JYRKI KATAINEN SEKOILEE VAALIRAHOITUSJUPAKASSA

Toisen päähallituspuolueen puheenjohtaja Jyrki Katainen (kok) kertoi tiistaina Helsingin Sanomille, ettei Vanhasen kertomusten muuttuminen kesken matkan ole nakertanut luottamusta hallituksessa.

"Se on asia, joka ei oikeastaan minulle edes kuulu. Luottamus on entisellään."

Jyrki Katainen siis pitää luonnollisena, että pääministeri Matti Vanhanen puhuu mitä sylki suuhun tuo. Se onkin luonnollista, koska hän on ilmeisen osallinen Nova Groupin töppöilyissä. Toisaalta menneisyys kertoo ettei valtionvarainministeri ja Kokoomuspuolueen puheenjohtaja oma totuudellisuuskaan ole kaikin ajoin ollut ihan kohdallaan.

Siilinjärveltä lähdettiin politiikkaan tekemällä tärkeitä pöytäkirjaotteita kokoksista, joita ei koskaan pidetty. Ongelmia on esiintynyt myös nykyajassa. Valtiovarainministeri lupailee ja salailee sekä tekee kyseenalaisia toimia, joiden kaikkien yhdessä tai erikseen pitäisi johtaa uskottavuuskriisiin.

Politiikan on oltava rehellistä ja avointa, läpinäkyvää. Näinhän Kokoomus on sanonut.

Kokoomuksen on pantava korttinsa päytään ja kerrottava miten se on rahoittanut mahtavat vaalikulunsa. Eikä vain niitä rahoja, jotka kulkeutuvat puolueen pääkassan kautta, vaan myös osastojen ja piirijärjestöjen sekä pimeiden rahankeruujärjestöjen kautta.

Totuus on se, ettei Elinkeinoelämän Keskusliitto EK jättänyt rahoituksissaan Kokoomusta vähimmälle. Todennäköisesti löytyy monin kertainen määrä eri tavoin kerättyjä rahoja elinkeinoelämältä. Loppujen lopuksi jokainen euro on ollut nostamassa asuntojen, elintarvikkeiden ja kuljetuksen jne hintoja. Eikä ilmeisesti Kokoomuspuole ole vähemmistö rahannostaja maataloustukea saaneilta yrityksiltä. Nämä yritykset ovat MTK:LAISTEN tuottajien.
15237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ennenkuin hirvesti revittelet ja halpahallin kalsareita revit.
Esitä se SAK:N vaalirahoitus vuosikymeniltä pöytään?

Äänestä
  • Olisiko asiaan vihdoinkin sullakin jotain järkiperäistä. Porvarit jäivät housut kintuissa rysän päältä kiinni, ja sinä saatanan pikkutollo itket demarien rahoitusta SAK;lta. Sieltähän se on kirjanpidossa.

    Äänestä

  • tuissa huoleta kuin jos ne ovat lähtöisin joltain kapitalistilta. Silloin puolue menettää lopunkin uskottavuutensa työväen ja palkansaajien puolueena. Se joka maksaa, myös vaatii vastinetta rahoilleen.

    Äänestä

  • pönttö !!! kirjoitti:

    Olisiko asiaan vihdoinkin sullakin jotain järkiperäistä. Porvarit jäivät housut kintuissa rysän päältä kiinni, ja sinä saatanan pikkutollo itket demarien rahoitusta SAK;lta. Sieltähän se on kirjanpidossa.

    Arkapaikka. Demuloisien rahoitus. Ei kestä päivän valoa.?Onko ne niin tyhmiä, että kaikki panee krjanpitoon ylös?

    "Olisiko asiaan vihdoinkin sullakin jotain järkiperäistä"
    Tarkoitat, että demukoiden vaalirahoitus salailu on ihan järkevää?

    Äänestä

  • joka ohjailee sossareiden politiikkaa.

    Kieroutunutta politiikkaa.

    Äänestä

  • Mafiatouhua kirjoitti:

    joka ohjailee sossareiden politiikkaa.

    Kieroutunutta politiikkaa.

    SAK kai pani demut eläkeläisiä munille potkimaan. Vetää veroedut paperimiehille.

    Äänestä

  • ja sitä ei ole kierrätetty rahanpesuyhdistysten kautta, kun tekee Keskusta ja ilmeisesti Kokoomus.

    Äänestä

sekoilevat ja valehtelevat noissa vaaliraha asioissa niin kuinka paljon potaskaa puhuvat ja kansalaisia huijaavat muissa asioissa,- kysyn vaan?

Äänestä

kateelliset Demarit taas unohtavat että he ovat omassa rahoituksessaan paljon suuremman ongelman edesä.

Nova Group saa lahjoittaa varojaan, se on täysin laillista.

Sen sijaan SAK ei ole pyytänyt jäsenistöltään lupaa varojen kavaltamiseen Demareitten vaalirahoitukseen.



Piikkiq

ps. sosialismi on rikos ihmiskuntaa vastaan

Äänestä
  • mutta siihen liittyvä odotus, josta Nova Grupp on julistanut, on. Oikeistopuolueilta odotettiin nöyryyttä eduskunnassa ja kunnissa. SAK on tehnyt päätöksensä kun tuli havaittua miten Nova Grupp rahoittaa Kokoomuksen ja Keskustan vaalikampanjan.
    Marraskuussa 2006 ja jo tätä ennen oli tehty tukipäätökset ja SAK antoi tukea vasta 2007.

    Äänestä

TT,TT

Äänestä

tyhjän jauhamista,fantastivo tukitoivo.

Äänestä

uudet vilpittömät , rehelliset, kansan parasta ajavat "remmiin".
Oman edun tavoitteliat ÄLKÖÖN vaivaituko!

Äänestä

Totuushan on se, että Kokoomus on puoluekartalla siellä oikeassa päädyssä, joten on ihan luonnollista, että EK ja yritykset tukevat Kokoomusta rahallisesti. Kokoomus tukee rikkaita nyt ja aina, joten lahjoituksilla pyritään antamaan puolueelle lisää näkyvyyttä mediassa, mikä taas johtaa kasvaneeseen äänisaaliiseen.

Sen sijaan Kepun rahoittaminen onkin jo vähän tulkinnanvaraisempaa lainopillisesti, sillä koko puolue on tunnetusti menestyksekäs takinkäännössä. (tiedättehän sanonnan "kepu pettää aina")

Myös Kepulle rahaa lahjoitettaessa, halutaan varmasti saada jonkinnäköinen hyöty. Koska Kepu ei olekaan niin oikealla kuin Kokoomus, ei olekaan enää niin varmaa että hyöty kanavoituu yrityksille, vaikka Kepu saisikin suuremman äänisaaliin... Tästä herääkin epäilys siitä halutaanko Kepun politiikkaan vaikuttaa rahalla? Se on laitonta. On täysin aiheellista epäillä tuon tapahtuneen.

Äänestä

totuus vaalirahoituksesta muistaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tarkkaaja kirjoitti:

Toisen päähallituspuolueen puheenjohtaja Jyrki Katainen (kok) kertoi tiistaina Helsingin Sanomille, ettei Vanhasen kertomusten muuttuminen kesken matkan ole nakertanut luottamusta hallituksessa.

"Se on asia, joka ei oikeastaan minulle edes kuulu. Luottamus on entisellään."

Jyrki Katainen siis pitää luonnollisena, että pääministeri Matti Vanhanen puhuu mitä sylki suuhun tuo. Se onkin luonnollista, koska hän on ilmeisen osallinen Nova Groupin töppöilyissä. Toisaalta menneisyys kertoo ettei valtionvarainministeri ja Kokoomuspuolueen puheenjohtaja oma totuudellisuuskaan ole kaikin ajoin ollut ihan kohdallaan.

Siilinjärveltä lähdettiin politiikkaan tekemällä tärkeitä pöytäkirjaotteita kokoksista, joita ei koskaan pidetty. Ongelmia on esiintynyt myös nykyajassa. Valtiovarainministeri lupailee ja salailee sekä tekee kyseenalaisia toimia, joiden kaikkien yhdessä tai erikseen pitäisi johtaa uskottavuuskriisiin.

Politiikan on oltava rehellistä ja avointa, läpinäkyvää. Näinhän Kokoomus on sanonut.

Kokoomuksen on pantava korttinsa päytään ja kerrottava miten se on rahoittanut mahtavat vaalikulunsa. Eikä vain niitä rahoja, jotka kulkeutuvat puolueen pääkassan kautta, vaan myös osastojen ja piirijärjestöjen sekä pimeiden rahankeruujärjestöjen kautta.

Totuus on se, ettei Elinkeinoelämän Keskusliitto EK jättänyt rahoituksissaan Kokoomusta vähimmälle. Todennäköisesti löytyy monin kertainen määrä eri tavoin kerättyjä rahoja elinkeinoelämältä. Loppujen lopuksi jokainen euro on ollut nostamassa asuntojen, elintarvikkeiden ja kuljetuksen jne hintoja. Eikä ilmeisesti Kokoomuspuole ole vähemmistö rahannostaja maataloustukea saaneilta yrityksiltä. Nämä yritykset ovat MTK:LAISTEN tuottajien.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu