on hätkähdyttävän riitainen. Kun liityin Kirkkoon, yksi syy oli se, että paikallisseurakunnassa, johon nyttemmin kuulun, vallitsi rakkaudellinen, sävyisä henki.
Tätä palstaa lukiessa saa meistä ortodokseista aivan toisenlaisen kuvan.
Asiallinen, rakentava ja rakkauden hengessä käytävä keskustelu on toki ok. Mutta riitainen, keljumainen tyyli on mielestäni kuvottavaa. Ja tapa, jolla Kirkon vastuuasemissa työskenteleviä repostellaan on kamala. Meidän tulisi rukoilla heidän puolestaan, ei ilkeillä ja sättiä. Heidän vikojensa kaivelemisessa tulisi muistaa, että me kaikki olemme epätäydellisiä, tavalla tai toisella
Rauha ja rakkaus, jotka ovat Hengen hedelmiä, tulisi vallita puheitamme ja kirjoitteluamme. Siitähän meidät tunnetaan Jeesuksen opetuslapsiksi, että pidämme keskinäisen rakkauden.
Me kaikki saamme mennä tässä asiassa itseemme ja miettiä sitä, millaisen kuvan ortodoksit antavat itsestään ulkopuolisille.
Tätä palstaa lukiessa saa meistä ortodokseista aivan toisenlaisen kuvan.
Asiallinen, rakentava ja rakkauden hengessä käytävä keskustelu on toki ok. Mutta riitainen, keljumainen tyyli on mielestäni kuvottavaa. Ja tapa, jolla Kirkon vastuuasemissa työskenteleviä repostellaan on kamala. Meidän tulisi rukoilla heidän puolestaan, ei ilkeillä ja sättiä. Heidän vikojensa kaivelemisessa tulisi muistaa, että me kaikki olemme epätäydellisiä, tavalla tai toisella
Rauha ja rakkaus, jotka ovat Hengen hedelmiä, tulisi vallita puheitamme ja kirjoitteluamme. Siitähän meidät tunnetaan Jeesuksen opetuslapsiksi, että pidämme keskinäisen rakkauden.
Me kaikki saamme mennä tässä asiassa itseemme ja miettiä sitä, millaisen kuvan ortodoksit antavat itsestään ulkopuolisille.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Teeskentelemäänkö tässä pitäisi ruveta? Tämä palsta kuvastaa juuri sitä mikä on ortodoksian tila maassamme.
suu puhuu.
Teeskentelemään en suinkaan kehoita ketään.
Hyvä puu tuottaa hyviä hedelmiä, huono puu taas kelvottomia.
Jos teet päätelmiä ortodoksisesta kirkosta tämän palstan perusteella, erehdyt suuresti. Tässä syitä erehtymiselle:
- suurin osa keskustelijoista on muita kuin ortodokseja
- täällä keskusteleva sakka eikun sakki edustaa varmaankin jonkinlaista versiota "perussuomalaisista ortodokseista" niiltä osin kuin ovat ortodokseja (siis vähemmistö)
- nykymaailmassa kaikkialla on laajalti hätää ja pahoinvointia, se kanavoituu helposti täällä ja kohteena ovat juuri "syyttömät julkisuuden henkilöt", papit, piispat ja muut vastaavat vaikuttajat
Eivät ortodoksit tällaisia ole. Mene kirkkoon ja katso! Toki riitoja on kaikkialla, seurakunnissakin, mutta eivät ne tällaisia kuvioita siellä saa kuin täältä voi nähdä. Usein täällä olevat lienevät jonkin aineen, alkoholin, lääkkeiden tai muiden vaikutuksen alaisia, ja siten edesvastuuttomassa tilassa. Ja jälki kyllä näkyy.
Joskus saa kuvan, että joku asia olisi todella aktuelli kirkossa. Esim. yhteysliike, homot, mitrofobia, jne. Höpö. Joku fiksaantunut tyyppi kirjoittelee täällä vastaten itse itselleen ja saaden aikaan tunteen, että asia on laajalti käsittelyssä. Viimeisin huippuesimerkki oli Joensuun vaalit, jossa pari kolme tyyppiä tehtaili viestejä yötä päivää ja sai aikaiseksi keinotekoisen "tsunamin", jolla tosin oli samalla suuriakin henkilökohtaisia negatiivisia vaikutuksia yksityisten ihmisten elämään ja koko perheen elämään. Tällainen toiminta on minusta sairasta ja se pitäisi aina saattaa poliisitutkintaan ja kirjoittajat hoitoon.
Mutta yhdistelmä maaseudun/kaupungin yksinäinen, syrjäytynyt, alkoholi ja internet on toisinaan tuhoisa niin kirjoittajalle itselleen kuin ympäristölleen. Siksi täällä palstalla ei enää viivy "oikeat ihmiset" kauaa. Etsiydy sinäkin vain muualle, näin säilytät mielenrauhasi etkä saastuta sieluasi.
toisiamme syleillä , on kaikki hyvin.
Sama, mitä kirjoitat, niin suurimmaksi osaksi vastataan/kommentoidaan keihäät ojossa ja äkäisesti. Aika kypsää touhua.
Jos sanot vaikka että "hei", niin eiköhän joku ala kohta pilkallisen vyörytyksen. Itseäni ainakin pelottaa, millaisilla asenteilla ihmiset ovat täällä maailmassa liikenteessä, jos tuollaiset määrät painetta ja vihaa on päässä alituiseen.
Menkää ihmiset ulos tuulettumaan Jumalan luontoon ja olkaa siellä niin pitkään että mieli muuttuu avoimemmaksi. Sillä tavalla voi nähdä joskus jopa vaihtoehtoisia tapoja kuunnella, puhua, reagoida.
Mielipide ja asia ovat eri asia kuin ala-arvoinen halveksuva lätkytys.
Nauttikaa elämästä ja kesästä! Koitetaan jaksaa tämä yksi elämä elää joten kuten tolkullisesti.
Kirkkoon liittyneet arvostelijat ovat palstan suurimmat mörököllit.
Oma aloituksesi oli todella kuvottava! Ihan vapaasti voit mennä takaisin kerettiläisyyteesi mistä olet tullutkin. Turha tulla toisten uskontoa haukkumaan!
lähde yhtään mihinkään pyhästä, apostolisesta ja katolisesta Kirkosta tämän palstan ja muutaman kahelin tähden!
Tiedoksi sinulle ja muille: minut kastoivat luterilaiset. Mutta heti kun oli mahdollista, erosin lut.kirkosta. Kului kolmekymmentä vuotta aikaa, jolloin en ollut minkään uskonnollisen yhdyskunnan jäsen. Joten voit jättää puheet minun kerettiläisyydestäni tähän!
Sitäpaitsi en hauku kenenkään uskoa, siihen minulla ei ole mandaattia.
ortodokseja, on aivan sama kun haukut meidän uskontoa. Luterilaisilla on tapana haukkua ihmisiä ja toisten uskontoja sekä tulevat Kirkkoomme levittämään harhaoppeja haukkuen meitä fundamentalisteiksi yms.
Kuten sinäkin.
Ortodoksisuus ei ole uskonto, kristinusko on. On se merkillistä ettei edes näin alkeellinen asia mene perille.
Lopeta tuo typerä provoilu, teet itsestäsi täyden hölmön.
Kiitos kimas rakentavasta puheenvuorosta.
Anteeksi kimos ja kaikki muutkin noiden vähäpäisten takia. Joillakin on ongelmia kasapäin ja nyky-yhteiskunnassa he eivät joko osaa etsiä tai ihan oikeasti eivät saa apua terveydenhuollosta tai mielenterveyden palveluista. Mitä he tekevät? Riehuvat täällä ja purkavat aggressioitaan edes tällä ainoalla tavalla, joka heille on mahdollista ja jonka he osaavat ilman, että ympärillä syntyy "fyysisiä ruumiita".
Osin siihen liittyy varmaan jonkinlainen identiteettikriisi. Kun et ole mitään, mikään etkä kukaan, täällä voit olla suuri ortodoksisuuden tietäjä ja kingi, piispojakin viisaampi. Tosin aikanaan krapula on hirmuinen, kun todellisuus selviää.
Ortodoksinen kirkko voi hyvin. Meilläkin on ongelmia, pääasiassa yksilöjen omia ongelmia, mutta ne ovat ratkaisemista varten ja sitä meidän tulee tehdä ystävyyden ja rakkauden hengessä, Jumalan kunniaksi.
meille?
Kirjoitustyylis paljastaa. Meillä on aivan oma uskonto ja kristinuskoon kuuluu kaikenlaisa protestantteja luterilaisia. Se ei ole ollenkaan sama uskonto.
Kateellinen kenelle ja mistä? Olen ortodoksi.
"Meillä on aivan oma uskonto ja kristinuskoon kuuluu kaikenlaisa protestantteja luterilaisia. Se ei ole ollenkaan sama uskonto."
Nyt puppugeneraattorisi ylikuumenee aika pahasti. Jäähdyttele vähän.
että kirkko/ortodoksinen usko ja ihmiset ovat kaksi eri asiaa...
Totta on se että tällä hetkellä Suomen ort.kirkko taitaa olla aikamoisessa kriisissä. Ken ei sitä tunnusta ei näe metsää puilta.
Ortodoksisessa uskossa ei ole mitään vikaa. Vika on sen sijaan meissä ihmisissä.
Olen ortodoksi - jos haukun ortodokseja en hauku uskontoa. Haloo!!! Lukekaas nyt mitä kirjoitetaan eikä mitä kuvittelette.
täällä kukin saa kirjoittaa hyvän maun rajoissa oman mielipiteensä. Ei tarvi olla mielenterveyspotilas tai häiriintynyt että voi sanoa suoraan mitä ajattelee. Vai???
Ort.kirkko ei voi hyvin.. usko nyt jo sinäkin. Eivät ne ongelmat ole vain yksilön ongelmia. Ne koskevat koko suomen ort.kirkkoa.
palsta. Vilkaisepa www.ortodoksi.net -sivustoa, siellä on keskustelupalsta, joka on ihan asiallinen. Sinne pitää rekisteröityä.
Ortodoksinetti on hyvä sivusto. Minulla on siellä rekisteröity nimimerkki, mutta olen jo unohtanut salasanan.
Sivuston ylläpitäjät ovat pääasiassa teologia, joten kaikki tieto on opillisesti tarkistettua.
Kuka tahansa, joka halua perehtyä ortodoksiseen oppiin, voivat mennä sinne lukemaan opetusmateriaalia satojen sivujen edestä Sitä varten ei tarvitse edes rekisteröityä. Vain keskustelupalsta on rajattu rekisteröidyille.
Keskustelupalstalla on moderaattori ja harhamat häviävät hyvin nopeasti. Silloin, osallistuin keskusteluun siellä, ei minun kirjoituksiani kadonnut kertaakaan.
kirjoituksia siellä, mutten jaksa lukea näitä käännynnäisten inttämisiä sielläkään.
Inttämisistä en tiedä, mutta ilkeilyä ja pahasuopuutta on tämä palsta täynnä. Hankkikaa jo vihdoin elämä ja siistikää ajatuksianne, tekojanne ja kirjoituksianne. Kaikki täällä ovat käännynnäisiä jos ei syntymästään niin juuriltaan, paitsi ne jotka ovat mielestään syntymäortodokseja.
Kaikki me olemme Vammalasta kotoisin, joskin eri kaupunginosista
katolilaisten palstalla esiinnyt heidän kirkkokuntansa asioiden eksperttinä ja tällä palstalla pyrit opettamaan meille ortodokseille kaiken kaikesta.
Tätähän kannattaa ihan alkaa seurailla?
"Tämä palsta on hätkähdyttävän riitainen."
Minusta tämä palsta ON HÄTKÄHDYTTÄVÄN HAUSKA!
Mikähä ryppyotsa se siekii oot?
täytynee muistaa että tänne kirjoittelevista 90% ovat ateisteja ym asiasta tietämättömiä ei ortodokseja,jotka vaan haluavat vängätä kaikessa vastaan..tietämättä oikeastaan asiasta mitään:) voitte turmella hyvän keskustelun, mutta ette sisintä uskoa.
Mitä uskoa joku on ja miten "toisuskoinen", "syrjäytynyt", "yksinäinen" tai mitään muutakaan osoittelevaa ja määrittelevää kukaan kirjoittaja on...? Entäpä jos on sellaisiakin, jotka ovat mitä syvintä ortodoksisuutta mielestään ja olleet aina läpiortodokseja? Onko niin kiusallista nähdä tämä jama, että pitää ulkoistaa "paha itsestä pois"... sanomalla ettei nää mitään oikeita ortodokseja ole? Ei esim. valta ja toisten arvottaminen ja oman identiteettin määrittäminen itsestä ulos suljettavia asioita listaamalla ole mitenkään vierasta ortodokseillekaan. Ihmisiä yhtä kaikki.
Itse en oikeasti tiedä enää, mitä mistäkin tilasta tai ilmapiiristä ajatella. Palasin tässä pitkän ajan päästä vilkaisemaan, mitä palstalla mahdetaan nykyään kirjoitella. Ja kiitos, riitti.
Mielestäni jokainen kirjoittaa omaa elämäänsä. Kainosti tietysti näissä merkeissä pyytäisin; älkää nyt kukaan menkö sotkemaan toisten elämiä... Esim. repostelu ja solvaaminen kirjoittavat vain tasan sitä, mitä itse solvaaja on.
On eri asia puhua asioista joltiseenkin päivänvalon kestävästi kuin sortua epäasialliseen kielen käyttöön ja paljaisiin inhoasenteisiin.
Mutta, kuten joku jossain sanoikin, onhan tämä kieltämättä huvittavaa.
Hyvää syksyä kaikille. Ei näissä tämmöisissä jaksa pääpiirteissään rypeä. ..
viisas ja hieno ihminen.
Monia armorikkaita vuosia!