En ole mikään pulmunen, mutta minulla on jonkinlaista itsesensuuria. Koska palstan raivokkaat jörkkökörkki ja Herttuliinit ja muut femarisoturit eivät selvästikään ole tyytyväisiä naisen (epämääräisesti käytetty yleistys maailman naisväestöstä) asemaan, niin koetan asettua heidän nahkoihinsa. Ja silloin minua alkaa hävettää olan takaa.
Suomi nimittäin on verrattain aika helvetin tasa-arvoinen maa, edelläkävijä suorastaan. Suomi oli ensimmäinen maa, jossa naiset käyttivät täysimittaisesti äänioikeuttaan ja vaalikelpoisuuttaan. Vuoden 1907 valtiopäiville valittiin 19 naiskansanedustajaa. Nykyiseen europarlamenttiin meni naisenemmistö. Tasavallan presidentti Halonen suorittaa toista kauttaan. Vaikka esimerkkejä latoisi viiden sivun verran, se ei ikinä riittäisi nykyfeministille.
Feminismi oli joskus aate. Sillä oli päämäärä, se osoitti selviä epäkohtia ja se taisteli niiden puolesta. Kului jonkun aikaa ja ihmisen perusluonne otti vallan. Nykyfeministi on alkuperäiseen feministiin verrattuna kuin vertaisi yötä päivään. Nykyinen feministi on opportunisti, kulutusyhteiskunnan sivutuote ja itseään ruokkivalla kiukulla käyvä vääristyneen uhriaseman väärinkäyttäjä. Nykyfeministillä on asenne, hänellä ei ole enää aatetta. Hänellä ei ole enää suurta naisaatejoukkoa, hänellä on vain naisten verkosto jota yhdistää ahneus, seksismi ja hämmennys. Nykyfeminismi saa alkuperäisen feminismin kierimään haudassaan nähdessään tämän luopuvan periaatteista joiden puolesta he taistelivat katkerasti, luopuen rooleistaan aina tarpeen mukaan.
Feminismin päämäärä on muuttunut abstraktiksi ja loputtomaksi. Se ei ole enää vuosiin uskonut että tasa-arvo olisi päämäärä. Tasa-arvo on feminismin vihollinen, koska sen on oikeutettava itsensä. Siitä lähtien kun miehestä on ollut sallittua puhua perusluonteeltaan eläimellisenä (esim. väittämällä absurdia sontaa kuten että mies ajattelisi seksiä joka kolmas sekunti), on feminismi piikittänyt itseään modenrnin yhteiskunnan mukavuuskiukun lääkeruiskuilla, heittäen vettä myllyyn välillä muun muassa ratsastamalla kehitysmaiden pääasiassa teokraattisilla hirmuteoilla, kuten raiskatun naisen kivittämisellä.
Muun muassa siksi minua hävetti olla feministi tuon tekstin kirjoittamisen ajan. Ihan vain ihmisenä. Eli femareille tietenkin ensisijaisesti joko sovinistina, anti-femarina tai ihan vain miehenä.
Jos joku näistä kolmesta tuli ensimmäisenä mieleen lukiessa tekstiä, miettikääpä miten se sopii yhteen nykyfeministin ominaisuuksien kuvailun kanssa.
Suomi nimittäin on verrattain aika helvetin tasa-arvoinen maa, edelläkävijä suorastaan. Suomi oli ensimmäinen maa, jossa naiset käyttivät täysimittaisesti äänioikeuttaan ja vaalikelpoisuuttaan. Vuoden 1907 valtiopäiville valittiin 19 naiskansanedustajaa. Nykyiseen europarlamenttiin meni naisenemmistö. Tasavallan presidentti Halonen suorittaa toista kauttaan. Vaikka esimerkkejä latoisi viiden sivun verran, se ei ikinä riittäisi nykyfeministille.
Feminismi oli joskus aate. Sillä oli päämäärä, se osoitti selviä epäkohtia ja se taisteli niiden puolesta. Kului jonkun aikaa ja ihmisen perusluonne otti vallan. Nykyfeministi on alkuperäiseen feministiin verrattuna kuin vertaisi yötä päivään. Nykyinen feministi on opportunisti, kulutusyhteiskunnan sivutuote ja itseään ruokkivalla kiukulla käyvä vääristyneen uhriaseman väärinkäyttäjä. Nykyfeministillä on asenne, hänellä ei ole enää aatetta. Hänellä ei ole enää suurta naisaatejoukkoa, hänellä on vain naisten verkosto jota yhdistää ahneus, seksismi ja hämmennys. Nykyfeminismi saa alkuperäisen feminismin kierimään haudassaan nähdessään tämän luopuvan periaatteista joiden puolesta he taistelivat katkerasti, luopuen rooleistaan aina tarpeen mukaan.
Feminismin päämäärä on muuttunut abstraktiksi ja loputtomaksi. Se ei ole enää vuosiin uskonut että tasa-arvo olisi päämäärä. Tasa-arvo on feminismin vihollinen, koska sen on oikeutettava itsensä. Siitä lähtien kun miehestä on ollut sallittua puhua perusluonteeltaan eläimellisenä (esim. väittämällä absurdia sontaa kuten että mies ajattelisi seksiä joka kolmas sekunti), on feminismi piikittänyt itseään modenrnin yhteiskunnan mukavuuskiukun lääkeruiskuilla, heittäen vettä myllyyn välillä muun muassa ratsastamalla kehitysmaiden pääasiassa teokraattisilla hirmuteoilla, kuten raiskatun naisen kivittämisellä.
Muun muassa siksi minua hävetti olla feministi tuon tekstin kirjoittamisen ajan. Ihan vain ihmisenä. Eli femareille tietenkin ensisijaisesti joko sovinistina, anti-femarina tai ihan vain miehenä.
Jos joku näistä kolmesta tuli ensimmäisenä mieleen lukiessa tekstiä, miettikääpä miten se sopii yhteen nykyfeministin ominaisuuksien kuvailun kanssa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
on mulkunpuuutteessa, riippumatta sukupuolesta..
telaketjufeministit? He nyt eivät olleet edes aluksi aattellisia.