Huh, taianomaista mutta totta!

http://keskustelu.suomi24.fi/node/7085309/flat_thread


Noin kirjoitin huhtikuun lopussa. Tällä hetkellä tilanne on se, että olen täysin rakastunut tähän unelmieni mieheen ja hän minuun. Olemme niin rakastuneita, että melkein ällöttää! Ja kuinka moni teistä rakkaat ihmiset tuntee tällä tavoin: aamulla kun herään, olen joka kerta vaan iloisempi ja onnellisempi kun nään hänet vierelläni, on vaan pakko ottaa syliin ja rutistaa ja kertoa rakkaudestaan. Samaa tekee hän. Olemme rakastelleet keskimäärin 2 kertaa päivässä jo kuukauden ajan ja se on ihan hullua..
Tuntuu kuin olisin löytänyt kadonneen palan sielustani, hän toisinaan sanoo asioita juuri ennen kuin itse olisin sanonut samoin.
Yhtä mietin - miten hän on voinut olla sinkku jokusen vuoden? Itse hän sanoo, että "ehkä odotin sinua.." ja että on ollut nirso. Miten saan päähäni sen, että hän oikeasti haluaa minua eikä esim. vaihdakaan "parempaan"?? Ihan sekaisin on tämä pää. Pakko vaan purkaa ja kuuluttaa maailmalle tätä oloa!

RAKASTAKAA ihmiset koko sydämellä kun siihen on mahdollisuus!
3427
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kerro kolmen vuoden kuluttua, kuinka suhteenne voi silloin. Sitten kiinnostaa sekin, miten koit edellisen suhteen alkutaipaleen? Olitko silloinkin rakastunut, vai aloititko edellisen kanssa arkipohjalta? Rakastelitko edellisen kanssa koskaan jne? Yleensä on tapana mitätöidä edelliset suhteet, vaikka suhde olisi kestänyt useita vuosia, jopa kymmeniä vuosia.
Sanonta "aika kultaa muistot", pätee ilmeisesti kaikessa muussa paitsi parisuhteissa.

Tämä toteamuksena etanaperspektiivistä.
Joka tapauksessa:
Intohimoista juhannusta!

Äänestä
  • ..sepä se, kun olen muistellut edellistä suhdettani, niin tajusin sen ettei tällaista alkuhuumaa ollut likimainkaan silloin. Luin juuri vanhaa päiväkirjaa, jossa suhteen alussa mietin kovasti onko hän nyt se oikea minulle ja kuinka minusta ei ihan tuntunut siltä, että olisin oikeastaan kauhean rakastunut. Mutta sitten tutustuimme ja jotenkin ehkä "järkipohjalta" ihastuin häneen ja koin turvalliseksi..Hankala selittää. Toki muistelen hyvälläkin suhdettamme, se vaan jäi kovin tasapaksuksi ja tylsäksi, koska sellaisia suuria tunteita ei ollut.
    Ja aina ennen kun olen päätä pahkaa ollut ihastunut, en ole saanut vastakaikua (teinivuosina ym). Nyt tuntuu kuin olisin se sama teinityttö, joka viimein saa unelmiensa miehen :)

    Äänestä

...Välillä näitäkin viestejä..täällä kun itse haahuilee rakkautensa perään, tää jotenkin toi valonpilkahduksen pimeään:)...ihanaa kesää teille molemmille...anna palaa baby!..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


i stand here still kirjoitti:

http://keskustelu.suomi24.fi/node/7085309/flat_thread


Noin kirjoitin huhtikuun lopussa. Tällä hetkellä tilanne on se, että olen täysin rakastunut tähän unelmieni mieheen ja hän minuun. Olemme niin rakastuneita, että melkein ällöttää! Ja kuinka moni teistä rakkaat ihmiset tuntee tällä tavoin: aamulla kun herään, olen joka kerta vaan iloisempi ja onnellisempi kun nään hänet vierelläni, on vaan pakko ottaa syliin ja rutistaa ja kertoa rakkaudestaan. Samaa tekee hän. Olemme rakastelleet keskimäärin 2 kertaa päivässä jo kuukauden ajan ja se on ihan hullua..
Tuntuu kuin olisin löytänyt kadonneen palan sielustani, hän toisinaan sanoo asioita juuri ennen kuin itse olisin sanonut samoin.
Yhtä mietin - miten hän on voinut olla sinkku jokusen vuoden? Itse hän sanoo, että "ehkä odotin sinua.." ja että on ollut nirso. Miten saan päähäni sen, että hän oikeasti haluaa minua eikä esim. vaihdakaan "parempaan"?? Ihan sekaisin on tämä pää. Pakko vaan purkaa ja kuuluttaa maailmalle tätä oloa!

RAKASTAKAA ihmiset koko sydämellä kun siihen on mahdollisuus!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu