Saksalainen filosofi nimeltä Hans Vaihinger on esittänyt monelle tuntemattomassa kirjassaan "The Philosophy of As If", että induktiivisen ja deduktiivisen päättelyn lisäksi on olemassa kolmaskin päättelyn muoto, jota hän kutsuu "fiktion avulla ajattelemiseksi". Myytit, uskonnolliset allegoriat,kielikuvat,aforismit, jopa lainkäytön kertomukset ja ennakkotapaukset, ovat esimerkkejä fiktioista, joita käytämme päivittäisessä ajattelussamme. Tavallinen tiekarttakin on tosiasiassa fiktiota, sillä mitään kartan tapaista ei ole olemassa. Ja silti me voimme kulkea varmasti ja päästä minne haluamme todellisessa maailmassa, kun luotamme kartan kuvitteelliseen kuvaan.
Vahvimmat väitteet perustuvat siihen, mitä Vaihinger kutsuu kuvitteelliseksi ajatteluksi; Jeesuksen kertomat vertaukset, heimopäälliköiden tarinat, sadut, ja faabelit ovat yhteiskuntamme tukiranka. Jorge Luis Borges ja Gabriel Garcia Marquez, molemmat kirjallisuuden nobelisteja, ja Joseph Campbell myös, ovat esittäneet, että "kuvitteellinen ajattelu" ON ihmisen ALKUPERÄISIN AJATTELUTAPA, että se pohjautuu meidän geeneihimme ja on luotu ominaisuus!
Itse olen sitä mieltä em. viitaten, että me emme pysty kertomaan vaikuttavaa tarinaa Toiselle ennen kuin olemme antaneet tapahtumalle kuvallisen hahmon omassa mielessämme. Siksi meidän ei pidäkään ajatella ja opetella ateistien tapaan eli ulkoa ja liikaa sanomisen rakenteeseen ja järjestykseen keskittyen vaan meidän on nähtävä asiat uskovan tapaan eli nähtävä asiat mielemme silmin.
Vahvimmat väitteet perustuvat siihen, mitä Vaihinger kutsuu kuvitteelliseksi ajatteluksi; Jeesuksen kertomat vertaukset, heimopäälliköiden tarinat, sadut, ja faabelit ovat yhteiskuntamme tukiranka. Jorge Luis Borges ja Gabriel Garcia Marquez, molemmat kirjallisuuden nobelisteja, ja Joseph Campbell myös, ovat esittäneet, että "kuvitteellinen ajattelu" ON ihmisen ALKUPERÄISIN AJATTELUTAPA, että se pohjautuu meidän geeneihimme ja on luotu ominaisuus!
Itse olen sitä mieltä em. viitaten, että me emme pysty kertomaan vaikuttavaa tarinaa Toiselle ennen kuin olemme antaneet tapahtumalle kuvallisen hahmon omassa mielessämme. Siksi meidän ei pidäkään ajatella ja opetella ateistien tapaan eli ulkoa ja liikaa sanomisen rakenteeseen ja järjestykseen keskittyen vaan meidän on nähtävä asiat uskovan tapaan eli nähtävä asiat mielemme silmin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Siis miten voit väittääkään, ettei ateisteilla ole mielikuvitusta? Ei kyllä tarvitse omata paljoa avaruudellista käsitystapaa kun sanon, että olet lattea, tyhmä ja typerä.
Todisteeksi yksikin uskovainen, joka olisi viimevuonna parantunut sairaudestaa vakavasta, Jumalan avulla. hähä, et taida pystyä :D
aloittaa tiedon omaksumisen heti syntymän jälkeen. Lapset omaksuvat intuitiivisesti tietoa fysiikasta, psykologisasta ja biologiasta. Tätä tietoa kutsutaan ydintiedoksi. Näin omaksuttu tieto ei ole vielä kovin järjestäytynyttä, ja asiat sotkeutuvat vielä keskenään. Alkuun lapsi ei esimerkiksi ymmärrä, että esineet eivät ole itsenäisiä toimijoita, kuten Puuha-Peten auto. Psyykkisen kehityksen myötä käsitys maailmasta selkiytyy ja koulutuksen myötä tarkentuu. Kielellisellä kehityksellä on tässä osansa.
Meillä kaikilla on kaksi tapaa käsitellä tietoa. Toinen on lapsena luonnostaan opittu intuitiivinen, ei-kiellinen ja lähes tiedostamaton. Toisen, analyyttisen ja järkeilevän, jota koulutus vahvistaa, olemme saaneet psyykkisen kehityksen myötä. Ihminen voi käyttää työssään ja elämässään kumpaakin puolta.
Uskonnolliset ihmiset nojaavat herkemmin intuitiiviseen ei-kielelliseen puoleen, mutta heillä on myös analyyttiset piirteensä. Eihän uskovainen tiedemieskään intuitiolla tieteellistä työtään tee.
Vaikka ateisti nojaa uusia tilanteita ja outoja asioita arvioidessaan analyyttiseen puoleensa, niin hänellä on yhtälailla synnynnäinen kyky myös intuitiiviseen ajatteluun. Ateistinen taiteilija hyödyntää intuitiivista puoltaan työssään. Hän voi silti olla hyvin rationaalinen vaikkapa raha- ja muissa käytännön asioissa. Retrohetero taas on oivallinen esimerkki rationaalisesta insinööristä, jonka intuitiivinen puoli tuottaa erittäin mielikuvituksellisia juttuja.
Kyllä me kaikki tarvitsemme ja hyödynnämme molempia ajattelutapojamme hieman eritavoin painottuen. Ei ole mitään järkeä halveksua kumpaakaan puolta ihmisen luontaisesta ajattelustamme.
mitäpä muutakaan. Niinhän se on runoissa ja lauluissakin.
Kun luet kirjaa, sinulla saattaa olla ihan erilainen kuva mielessäsi kirjan henkilöistä ja maisemista, kuin jollain toisella samaa kirjaa lukevalla.
on muuten hyvä esimerkki ihmisen monipuolisesta ajattelukyvystä. Kun joku kirjoittaa fiktiivistä kirjaa, hän hyödyntää kielellistä järkeilevää puoltaan jalostaessaan mielikuvituksensa tuotoksia järkevästi jäsennnettyyn kirjalliseen muotoon. Lukija ottaa siitä pelkän elämyksellisen osuuden, ellei sitten tee siitä kirja-arvostelua.
että tarinan kirjoittaja kuvittelee henkilöt ja tapahtumat. Niin se raamattukin on taatusti väsätty kasaan.
Se ero minulla ja uskovaisella on, että en luule raamatun tarinoiden olevan totta, vaan otan ne fiktiivisinä tarinoina. Ihan silmissäni näen miten Nooa raahaa arkkiinsa alligaattoria ja noutaa kuningaspingviinit etelämantereelta:)
Minä asuin lapsuuteni suurten peltojen ja metsien keskellä, ja koska ainoa leikkikaverini, isoveljeni, kävi joskus yksitoikkoiseksi seuraksi, keksin meille mielikuvituskaverin. Kohta meillä olikin kaksi mielikuvituskaveria, kun ajatus kaikkialla läsnä olevista tyypeistä upposi veljeen ihan täysin. Parin vuoden jälkeen mielikuvituskaverit sitten kaikkosivat; olisiko veljen kouluun menolla ja kumpaisenkin aivojen kasvamisella ollut jotakin tekemistä asian kanssa.
Näimme kaverimme mielemme silmin, annoimme heille kuvallisen hahmon mielessämme, emmekä turvautuneet "ulkoa opetteluun ja liikaa sanomisen rakenteeseen" (mitä ihmettä tuo jälkimmäinen sitten onkaan), vaikkemme olleetkaan uskovaisia aikuisia, vaan ihan läpikotaisin uskonnottomia lapsia. Pystymme yhä kuvitteelliseen ajatteluun, usko tai älä, ja voimme heittäytyä mielikuvituksessamme vaikka kuinka hurjaan seuraan ja huimiin seikkailuihin, mutta ei meidän silti tarvitse ruveta luulemaan niitä tosiksi.
Lainailet tuossa kirjoituksessasi muita sen verran, etten ihan saa selvää siitä, mitä oikein perimmiltäsi yrität väittää. Luulenpa kuitenkin, että pohjalla on sama iänikuinen yritys kääntää asiat päälaelleen: väittää, että on kivaa olla ajattelematon ja hyväuskoinen kuin miettiväinen, utelias ja kriittinen ihminen. Minusta on tosi mukavaa kuulua tuohon jälkimmäiseen porukkaan.
Tota ja noin, n. 70% elämästämme on haaveita, jotka pitävät toki meidät liikkeessä ja tavoitteellisina, mutta monesti käytännössä toteutunut haave on vain kalpea pettymys sen haave-kuvan rinnalla, mitä toivoimme ja mielessämme halusimme.
No tämä on aivan toinen asia kuin ns. Poen'lain-syndrooma, jossa mielikuvituksellinen maailma saa jotkut heittäytymään niihin kuin ne olisivat totta.
Peli-maailmassa tälläistä ihmeellistä sekoilua faktan ja fiktion välillä on nähtävissä, mm. larppaaminen voi mennä joiltain "hieman" yli.
"Oma-maailma" todella elää ja voi hyvin siellä, minne ei ulkopuolisia ajatuksia haluta ja mm. kritiikkiä suvaita, eikä toivota kuultavankaan jottei "taika" murru.