Eivät lähteneet savumerkit nuotiota pidemälle PienenPunaisenLumikolan yrittäessä lähettää niitä sankassa lumisateessa kaukaiselle ystävälleen, minne lie.
Uupuneeena istahti PieniPunainenLumikola suurelle lumipenkalle selaamaan osoitekirjaansa, josta kostea maaliskuun sade oli sotkenut kaikki osoitteet samaksi siniseksi kiemurakuvioksi.
-Kaunis kuvio, mutta ei tuo nyt iloa, huokaisi PieniPunainenLumikola hiljaa.
Lumisade muuttui yhä sankemmaksi. Yleensä niin reipas PieniPunainenLumikola heittäytyi lumeen selälleen ja jäi siihen tekemään lumienkelitä hyräillen samalla "Mä jäin kiinni tähdenlentoon, menin sen mukana..."
Uupuneeena istahti PieniPunainenLumikola suurelle lumipenkalle selaamaan osoitekirjaansa, josta kostea maaliskuun sade oli sotkenut kaikki osoitteet samaksi siniseksi kiemurakuvioksi.
-Kaunis kuvio, mutta ei tuo nyt iloa, huokaisi PieniPunainenLumikola hiljaa.
Lumisade muuttui yhä sankemmaksi. Yleensä niin reipas PieniPunainenLumikola heittäytyi lumeen selälleen ja jäi siihen tekemään lumienkelitä hyräillen samalla "Mä jäin kiinni tähdenlentoon, menin sen mukana..."
Vastaukset 8
Vanhimmat
Olipa kiva tarina tähän lumiseen päivään :))
Lumihangessa piehtaroiva PieniPunainenLumikola huomasi talon seinustaan nojaavan hymyilevän
haravanvarren.
Hymy tarttui, ja niin hymyili PieniPunainenLumikolakin. Mutta kaipuu ystävästä oli yhä läsnä.
Tuiskua ja kylmää viimaa, ei halua heilutella lumikolaa.
Pian portaat niin pyöreitä että pyllymäen laskulla alas pääsis.
Eipä piehtaroivaa pientä lumikolaa näy, kaksin nopeammin puhdistettu ois.
Josko harava kopsuttelis kovettunutta lunta, palasen irrottaisi tästä ja tästä, harjalla huiskais lumipölyt. Askel, askel, paremmin portaissa askelkin paikkansa löytäis, ei pyllylleen luiskahtais.
Hymy tarttui tännekkin.
Aurinkoiseen talviaamuun heräsi PieniPunainenLumikola leveästi hymyillen. Hän oli nähnyt unta lempeästä kesäillasta, jossa vierellä istuva ystävä ja tummanpunainen auringonlasku saivat PienenPunaisenLumikolan pään pyörälle ja perhoset vatsassa villiin lentoon.
PieniPunainenLumikola joi puoli pannullista aamukahvia (toisen puolen valuessa leveän hymyn takia huti)ja oli yhä niin huumaantunut unesta, ettei älynnyt edes harmitella ulkona odottavaa talven suurinta työurakkaa. Hymy ei ollenkaan kaventunut, vaikka PieniPunainenLumikola tiesi unen olleen unta, sillä hän oli varma, että jonain kesäisenä iltana se olisi totta.
Ja niin lähti PieniPunainenLumikola leveä virne kasvoillaan ulos katsomaan,miten olivat myräkästä selvinneet haravanvarsi ja lumilapio...
Kaikki mahdollinen nuotioaines oli peittynyt lumeen.
Viimeisenä oljenkortenaan PieniPunainenLumikola päätti polttaa suttaantuneen osoitemuistionsa. Hän repi yksitellen sen kaikki sivut, rytisti ne palloiksi ja kasasi pallerot keoksi. Toiveikkaana hän sytytti ne tuleen.
Pieni savukiekura nousi heikosta liekistä ja lähti iloiseen lentoon.
PieniPunainenLumikola vilkutti sille ja huudahti:
- Onnea matkaan. Löydä minulle ystävä!
PieniPunainenLumikola pyllähti lumihankeen istumaan ja odottamaan. Hymyillen.
Iltakahvista piristyneenä lumilapio kässehti pihamaalla.
Tornista nousi savu taivasta kohti, palaneen puun tuoksu tunkeutui sisäänhengityksen mukana hajuhermojen aistittavaksi.
Happihyppelöitä tehdessään lumilapio pysähtyi aistit valppaina, pieni tuulenpuuska pani kiristämään kaulaliinaa tiukemmalle.
Jokin erilainen tuoksu sekoittui tuttuun puun tuoksuun, selvästi palaneen paperin hajua. Nenää kutitti, taas joku kiusoittelee.
Lumilapion mieleen tuli kouluajoilta tapaus kun välitunnilla pojat antoivat tytöille lumella kasvopesuja, sanottiin että niitä kiusataan keistä tykätään.
Paperintuoksuinen savukiekura jäi alitajuntaan kaivertamaan.
Olisi ne nokipannu- tai termospullokahvit kiva juoda ystävän seurana työn lomassa. Jaksaisi taas punnertaa eteenpäin.
Törmältä voisi laskea mäkeäkin, olisipa lumikola, lumilapio ajattelee, sillä saisi paremmat kyydit.
Häikäisevä aurinko alkoi pudota piiloon
kaupungin silhuetin taakse.
PienenPunaisenLumikolan pää oli niin pyörällä vauhdikkaan päivän töistä, ettei hän tiennut missä on itä missä länsi. Hän huojui kokoamansa jättiläismäisen lumikeon päällä ja pohti, mihin suuntaan hurauttaisi. Siinä miettiessään PieniPunainenLumikola haaveili kupillisesta kuumaa, tuoretta ja armokasta kahvia.
Päätöksenteko kesti kauan. Juuri, kun PieniPunainenLumikola kääntyi laskeakseen kohti aurinkoa, sysäsi ohikiitävä pohjoistuuli hänet kumoon. Vauhti oli kova! 12 ja ½ kierrosta itsensä ympäri penkkaa alas. Ja tumps!
Siinä lepäsi PieniPunainenLumikola tähdet ympärillään ja lunta kasvoillaan.
-Olipas kyyti! Taisin saada terveisiä pohjoisesta.
Ehkä viestini meni perille..
Palaan ajatuksissani muutaman päivän takaisinpäin,
portaiden puhistamiseen. Työ onnistui mutta hiki tuli.
Huonoa omaatuntoa paikatakseni päätin tehdä happihyppelöitä useammin, tiedä mitä niiltäkin reissuilta itselleen saisi, kaikenlaisia kuiskuttelijoita, kiehkuroita tuulen mukana, yöuniinkin tupsahtavat.
Annoin puuskatuulen puhaltaa. Halusin lumikolasi kyytiin, turvallisten käsiesi, sylisi lämpöön käpertyä. Hypähdykseni syliisi heilautti lumikolaasi niin että laskimme mukkelis makkelis.
Huolestuin, en tarkoittanut pahaa, olisi voinut käydä huonostikkin. Olit niin pöllähtäneen näköinen, lunta kasvoissasi.
En voinut vastustaa kiusausta, pyyhin poskeltasi enimpiä lumia. Käänsit kasvosi minua kohti.. katsoin silmiisi ja näin tähtiä.
Tumpsahduksestamme lumeen myös minä itse sain kasvoilleni lunta ja kinttaani käsiaukosta oli myös lumi mennyt sisään.
Otit kätesi käsineestäsi pois ja pyyhit lämpimällä kädelläsi poskeltani ja leuastani lumen. Tuntui niin hyvälle. Aika pysähtyi..
Puistelin kinttaistani lumen, käteni olivat kylmät, otit ne käsiesi väliin ja lämmitit ne omissasi lämpimiksi.
Nyt maistuisi ne kahvit, mietimme.