niin että korvat heiluu. aika surkee tyyppi, tekis nyt suomen kansalle palveluksen ja eroaisi
pottu vetoo,
että Vanhanen valehtelee
161
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
tyhmäkin, eikä valehtelija. Tyhmyys riittää pätevyysvaatimuksiin Suomen pääministeriksi. Onhan meillä ollut puolustusministerinäkin jo kaksi inttiä käymätöntä. Nostomies Emil Skog ja toisen "rodun" eli tissi-ihmisten Elisabeth.
Tapani Yli-Saunamäki ainakin jo nimellään sanoo, että ainoa osaamisen laajempi tutkinto on lahjonta. Nokialta tuli kenkää, sitten F1 tallista, sitten meni pieleen pesiksen sopupelitkin. Nyt täällä kaupunginvaltuustossa kaikkein pienimmällä äänimäärällä ja vertausluvulla.
Nyt sitten kusetetaan Hyvinkään kaupunkia mielettömillä kauppakeskushankkeilla. Että hommat jatkuvat. Ne keskukset eivät 50 000 asukkaan ostovoimalla ikinä kannata. Meinaavat kai lahjoa pakkosiirtämään vähintään puolet Hesaa kauppareissuille tänne:)