Laittomuutta on sitten avoimesti aloitettu puolustamaan ruotsalaisen eniron suomi24:ssakin. En saa enään kirjoittaa ja puolustaa Jumalan ja Jeesuksen Lakia ja siihen perustuvaa Suomen Perustuslakia. Näin se on rikollisten valta taas osoitettu!
laittomuutta
puolustetaan
164
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kiitos heille/hänelle joka on päästänyt taas minun tekstini julkaisuun.
En tiedän onko tämä oikeus tilapäinen vai kestävä mutta sen mitä kirjoitan; kirjoitan useimmiten faktalla perustellen. Eli kaste keskustelussa on selvää faktaa se, ettei lapsikaste sanaakaan ole raamatussa mutta älä tapa käsky on 9 kertaa joten syyttömiä lapsia tappanut lainrikkoja joka kastaa lapsia ei toimi Jumalan ja Jeesuksen tahdon mukaisesti vaan Heidän nimissä herraansa rikollisena palvellen!
Mielestäni ei ole rikos puolustaa LAKIA.
Myönnän sen että laitan usein esiin samaakin tekstiä pienin muutoksin, mutta tekevät hekin jotka floodaavat esim. vuorisaarana tunnettua raamatun kohtaa ja he jotka lapsikasteta yleensä puolustavat käyttävät samoja perusteluja vaikka niissä ei edes ole sanaa lapsikaste mutta minun asiin laittamassa Suomen Perustuslain sanassa on selvät ohjeet kuinka lapsia tulee kohdella uskonvapaus laki huomioon ottaen. Lapset ovat Suomen Perustuslaissa erikseen SELVYYDELLÄ
HUOMIOITU ja mainittu joten asia on siltä osin täysin selvyys.
Kiitos!