olemmekohan sittenkään

kuin tällä palstalla usein kuvataan meidän mahdollisuuksiamme vastaanottaa ns köyhieen maiden ihmisiä elämään verorahoillamme ,viikonlopun hs-mielipide kirjoitus valoittaa asiaa kaikkien ymmärrettävälle tasolle kertoessaan valtion velan olevan noin 60 miljardia euroa,asian tekee ymmärrettävämmäksi mikäli tämä summa pinottaisiin satasen seteleinä olisi pinon korkeus 60 kilometriä,valtionvarainministeriön ennusteen mukaan velka kasvaa vuoteen 2013 mennessä yli 100 miljardiin,ovatkohan nämä maahamme lisää elätettäviä haalivat lapsettomia epäonnistuneita surkimuksia joille on aivan sama minkälainen suomi lapsille ja lastenlapsille jää.
1135
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Nämä ovat niitä elämän suuria kysymyksiä joilla on kauaskantoiset vaikutukset. Tuo paolaiskysymyksen hoitotapa on niin värää hyvyyttä, että vain harva kykenee oivaltamaan sen. Olemme koko ihmiskunnan historian suurimpien haasteiden edessä ja siksi tarvitsemme sellaisen valtionjohdon joka kykenee järkevästi hoitamaan tehtävänsä. Aiheesta riitäisi puhumista vaikka kuinka mutta ruokatunti loppuu ja työt jatkuvat. Kuullaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


niin varakkaita kirjoitti:

kuin tällä palstalla usein kuvataan meidän mahdollisuuksiamme vastaanottaa ns köyhieen maiden ihmisiä elämään verorahoillamme ,viikonlopun hs-mielipide kirjoitus valoittaa asiaa kaikkien ymmärrettävälle tasolle kertoessaan valtion velan olevan noin 60 miljardia euroa,asian tekee ymmärrettävämmäksi mikäli tämä summa pinottaisiin satasen seteleinä olisi pinon korkeus 60 kilometriä,valtionvarainministeriön ennusteen mukaan velka kasvaa vuoteen 2013 mennessä yli 100 miljardiin,ovatkohan nämä maahamme lisää elätettäviä haalivat lapsettomia epäonnistuneita surkimuksia joille on aivan sama minkälainen suomi lapsille ja lastenlapsille jää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu