Somaliasta

Olipa järkyttävä uutinen, että somaliasta on tullut uusi villitys Suomeen..ns.kasvattilapset eli somaliasta suomeen tuleva somaliperhe ottaa mukaan omien lastensa lisäksi 5-10 ns. kasvattilasta..kyllä se 15-20 henkinen perhe nostaa isot lapsilisät ym. tuet lama-suomessa..
miksi suomalaisia päättäjiä on näin helppo vedättää? punavihreä perversio.
3207
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Maahanmuuttoviraston julkaisemien tilastojen mukaan turvapaikanhakijoiden määrä on Suomessa voimakkaassa kasvussa. Suomesta haki turvapaikkaa tammi-lokakuussa 2 809 ulkomaalaista, kun koko viime vuoden luku oli 1 505. Merkittävimmin ovat nousseet somalialaishakijoiden määrät, ja viime lokakuussa heitä olikin yli puolet koko kuukauden hakijamäärästä. Esimerkiksi Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen on ilmaissut huolensa turvapaikanhakijoiden määrän kasvusta sekä heidän työllistämis- ja kotouttamismahdollisuuksistaan tulevaisuudessa.

Näissä Maahanmuuttoviraston tilastoissa kiinnittää erityisesti huomiota yksin tulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden voimakkaasti kasvanut määrä. Yksin tulleita alaikäisiä saapui tammi-lokakuussa yhteensä 461, joista yli puolet eli 247 oli somalialaisia. Lokakuussa alaikäisten somalialaishakijoiden määrä nousi jyrkästi tasan sataan. Verrattuna tammi- ja huhtikuun väliseen aikaan määrä on kuukautta kohden yli kymmenkertaistunut.

Nimenomaan alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrän raju kasvu aiheuttaa huolta järjestäytyneen turvapaikan hakemisen lisääntymisestä. Kun alaikäisten hakijoiden määrä kasvaa, niin myös perhesiteiden perusteella oleskelulupaa hakevien henkilöiden määrä kasvaa. Järjestäytyneellä turvapaikan hakemisella tarkoitetaan tässä sellaista toimintaa, jossa alaikäisiä lähetetään järjestelmällisesti Suomeen siinä tarkoituksessa, että perhesiteiden perusteella voi Suomeen päästä myös joukko perheenjäseniä tai muita sukulaisia. Hallituksen tulisikin nyt tarkasti selvittää, onko esim. somalialaisten alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrän kasvun taustalla tällaista järjestelmällistä toimintaa, jonka tarkoituksena on saada oleskeluluvat alaikäisen hakijan perhesiteiden perusteella suuremmalle joukolle perheenjäseniä ja muita sukulaisia. Tulisi myös selvittää, liittyykö alaikäisten hakijoiden Suomeen tuloon taloudellista etua tavoittelevien välittäjien toimintaa.

Äänestä

afrikkalainen perhe!

Se ei todellakaan ole niin kuin meillä. Siellä on setä isänä ja kaikkien lapset ja siskon serkun veljenkaiman lapsetkin kuuluu perheeseen.

Aatelkaas ku ne kaikki raahataan tänne perheenyhdistämiseksi?

Lapsille esim. annetaan sedän sukunimi ja setä on isän tehtävissä eli näin länsimaalaisena ei todellakaan voi tietää kuka siellä todellakin on perheen oma lapsi....se on ihan sekotouhua.

Näin kertoi afrikkalainen ystäväni. Hänelläkään ei ole isänsä sukunimi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kasvattilapsia? kirjoitti:

Olipa järkyttävä uutinen, että somaliasta on tullut uusi villitys Suomeen..ns.kasvattilapset eli somaliasta suomeen tuleva somaliperhe ottaa mukaan omien lastensa lisäksi 5-10 ns. kasvattilasta..kyllä se 15-20 henkinen perhe nostaa isot lapsilisät ym. tuet lama-suomessa..
miksi suomalaisia päättäjiä on näin helppo vedättää? punavihreä perversio.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu