijaan yllätyksenä ei tullut Jäätteenmäen ehdokkuus EU-parlamentin vaaleihin. Hän lähtee hakemaan eräänlaista revanssia kokemalleen nöyryytykselle. Pohjanmaalainen akka ei anna koskaan periksi. Jäätteenmäki ei ole tunnustanut tehneensä muuta virhettä kuin hankkinut Suomen keskustalle vaalivoiton.
Jäätteenmäen ei tarvitse lähteä EU-vaalikamppailuun yksin. Hänen tukenaan on Suomen keskusta ja varsinkin vahvat ”mediasatraapit”, Ilkan päätoimittaja Kari Hokkanen ja Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen, joiden mielestä Anneli on tehnyt vain isänmaallisia tekoja.
Hokkasen mukaan Jäätteenmäen dramaattinen ero selittyy poliittisilla syillä. ”Oikeudenkäynti sen todistaa, vaikka muodollisesti tutkitaan vähäistä ja erittäin tulkinnanvaraista, juridista rikettä.” Keskisuomalainen puolestaan ennakoi oikeuslaitoksen päätöstä näin: ”Käräjäoikeuden ratkaisu on muotoseikallinen, ei välttämättä asiakeskeinen.”
Oikeuslaitos ratkaisee tietysti Irak-vuodon juridisen puolen. Se joutuu arvioimaan, tulivatko noin tuhat liuskaa Martti Manniselta, tasavallan presidentin neuvonantajalta Jäätteenmäelle pyytämättä, täydellisenä yllätyksenä. Faksi- ja puhelutiedot toimivat todistusaineistona.
EU-vaaleissa kansalaiset voivat ottaa kantaa Jäätteenmäen moraaliseen puoleen. Kun joka tapauksessa on jo käynyt selväksi, ettei Jäätteenmäki puhunut jupakan kaikissa vaiheissa totta ja ilmeisesti valehteli myös eduskunnalle täysistuntosalissa ja muille suomalaisille suorassa televisiolähetyksessä, jokainen voi mitata sitä oman moraalikäsityksensä mukaan.
Asettuminen ehdokkaaksi tilanteessa, jossa Jäätteenmäkeä syytetään rikoksesta, on sinänsä oma lukunsa. Juridisesti ehdokkuudelle ei ole esteitä, mutta moraalisesti se on kyseenalaista. Englannissa, Saksassa, Ruotsissa ja muissa politiikan sivistysvaltioissa tällainen ei tulisi kysymykseenkään.
Kun ehdokkuudella haetaan jonkinlaista hyvitystä tai peräti kostoa, se ei ole kovin terve lähtökohta. Jäätteenmäki ei tähtää tulevaisuuteen vaan katsoo menneeseen. Tästä viestii sekin, että hän vaati ehdokkuutensa ensijulistuksena kattavaa selvitystä Suomen Eurooppa-politiikan linjasta, tuloksista ja mahdollisista virhearvioinneista nimenomaan Paavo Lipposen hallitusten kausilta 1995–2003.
Keskusta odottaa tietysti, että Jäätteenmäki koetaan jonkinlaisena marttyyrina, tuo puolueelle sääli- ja sympatiaääniä. Mitenkähän lienee? Jäätteenmäki tulee epäilemättä valituksi omiensa tuella, mutta kasvaako keskustan kokonaisäänimäärä?
Minä ainakin olen kuullut monen vannovan, että ”jos Jäätteenmäki lähtee nyt ehdokkaaksi, sellaista päivää ei tule, että äänestäisin kepulaista enää sen jälkeen missään vaaleissa”.
Päätoimittaja Aimo Massisen kolumni: Jäätteenmäki hakee revanssia
AIMO MASSINEN
Ensi viikolla alkaa oikeudenkäynti, jossa Anneli Jäätteenmäkeä syytetään yllytyksestä tai avunannosta virkasalaisuuden rikkomiseen. Jäätteenmäki ei ollut tätä oikeudenkäyntiä pyytänyt, vaan se tuli hänelle yllätyksenä. Toistan: Jäätteenmäki ei ollut tätäkään oikeudenkäyntiä pyytänyt, vaan se tuli hänelle täydellisenä yllätyksenä.
Sen sijaan yllätyksenä ei tullut Jäätteenmäen ehdokkuus EU-parlamentin vaaleihin. Hän lähtee hakemaan eräänlaista revanssia kokemalleen nöyryytykselle. Pohjanmaalainen akka ei anna koskaan periksi. Jäätteenmäki ei ole tunnustanut tehneensä muuta virhettä kuin hankkinut Suomen keskustalle vaalivoiton.
Jäätteenmäen ei tarvitse lähteä EU-vaalikamppailuun yksin. Hänen tukenaan on Suomen keskusta ja varsinkin vahvat ”mediasatraapit”, Ilkan päätoimittaja Kari Hokkanen ja Keskisuomalaisen päätoimittaja Erkki Laatikainen, joiden mielestä Anneli on tehnyt vain isänmaallisia tekoja.
Hokkasen mukaan Jäätteenmäen dramaattinen ero selittyy poliittisilla syillä. ”Oikeudenkäynti sen todistaa, vaikka muodollisesti tutkitaan vähäistä ja erittäin tulkinnanvaraista, juridista rikettä.” Keskisuomalainen puolestaan ennakoi oikeuslaitoksen päätöstä näin: ”Käräjäoikeuden ratkaisu on muotoseikallinen, ei välttämättä asiakeskeinen.”
Oikeuslaitos ratkaisee tietysti Irak-vuodon juridisen puolen. Se joutuu arvioimaan, tulivatko noin tuhat liuskaa Martti Manniselta, tasavallan presidentin neuvonantajalta Jäätteenmäelle pyytämättä, täydellisenä yllätyksenä. Faksi- ja puhelutiedot toimivat todistusaineistona.
EU-vaaleissa kansalaiset voivat ottaa kantaa Jäätteenmäen moraaliseen puoleen. Kun joka tapauksessa on jo käynyt selväksi, ettei Jäätteenmäki puhunut jupakan kaikissa vaiheissa totta ja ilmeisesti valehteli myös eduskunnalle täysistuntosalissa ja muille suomalaisille suorassa televisiolähetyksessä, jokainen voi mitata sitä oman moraalikäsityksensä mukaan.
Asettuminen ehdokkaaksi tilanteessa, jossa Jäätteenmäkeä syytetään rikoksesta, on sinänsä oma lukunsa. Juridisesti ehdokkuudelle ei ole esteitä, mutta moraalisesti se on kyseenalaista. Englannissa, Saksassa, Ruotsissa ja muissa politiikan sivistysvaltioissa tällainen ei tulisi kysymykseenkään.
Kun ehdokkuudella haetaan jonkinlaista hyvitystä tai peräti kostoa, se ei ole kovin terve lähtökohta. Jäätteenmäki ei tähtää tulevaisuuteen vaan katsoo menneeseen. Tästä viestii sekin, että hän vaati ehdokkuutensa ensijulistuksena kattavaa selvitystä Suomen Eurooppa-politiikan linjasta, tuloksista ja mahdollisista virhearvioinneista nimenomaan Paavo Lipposen hallitusten kausilta 1995–2003.
Keskusta odottaa tietysti, että Jäätteenmäki koetaan jonkinlaisena marttyyrina, tuo puolueelle sääli- ja sympatiaääniä. Mitenkähän lienee? Jäätteenmäki tulee epäilemättä valituksi omiensa tuella, mutta kasvaako keskustan kokonaisäänimäärä?
Minä ainakin olen kuullut monen vannovan, että ”jos Jäätteenmäki lähtee nyt ehdokkaaksi, sellaista päivää ei tule, että äänestäisin kepulaista enää sen jälkeen missään vaaleissa”.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Massisen kolumnihan oli pelkää skeidaa!
Lukekaa "Lefa" http://www.iltalehti.fi/2004/03/02/1490423_ke.shtml
kiitollisilta kansalaisilta äänivyöryn. Tälle Massinen ei mahda mitään, typeryyksiä kirjoittamalla vain kasvattaa Annelin äänimäärää. Itse äänestän varmasti Jäätteenmäkeä. Ja jos olisi mahdollista, sylkäisisin halveksivasti Bush-nuolija Lipposen lappuun.
Massinen ?
Turun Sanomien demari(taustainen) päätoimittaja, edesmenneen Turun Päivälehden mies, joka kunnostautui jo viime juhannuksen tienoilla "erinomaisen objektiivista journalismia" edustavalla tavalla vedonlyöntipuuhissa puoluetovereittensa kanssa - ja luonnollisesti liittyen Anneli Jäätteenmäen kohtaloon. On siinäkin "riippumatonta" tiedonvälitystä!
Siinä missä Paavo Lipponen edustaa kaunapolitiikka, siinä Aimo Massinen edustaa kaunajournalismia - puhtaimmillaan. Eiköhän siinä olisi jo - Pekka Ervastin malliin - edes jonkinlaisen journalistipalkinnon paikka?
Vielä parempi oli R. Fribergin juttu, jossa hän on saanut paniikkihäiriön Venäjän sotaharjoituksista ja näki jo venäläisten sotilaiden syklonin Turun saaristossa. Turun mielipidesaastelaskeuma on hyvin kapean sukupolven ongelma.
... on tunnettu vanhakantainen sossu, jonka erikoisessa suojeluksessa on asevelisosialisti Lipponen.
Tässä lisää mielenkiintoista, eli pätkä pääkirjoitussivulta, Marjo Matikainen-Kallströmin haastattelusta ja Keijo Korhosen kólumnista viime perjantain Suomen Kuvalehdestä, jonka vasta nyt ehdin lukaista. Ehkä nämä on hyvä saattaa niiden tietoon, jotka kenties eivät ole lehteä nähneet. Kepulaisillakaan ei liene sitä vastaan, sillä lehti ei kuulu ”Erkon mediaan” (mikä sekin on lähinnä liberaalinen) ja lehden päätoimittaja Tapani Ruokanen lienee kepua lähellä; ainakin hän tuki voimakkaasti Olli Rehniä ja Alpo Rusia.
Pääkirjoitussivulla on siis lyhyt kirjoituksen ”sankarittaren” kuvalla varustettu ilmeisesti juuri päätoimittajan kirjoittama juttu ”Uskottavuutta politiikkaan”:
>Anneli Jäätteenmäen asettuminen ehdolle europarlamenttiin on ymmärrettävä ratkaisu. Hän sai kansanedustajuuden helsinkiläisiltä, voitti keskustan puheenjohtajana vaalit, menetti uskottavuutensa ja sen mukana pääministerin ja puoluejohtajan virat. Hän joutuu lopulta oikeudessa vastaamaan syytteisiin. Tältä pohjalta on syytä yrittää uusia kansalta saatua valtakirjaa. Helsinkiläisten kannalta Jäätteenmäki osoittautuu juuri niin petolliseksi kuin monet poliitikot: lupauksilla ei ollut katetta.<
Lehdessä on myös europarlamentista eduskuntaan siirtyvän ja kokoomuksen puheenjohtajakaavailuissa vahvoilla olevaksi arvellun Marjo Matikainen-Kallströmin pitkä haastattelu. Siitä muutama ote:
>Matikainen-Kallström on ollut europarlamentissa vuodesta 1996, pitempään kuin kukaan toinen kokoomuslainen. Hän on seurannut huolestuneena nykyisen hallituksen Eurooppa-politiikkaa.
”Suomesta on tullut selvästi varovaisempi. Näyttää siltä, että meillä ei ole enää uskallusta mennä sinne, missä asioista päätetään. Olemme jäämässä rannalle ruikuttamaan ja annamme toisten tehdä päätöksiä meidänkin puolestamme”.
Matikainen-Kallström on selvästi Suomen Nato-jäsenyyden kannalla:
”Jos menemme mukaan EU:n ulko- ja turvallisuuspoliittiseen yhteistyöhön, Nato ei tuo enää siihen mitään lisää. Käytännössä se olisi sama asia kuin Nato-jäsenyys, koska EU:lla ei ole resursseja hoitaa turvallisuuspolitiikkaa ilman Natoa. Silloin meidän olisi ilman muuta hyvä olla suoraan vaikuttamassa Naton ratkaisuihin”
Lehdessä on jo kauan ollut vakiokolumnistina Keijo Korhonen. Tuo nykyisin kansainvälisen politiikan professorina Arizonan yliopistossa Yhdysvalloissa toimiva Korhonen oli jo Kekkosen luottomiehiä ja jäsen ”kolmen tohtorin koplassa” (Korhonen, Risto Hyvärinen ja Max Jakobson) jota koplaa entisen ye-eversti Risto Hyvärisen mukaan myös everstijuntaksi kutsuttiin. Korhosta pidettiin silloin kepun aivoina, mutta myöhemmin hän on kyllä etääntynyt ainakin kepun valtavirrasta, mutta terävänäköinen ja –sanainen tuo jo seitsemänkymppinen Korhonen yhä on. Tässä pieni pätkä hänen kolumnistaan ”Valta ilman vastuuta”:
”Suomessa kukoistaa vaihtoehdoton demokratia. Meikäläinen ”Vallan puolue” on valtapuolueiden eliittien yhteenliittymä. Mitään merkitystä ei ole sillä, onko pääministeri demari, kokoomuslainen vai kepulainen. Kukin pääsee junailemaan vuorollaan. Politiikka on aina samaa. Yhteiset edut sitovat eliitin yhteen.
Suomessa ei ole ollut poliittista oppositiota sen jälkeen kun kommunistipuolue ja vennamolaiset pientalonpojat siirtyivät haudan lepoon. Vasemmisto ja vihreät syövät valtapuolueiden kädestä.
Puolueuskollisuus kukoistaa tapahtui mitä tahansa. Vaalikansaa täytyy silti innostaa äänestämään. Niinpä väitellään otsa rypyssä jostakin yhdentekevästä, milloin hallituksen EU-politiikasta, joka on aina samaa, milloin EU:n ja Naton yhteensopivuudesta.
Valtalehdistö ja julkisen sanan valtaosa tukevat Vallan puoluetta. Tässä suhteessa Suomen tilanne poikkeaa jyrkästi amerikkalaisesta ja muistuttaa venäläistä.”
Korhosen kolumni löytyy kokonaan?
Keijo Korhosen kolumni on Suomen Kuvalehden n:o 9/04 (27.2.2004)sivulla 64.
Onhan se selvää, että kepulaiset äänestää rikollista. Juhantalo on siitä hyvä esimerkki.
Keskusta ei odota Jäätteenmäen ehdokkuudella lisä-ääniä muiden puolueiden kannattajilta. Korkeintaan niitä on saatavissa liikkuvilta äänestäjiltä, mutta eivät nekään äänet ole mitenkään ratkaisevassa osassa Jäätteenmäen tai koko puolueen kokonaisäänipotissa.
Olennaista on, että Jäätteenmäen ehdokkuudella keskustan omia kannattajia saadaan patisteltua vaaliuurnille. Vaalit joiden äänestysprosentiksi veikataan kolmeakymmentä, voittaa puolue, joka saa kannattajansa vilkkammin liikkeelle.