On yli 6000 e opintolainaa, en ole työssä (tällä hetkellä), enkä saa maksetuksi edes korkoja, joita näkyy menevän puolivuosittain automaattisesti tililtä. Olen ihmeen kaupalla onnistunut maksamaan korot tähän mennessä vuosikausia, mutta nyt kesäkuussa en enää voinut, ei ollut rahaa tilillä, eikä näillä näkymin ole tulossakaan.
Mitä tapahtuu, jos ei maksa opintolainaa - tai siis ei pysty maksamaan, eli tilillä ei ole mitään, mistä ottaakaan?
jos ei maksa opintolainaa...
16
6977
Vastaukset
- Asioistatietävämies
Se menee niin, että valtio maksaa sen lainan pankille, ja se menee ulosottoon. Siellä se kasvaa korkoa niin kauan että sen maksat, ja sulla menee luottotiedot. Sitten kun/jos alat saamaan palkkaa, siitä peritään osa siihen ulosottoon.
- ihmeissänsä
Tilasin Suomen asiakastieto oy:n rekisterin, jossa ei ole merkintöjä mistään maksuhäiriöistä.
Aikanaan olen jättänyt opintolainani maksamatta, siitä ei kuitenkaan ole vielä niin kauan, että olisi vanhentunut, laina on kuitenkin maksettu pois.
Eivätkö nuo asiakastiedon maksulliset tiedot ole paikkansa pitäviä? - Asioistatietävämies
ihmeissänsä kirjoitti:
Tilasin Suomen asiakastieto oy:n rekisterin, jossa ei ole merkintöjä mistään maksuhäiriöistä.
Aikanaan olen jättänyt opintolainani maksamatta, siitä ei kuitenkaan ole vielä niin kauan, että olisi vanhentunut, laina on kuitenkin maksettu pois.
Eivätkö nuo asiakastiedon maksulliset tiedot ole paikkansa pitäviä?Tottakai ne on luotettavia. Uuden lain mukaan maksuhäiriömerkintä pysyy rekisterissä vain 2-4 vuotta(riippuen mistä merkintä on), josta voi vähentää 1 vuoden jos se on ainoa merkintä ja se on maksettu.
- ed. kysyy vielä
Asioistatietävämies kirjoitti:
Tottakai ne on luotettavia. Uuden lain mukaan maksuhäiriömerkintä pysyy rekisterissä vain 2-4 vuotta(riippuen mistä merkintä on), josta voi vähentää 1 vuoden jos se on ainoa merkintä ja se on maksettu.
Vissiinkään lainaa on sieltä pankista enää kuitenkaan turha koettaa saada?
Ainakin joustoluottohakemuksiini ovat päätökset olleet kielteisiä, vaikka määräaikainen työsopimukseni jatkuu heti perään vakituisena? - pankista ehkä
ed. kysyy vielä kirjoitti:
Vissiinkään lainaa on sieltä pankista enää kuitenkaan turha koettaa saada?
Ainakin joustoluottohakemuksiini ovat päätökset olleet kielteisiä, vaikka määräaikainen työsopimukseni jatkuu heti perään vakituisena?irtoaa laina nihkeästi, vaikka pankki on saanutkin( tai saa ) valtiolta takuusumman.
Nimittäin pankin omaan tietojärjestelmään jää merkintä ettei ole itse hoitanut lainaansa.
Omassa lähipiirissä oli henkilö, joka joutui käyttämään valtion takauksen opintolainaansa, kun töitä ei ollut ammattiin valmistuttuaan.
Sittemmin hän sopi maksuohjelman kelan kanssa ja maksoi lainan pois. Itse tarvitsin erääseen lainaan takaajaa ja ko sukulainen hyväksyttiin ensin takaajaksi.
Päivä ennen kuin piti mennä allekirjoittamaan takaus, tuli soitto, ettei kelpaakaan takaajaksi, koska pankin järjestelmästä löytyi merkintä, että oli jättänyt opintolainan valtion maksettavaksi. Se siitä sitten .
Sain toisen takaajan ja ottamani laina on maksettu jo pois. Mutta jos ovat pankissa tarkkoja, voivat tarkistaa ikuisesti kaikki tiedot. Toisessa pankkiryhmässä tiedot eivät näy, ne näkyvät vain siinä josta laina on nostettu. - Asioistatietävämies
ed. kysyy vielä kirjoitti:
Vissiinkään lainaa on sieltä pankista enää kuitenkaan turha koettaa saada?
Ainakin joustoluottohakemuksiini ovat päätökset olleet kielteisiä, vaikka määräaikainen työsopimukseni jatkuu heti perään vakituisena?Joustoluoton kieltämiseen syynä on se määräaikainen työsopimus (ainakin se, voi toki muitakin syitä olla). Vaikka sinä tiedät että se jatkuu, se on nyt määräaikainen niin ei kelpaa luotonantajalle.
Uskoisin että saat lainaa kunhan on vakituinen työsopimus. Jos et, vaihda pankkia ei siinä ihmeempää. - edelleen teille
Asioistatietävämies kirjoitti:
Joustoluoton kieltämiseen syynä on se määräaikainen työsopimus (ainakin se, voi toki muitakin syitä olla). Vaikka sinä tiedät että se jatkuu, se on nyt määräaikainen niin ei kelpaa luotonantajalle.
Uskoisin että saat lainaa kunhan on vakituinen työsopimus. Jos et, vaihda pankkia ei siinä ihmeempää.Kiitoksia kovasti vastauksistanne.
Onpa hienoa saada asiallisia vastauksia.
- Pankkitäti
Jos lainoja ei hoida ajallaan, pankki irtisanoo opintolainan ja irtisanomsien seurauksena kela maksaa takaajana lainan pankille. Tämän jälkeen olet velkaa Kelalle, et pankille.
Tämän jälkeen Kela pyrkii perimään saatavansa takaisin sinulta, ja alkaa juosta yhdeksän prosentin korko (joka on siis monta kertaa enemmän kuin se, mitä pankille joutuisit maksamaan).- opiskellut
Totta, että laina on valtion takaama. Se tarkoitta vain sitä, että se ei mene pankin tappioiksi vaan valtio maksaa sen pois. Tämä tarkoittaa sitä, että pankki hakee saatavansa takaajilta ja Kela vie asian käräjille ja ulosottoon lopulta. Ja tässä aikataulu on se, että alkuun kela lähettää sinulle muitutuksen, että pankki on ilmoittanut, että korot on maksamatta. Tämä tapahtuu 3 kk kuluttua eräpäivästä. Eli jos lainat erääntyi kesäkuussa, niin ilmoitus kelalle lähtee 3kk eräpäivästä. Oletan, että maksat korkoja kesä-ja joulukuussa 15.pvä. Tämä tarkoittaa, että 15.9 on 3kk kulunut ja kela muistuttaa sinua kirjeellä. Varmasti pankkikin on lähettänyt jo muistutukset, niitä tulee useita. Voit hoitaa lainan vielä tämänkin jälkeen tai siis korot. Minnekkään käräjille tai sitä kautta uloso´ttoon asia ei mne ennen ensi kesää!
MUTTA!!!!
Nyt otat puhelimen esiin ja soitat pankkiin. POyydät, että lainojen korot pääomitetaan ja silloin sinun ei tarvitse maksaa nyt mitään. Näin homma toimii kätevämmin.
Ja mitä tulee tuohon "asioistatietävämies"-nimimerkkiin, niin hohhoijaa. Mistään ei mitään tiedä! Järkyttävän harhauttava tomppeli!
Minä kun olen edellämainitun kokenut. Siksi kirjoitan - by the way...
opiskellut kirjoitti:
Totta, että laina on valtion takaama. Se tarkoitta vain sitä, että se ei mene pankin tappioiksi vaan valtio maksaa sen pois. Tämä tarkoittaa sitä, että pankki hakee saatavansa takaajilta ja Kela vie asian käräjille ja ulosottoon lopulta. Ja tässä aikataulu on se, että alkuun kela lähettää sinulle muitutuksen, että pankki on ilmoittanut, että korot on maksamatta. Tämä tapahtuu 3 kk kuluttua eräpäivästä. Eli jos lainat erääntyi kesäkuussa, niin ilmoitus kelalle lähtee 3kk eräpäivästä. Oletan, että maksat korkoja kesä-ja joulukuussa 15.pvä. Tämä tarkoittaa, että 15.9 on 3kk kulunut ja kela muistuttaa sinua kirjeellä. Varmasti pankkikin on lähettänyt jo muistutukset, niitä tulee useita. Voit hoitaa lainan vielä tämänkin jälkeen tai siis korot. Minnekkään käräjille tai sitä kautta uloso´ttoon asia ei mne ennen ensi kesää!
MUTTA!!!!
Nyt otat puhelimen esiin ja soitat pankkiin. POyydät, että lainojen korot pääomitetaan ja silloin sinun ei tarvitse maksaa nyt mitään. Näin homma toimii kätevämmin.
Ja mitä tulee tuohon "asioistatietävämies"-nimimerkkiin, niin hohhoijaa. Mistään ei mitään tiedä! Järkyttävän harhauttava tomppeli!
Minä kun olen edellämainitun kokenut. Siksi kirjoitan"POyydät, että lainojen korot pääomitetaan..."
Mitäs tämä tarkalleen ottaen tarkoittaa?
En ole itse perillä näistä asioista.
- tietävä ja kokenut
Pankista lähtee 3kk kuluttua tieto Kelaan, joka lähettää sinulle 15.9. jälkeen muistuksen. Tätä ennen toki pankki lähettelee muistutuslaskuja. Voit hoitaa korot hyvin myös syksyllä, niihin tulee vaan harmittavan paljon kuluja, varsinkin, jos joka lainasta on oma lasku.
Minnekkään ulosottoon tai käräjille asia ei puoleen vuoteen lähde.
Parhaiten asia hoituu niin, että soitat nyt pankkiisi ja kerrot, että rahaa ei ole ja sovit, että korot pääomitetaan.
Itse olen tämän alkujaan koroista sopinut ja tosin myöhemmin ne menivät ulosottoon, mutta sekin oli pitkän ajan prosessi.
Ota nyt rauhallisesti. - Loman ansainnut..
Tuonkin energian voisit käyttää työpaikan hakemiseen. Poimintatyötä löytyy, metsissä on marjat kypsymässä jne.
Itselläni oli jo armeijaiässä 48 000 markkaa rahaa säästössä ja amk-opinnot takana. Kaikki oil kesätöissä tienattua. Aloitin jo 14-vuotiaana poimintatyöllä. Eipä tarvinnut hirveästi miettiä munkin ja kahvin hintaa sotilaskodin kassajonossa. Armeijan jälkeen menin töihin, tienasin lisää ja ostin upouuden auton. Sen maksoin kerralla pois ja aloin taas säästämään. Nyt on taas "korkea"korkoisella lihomassa (5,8%) 20 000 euroa rahaa ja käyttötililläkin 7 000 €. Omakotitalo on nyt kiikarissa ja pankista luvattu suoralta puheelta heti reilut 200 000 euroa lainaa.
En ymmärrä miksi niin monet eivät uskalla menestyä elämässä myös taloudellisesti, vaikka minäkin siihen pystyin ponnistamaan köyhästä suurperheestä ilman vanhempien tukea.- Gammalammas
Olet vaan tajuttoman kova, ei siinä sen kummempaa. Jatkat jonkin aikaa samalla linjalla niin et tarvitse edes tuota lainaa - sen kun ostat käteisellä kämpän pois kuleksimasta. Kauheasti käy kuitenkin kateeksi leveä elämäsi ja pahaksi sait mielen, joten itkenpä tästä itseni uneen.
/sarcasm
Kesäistä, lomatäyteistä kesää tosin sinnekin suuntaan!
- ensiks
ota Kelaan yhteys . Sieltäolis mahdollisuus hakea korkotukiavustusta työttömyyden takia. Sitä on mahdollista saada mx.5 kertaa. Kysyppä sieltä ja ilmoita ihmeessa pankkiin tieto. Mikäli myöntävät kelasta niin ihan viikon sisään homma on hoidossa.
- Entinen työtön
Itse marssin aikoinaan pankkiin ja sanoin tädille, ettei vaan oo fyrkkaa millä maksaa. No täti sanoi, että pääomitetaan sitten. Vuoteen-pariin vuoteen en maksanut mitään. Sitten kun sain kunnon töitä, maksoin ja paljon.
Ulosottoon ei mennyt mutta ne korot kyllä lisäsivät pääomaa mukavasti. En tiedä onnistuuko nykyään.
Opintolainat on pankeille täysin riskitön bisnes. Ne ei ole moksiskaan jos jätät maksamatta. Kela samoin. Niillä on parinsadantuhannen luupään rahasotkut hoidossa, sun velkas ei ole siinä rokassa mitään.
Omaan leukaan kyllä sattuu, kun menee luottotiedot ja korot juoksee ulosotossa. Kannattaa maksaa jos voit. - sulle
Marjasadosta tulee hyvä. Poimi marjoja ja myy ne eteenpäin. Verovapaata tuloa. Tämä on sellainen kysymys joka selvittää haluatko tehdä työtä...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 445832
- 475338
- 483718
- 133663
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise943306- 313126
- 592884
- 572740
- 532390
- 381844