olevan tämä EU kaikenmaailman myöhemmin muutamille tehtyjen poikkeuksien ja muutosteon kanssa se, mihin aikoinaan liityimme. Alkaa haisemaan vahvasti kusetukselta koko EU-puuhastelu.
Alkaisi olla eduksi pohtia tuota EU;ta uudelleen
Ei tunnu oikein
6176
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Myöhäistä äkistä, kun paska on jo housuissa. Tämähän oli jo ennen ratkaisevaa äänestystä arvattavissa, kun rikkaiden omistama media suitsutti EU:n hyvyyttä ja jakoi reilusti unionimyönteistä palstatilaa. Nyt ei rehellistä keskustelua EU:sta voi käydä missään tiedotusvälineessä. Puhumattakaan kansanäänestyksestä, pitäisikö suomen erota unionivalloista. Nyt kuitenkin on nähty, mihin tämä tie on johtanut.
saavat tietoa, mitä EU nykyisellään on ja mitä se tavoittelee, niin tavalliset ihmiset nousevat varmasti vastustamaan EU:ia toden teolla. On vain niin, että kansalle ei kerrota mitään. Toisaalta esim. suomalainen rivikansanedustaja ei tiedä EU:sta ja sen tavoitteista sen enempää kuin muutkaan. Tavoite onkin pitää pimennossa asiat, jotta ne voidaan saada lävitse.
Kertokaa ihmisille, mikä on MAI-sopimus sekä GATS-sopimus sekä Lissabonin sopimuksen pääkohdat.
40% kansalaisista äänesti. Ei ihme, ettei enempää, kun kukaan päättäjä ei informoi kansaa. EU:ssa tehdään jo 60-70% Suomeakin koskevasta lainsäädännöstä. Pitäisi alkaa kiinnostaa.
tuonne EU;hun onnistuivat itsensä taas tunkemaan. Eivät saaneet kotimaassa mitään aikaiseksi, miksi siis saisivat EU;ssa - ainoastaan omaa etuaan tavoittelevat huipputuloilla ja eduilla.
"Mikäli kansa(t) saavat tietoa, mitä EU nykyisellään on ja mitä se tavoittelee, niin tavalliset ihmiset nousevat varmasti vastustamaan EU:ia toden teolla. On vain niin, että kansalle ei kerrota mitään. Toisaalta esim. suomalainen rivikansanedustaja ei tiedä EU:sta ja sen tavoitteista sen enempää kuin muutkaan. Tavoite onkin pitää pimennossa asiat, jotta ne voidaan saada lävitse."
Jos kerran kukaan ei tiedä EU:n tavoitteista mitään, niin miten sitten sinä tiedät niistä? Ja mistä päättelet, ettei rivikansanedustaja tiedä mitään EU:sta? EU:n tavoitteet/suuret linjat määritellään Eurooppa-neuvostossa, jossa Suomea edustaa pääministeri Matti Vanhanen. Hän ei kuitenkaan yksin päätä asioista Suomen puolesta, vaan niistä käydään keskustelua eduskunnassa. Lisäksi kaikki päätökset vaativat ministerineuvoston hyväksynnän, jolloinka päätös käytetään Suomessa eduskunnan kautta. Mikä asiassa siis on ongelmana? Omien kokemusteni mukaan varsin monet vastustavat EU:tä, koska heillä ei ole todenmukaista kuvaa sen toiminnasta. Käsitys on vahvistunut, kun olen lukenut tätä foorumia.
"Kertokaa ihmisille, mikä on MAI-sopimus sekä GATS-sopimus sekä Lissabonin sopimuksen pääkohdat."
Eikös MAI-sopimus ja GATS-sopimus OECD:n ja WTO:n sopimuksia? Eikös puhe ole nyt EU:sta. Lissabonin sopimuksen pääkohdat löytää mm. EUROPA-sivustolta tai eurooppatiedotuksesta.
http://europa.eu/lisbon_treaty/index_fi.htm
http://www.eurooppatiedotus.fi/Public/default.aspx?contentid=97339&nodeid=37760&culture=fi-FI
Älkää te vaivatko pientä päätänne asioilla. Katsokaa vain televisiota kun päättäjät päättää. Onhan EU:sta ollut vaikka mitä hyötyä. Pieni Suomi on saanut monta ministerinsalkkua ja ollut puheenjohtajamaanakin. Aatelkaa miten tärkeäksi EU saa meidän Stubbit yms itsensä tuntemaan. Oikeen kansainväliseksi ja silleen.
että kansa katsoo vain tyhmää viihdettä. juo viinaa ja turruttaa loputkin päänupistaan. lampaita on sitten helppo viedä mihin vaan.
lukekaa vaihtoehtouutisia siellä se totuus on!