miksi helsinki

niin paljon haluaa ulkomaalaisia? syy on siinä että olette
pääasiassa laiskoja! ei tarvitse ihmetellä kuinka varkaat
ja ryöstäjät lisääntyy kun he kuitenkin on lapsianne.
kun tänne tulin muualta suomesta niin yllätyin kovasti
kun jos ihonvärini olisi muuta niin olisin jo hyvässä
toimessa. muuten hesa on loistava paikka niin useasta
syystä etten voi tässä mainita.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Huono trolli... kannattaa varoa mitä nettiin kirjottelee, voi tulla syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Valkoiset suomalaisetkin ovat tässä maassa kansanryhmä. Meilläkin on oikeutemme. Vai olisitkohan ollut tekemisissä valkoisten suomenruotsalaisten kanssa? Tai jonkin muun ryhmän?

Mikään väitteistäsi ei pidä paikkaansa. Helsinki ei voi olla loistava 'paikka'. Sellaista 'paikkaa' kuin Helsinki ei ole. On vain pikkukylien rypäs Helsingin alueella. Itse asun omassa kylässäni ja minulla on harvoin asiaa kyläni ulkopuolelle, koska työpaikkanikin on täällä 'kylällä'.

Me emme TARVITSE maahanmuuttajia.

Otamme niitä vastaan kun kaikki muutkin niin tekevät ja poliitikot perustelevat sen sillä, että 'tarvitsemme' niitä. Mikä ei pidä paikkaansa.

Työperäinen maahanmuutto on tervetullutta. Kaikki fiksut maahanmuuttajat, joita olen tavannut, ovat tulleet tänne, joko naisen perässä tai sitten töihin. Tai yleensä molempia. Ja minä tunnen ihmisiä Euroopasta, Afrikasta, Pohjoisamerikasta, Etelä-Amerikasta ja Aasiasta. Yhtään Australialaista... ei kun yhden tunnen sittenkin, tosin hän on muuttanut jo pois Suomesta. Eli nää kaikki on tyyppejä, joilla on koulutus, osaamista ja niiden ei ole pakko olla Suomessa. Ne periaatteessa vois elää missä päin maailmaa vain. Jos saavat duunia.

Ihonvärillä tai uskonnolla ei ole mitään tekemistä koulutuksen kanssa. Hanki itsellesi korkeakoulututkinto ja töitä löytyy - opiskele vaikka teologisessa ev-lut papiksi. Kouluttamattomille suomenkielentaidottomille ei tässä maassa yksinkertaisesti ole töitä. Ellei sitten oteta Pariisin mallia: pannaan kaikki kouluttamattomat lakaseen katuja vihreillä harjoilla... tukityöllistetään verorahoilla. Taidetaan jo tehdäkin...

Henkilökohtaisesti mua vituttaa, kun noi päättäjät ei osaa ajatella itse, vaan nyökyttelee vaan toisilleen ja tekevät lammasmaisesti kaikki samalla tavalla kuin 'Ruotsissa'. Jotenkin tuntuu, että ne on sokeita ja irti todellisuudesta. Aivan kuin trolli, joka sai minusta irti tällaisen kommentin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


a1900 kirjoitti:

niin paljon haluaa ulkomaalaisia? syy on siinä että olette
pääasiassa laiskoja! ei tarvitse ihmetellä kuinka varkaat
ja ryöstäjät lisääntyy kun he kuitenkin on lapsianne.
kun tänne tulin muualta suomesta niin yllätyin kovasti
kun jos ihonvärini olisi muuta niin olisin jo hyvässä
toimessa. muuten hesa on loistava paikka niin useasta
syystä etten voi tässä mainita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu