Jälleen viisi uutta sikainfluenssatapausta
Perjantai 19.6.2009 klo 17.51
Suomessa on vuorokauden sisällä varmistunut viisi uutta sikainfluenssatartuntaa.
Kaksi tapauksista on todettu pääkaupunkiseudulla ja yhdet Turussa, Kuopiossa sekä Pohjois-Karjalassa.
Potilaat ovat hyväkuntoisia, eikä kellään ole todettu influenssan vakavaa muotoa.
- Osalla oireet ovat olleet varsin lieviäkin, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Ilkka Julkunen.
Kaikkiaan Suomessa on todettu toistaiseksi 18 sikainfluenssatartuntaa. Viikon sisällä tapauksia on varmistunut 14.
- Melkein joka lennolta on todettu yksi tapaus. Yhdysvalloissa tauti on on aika yleinen, Julkunen selittää.
Tuoreimmista viidestä potilaasta kaksi on palannut Suomeen Yhdysvalloista, yksi Hongkongista ja yksi Meksikosta. Yhden matkakohteesta ei ole varmuutta. Kaikki ovat aikuisia, iältään 19-59 vuotta.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Yle.
STT

Vastaukset 3
Vanhimmat
päästää ketään tulemaan.
KIpee.. SYÖKÄÄ KANAA::: SYÖKÄÄ KANAA:..
on lääketeollisuuden propagandaa. Jopa media on langennut heidän mainostajaksi.