kysyn

Mikä on suhteenne lastenkasvatuksessa ruumiilliseen kuritukseen. Oma lapseni on esimurrosiässä. Hankala, haistattelee vanhemmilleen. Jäännyt näpistelystä kiinni. Olen itse pyhästi vannonut, etten vitsaan tartu, mutta... Olenko mielestänne rikollinen, jos kuritukseen syylistyn. Lain mukaan olen, mutta mikä olisi vaihtoehto. Keinot vähissä.
8299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Kaikki (yksi) on lestoja pilikkaamassa toisella palstalla!

Äänestä

Ruumiillinen kuritus on vastoin lakia.Kyllä murrosikäisen kanssa pitää keksiä muita keinoja,kuin hakkaaminen.Jos omat konstit loppuu,niin ota yhteyttä esim.perheneuvolaan.Murrosikäinen etsii irtiottoa vanhemmistaan ja uhmaa sen takia.Osoita ennemminkin rakkautesi häntä kohtaan.Älä vastaa haistatteluihin samalla mitalla,vaan suhtaudu sinä siihen aikuisen tasolla.Itselläni on jo yksi lapsi ohittanut murrosiän ja toinen on juuri nyt siinä.Kaiken kiukuttelun takaa paistaa kuitenkin tarve omistaa oma äiti tai isä,joka pysyy tyynenä.

Äänestä

Pääpiirteittäin olen edellisen äiskän kanssa samaa mieltä, mutta olen tavannut ihmisiä, jotka vanhemmaksi tultuaan ovat kertoneet, että olisivat paljon mieluummin ottaneet kunnon selkäsaunan, kuin saaneet " henkisen rangaistuksen" kasvatuksen. Ruumiillinen kuritus puolustaa joskun paikkaansa, mutta se ei saa tapahtua vihassa, vaan rakkaudessa, ja koituu lapsen parhaaksi. Jos et keksi muita tapoja asettaa rajoja jotka toimivat kokeile kuritusta.
Kaiken kaikkiaan lapset kasvattavat vanhempia enemmän kuin vanhemmat lapsia...

Äänestä

Ruumiillinen kuritus voi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa pitkäaikaisia traumoja nuoren, siis tulevan aikuisen, elämään. Hän kyllä ehkä oppii elämään pelossa, mutta voi olla, että esim. sosiaalisissa suhteissa tulee ongelmia juuri sen pelon takia. Hyvä on - en väitä, että yhdestä lyönnistä VÄLTTÄMÄTTÄ mitään elämänkokoista traumaa jää, mutta lyöminen osoittaa vain vanhemman heikkoutta. Millaisen mallin oikein annat lapsellesi, joka vain koettelee rajojaan? Nykyään on kaikenlaisia neuvoloita (kuten joku jo mainitsikin)ja menkää vaikka yhdessä perheterapiaan!! Kysy myös itseltäsi, että mistä nämä ongelmat syntyvät. Uskonnostako? Onko kurisi liian löysä/tiukka, niin että nuori yrittää muuttaa sitä? Ristiriidat kuuluvat elämään ja on osattava pyytää apua kun sitä tarvitsee. Muuten, Lapsesi lyöminen ei pelkästään vahingoita häntä - se sattuu myös sinuunkin. Kestääkö omatuntosi sen?

Haluan nyt hieman kärjistää, älähän suutu. En tiedä, oletko uskossa, mutta palaa mielessäsi Jeesuksen aikoihin. Mitä luulet, löisikö Jeesus lastaan? Tiedätiedän, "kaikki me olemme syyllisiä", mutta...

Onnea sinulle! Sateen jälkeen aina aurinko - eikä sadekaan aina niin ikävä asia ole!

Äänestä

Mielestäni jo se, että ajattelet ruumiillista kuritusta yhtenä mahdollisuutena, kertoo jostakin...

Oletko koskaan ajatellut että myös vanhemmat voivat olla "hankalia"? Myös tietämättään.
Vai kuulostaako tuollainen väite ihan vieraalta ajatukselta, kauhealta vanhempien syyllistämiseltä?

Mitä muuta luulet esimurrosikäisesi oppivan siitä, että kuritat häntä fyysisesti, kuin vihaamaan sinua entistä enemmän?
Entä jos lapsesi menisi pahoinpitelemään jotakin häntä ärsyttävää ihmistä, etkö tuomitsisi sitä? Mutta itse olisit kuitenkin valmis tekemään niin? Eikö siinä ole pientä ristiriitaa?

Muita vaihtoehtoja on vaikka kuinka paljon. Perheterapia yhtenä, mutta sinnekään ei pidä mennä "parantamaan" sitä esimurrosikäistä, vaan sinne pitää mennä hakemaan apua KAIKILLE perheenjäsenille vastaanottavaisena ja myös itseen kohdistuvaa kritiikkiä kestävänä, muuten siitä ei ole mitään hyötyä.

Oletko miettinyt MIKSI tyttäresi käyttäytyy kuten käyttäytyy? Vai oletko ehkä vain mennyt tuomitsemaan ja syyttämään, sen enempää kysymättä mikä siinä on TODELLA taustalla?

Oletko kysynyt itseltäsi MITÄ hän yrittää viestittää, vai oletko vain kuitannut koko asian sillä, että tytär on "hankala" ja hänellä on vaikea murrosikä?

"Murrosikä" on helppo tekosyy olla miettimättä muita syitä, ja varsinkin olla katsomatta rehellisesti peiliin.

Oletko koskaan KYSYNYT häneltä itseltään ihan samalta tasolta, lastasi kunnioittavaan sävyyn, mikä häntä vaivaa, miksi hän käyttäytyy siten?

Entä millaisessa ympäristössä hän on kasvanut? Onko häntä ja hänen mielipiteitään kunnioitettu, vai onko vanhempien sana ollut aina laki jota ei saa kyseenalaistaa?

Ns. "murrosiän kriisit" ja "murrosiän kapinat" eivät ole läheskään aina mitään murrosiän piikkiin laitettavia "normaaleita" kasvuvaiheeseen liittyviä asioita joissa nuori vain kärsii jostakin vanhemmista irtaantumisprosessista, vaan niihin saattaa hyvinkin olla ihan oikea SYY.
Kun lapsi kasvaa niin isoksi että hän kykenee ilmaisemaan mielipiteensä, niin tottakai hän sitten kapinoi jos siihen on aihetta. Tärkeintä olisi kait saada tietää mikä se todellinen syy on.

Avoimessa ja vastaanottavassa ilmapiirissä lapsi ja nuori kykenee kertomaan _sanoin_ mikä mättää saaden vanhemmiltaan hänen mielipiteitään kunnioittavaa vastakaikua, mutta jos ilmapiiri on aina ollut jyrkän tuomitseva kaikkea vanhempia "kritisoivaa" kohtaan, jossa hänen ilmaisemilleen mielipiteille ei ole tilaa eikä niitä ole koskaan otettu tosissaan, lapsi/nuori kertoo sen sitten toisella tavalla, kuten räkimällä, irvistelemällä, haistattelemalla, karkailemalla, vittuilemalla, jne. ihan vain koska ei löydä muita keinoja. Se on yleensä turhautumisen purkamista, koska ei saa viestiään perille. Minä en usko että kovinkaan monet kapinoivat vain kapinoimisen ilosta.

Tietysti tuollaisille jutuille voi olla perheen ulkopuolisiakin syitä, esim. kouluun ja kavereihin liittyviä, mutta jos perheilmapiiri on avoin, hän kyllä avautuu ja kertoo mikä mättää. Ainakin se, että hän haistattelee juuri vanhemmille, kertoo siitä, että hän on juuri nimenomaan vanhemmille jostakin vihainen.

Joten eikun syytä selvittämään... Ja rankaisemisellahan sitä syytä ei saa koskaan selville.

Äänestä
  • vastaan. Päin vastoin allekirjoitan ajatuksesi täysin, mutta viedään probleemaa pidemmälle.
    Miksi yhteiskunta tarvitsee ruumiillisen rangaistuksen? Miksi on rikollisia? Voidaanko heidät kaikki parantaa tai kasvattaa kuin lapset perheissä , kuntelemalla ja ymmärtämällä. Onko olemassa sellaista kuin " aito pahuus".

    Äänestä

  • atri parkka kirjoitti:

    vastaan. Päin vastoin allekirjoitan ajatuksesi täysin, mutta viedään probleemaa pidemmälle.
    Miksi yhteiskunta tarvitsee ruumiillisen rangaistuksen? Miksi on rikollisia? Voidaanko heidät kaikki parantaa tai kasvattaa kuin lapset perheissä , kuntelemalla ja ymmärtämällä. Onko olemassa sellaista kuin " aito pahuus".

    "Miksi yhteiskunta tarvitsee ruumiillisen rangaistuksen?"

    ....

    Miten niin tarvitsee? Ei se tarvitsekaan, ja se onkin laissa kiellettyä.

    Niin tai siis jos luet fyysisen eristämisen muusta yhteiskunnasta (vankilan) ruumiilliseksi rangaistukseksi niin se on tietty käytössä.

    ....

    "Miksi on rikollisia?"

    ....

    Jokaisen rikollisen elämänhistoriasta löytyy syy siihen, että hän on päätynyt rikolliseksi. Tämä ei tarkoita sitä, hän olisi vapaa vastuusta. Rikollisuuteen tarvitaan yleensä (ei aina) myös oma valinta.
    Tämä koskee siis ihmisiä, joilla ei ole esim. jonkinlaista kehityshäiriötä tms. jonka perusteella hänet voidaan luokitella sairaaksi.

    ....

    "Voidaanko heidät kaikki parantaa tai kasvattaa kuin lapset perheissä, kuntelemalla ja ymmärtämällä."

    ....

    En oikein tiedä mitä itseasiassa tarkoitat tuolla "parantamisella ja kasvattamisella", koska senkin voi käsittää monella tavalla, mitä se kuunteleminen ja ymmärtäminen sitten TARKOITTAA käytännössä.

    Mutta riippuu rikollisesta ja hänen taustastaan, mikä kullekin auttaisi. Paljon riippuu siitä millaiseksi rikollisen mieli on muokkautunut mm. hänen kasvatuksensa/taustansa ja muiden hänelle tapahtuneiden asioiden kautta.

    Aikuinen on kuitenkin aina vastuussa itse teoistaan, ja muuta yhteiskuntaa pitää suojella rikollisten teoilta.
    Luulen kuitenkin, että rikollisia ei olisi, jos aikuiset kasvattaisvat lapsensa (tarkoittaa kaikkia aikuisia ja lapsia, ei vain omia lapsia ja lapsen omia vanhempia) kunnioittavasti, rakastavasti ja oikeudenmukaisesti. Jos näin olisi, sellaisia yhteiskuntiakaan ei päästettäisi syntymään, joissa ihmiset ovat eriarvoisessa asemassa, mikä aiheuttaa myöskin rikollisuutta.

    Lapsi, jota kunnioitetaan ja rakastetaan sekä kohdellaan oikeudenmukaisesti oppii kunnioittamaan, rakastamaan ja toimimaan oikeudenmukaisesti. Ainakin pyrkimään siihen.

    Rikollisuuteen liittyvät ongelmat ovat monimutkaisia, ja niihin vaikuttaa monet asiat, mutta minä uskon, että sillä, miten aikuiset suhtautuvat lapsiin ja miten aikuiset elävät lasten kanssa, on ratkaisevan suuri merkitys myös näihin asioihin.

    ....

    "Onko olemassa sellaista kuin " aito pahuus"."

    ....

    Tottakai on. Eihän tarvitse kuin katsoa ympärilleen.
    Mutta se ei ole sitä mitä sinä todennäköisesti tarkoitat. Ei ole olemassa mitään yliluonnollista pahaa, joka vaikuttaa ihmisissä. Ihmisellä itsellään on kyky tehdä pahaa. Se ei ole sisäsyntyinen piirre ihmisessä, vaan on aina seurausta jostakin ulkopuolisesta tekijästä joka on vaikuttanut ihmiseen tietyllä tavalla.

    Yksikään lapsi ei synny maailmaan pahana. Siksi kasvuympäristö ja vanhemmat/huoltajat ovat ratkaisevan tärkeitä siinä millainen ihmisestä tulee. Näin uskon.

    Äänestä

  • Pakana(F) kirjoitti:

    Korjaus:

    "En oikein tiedä mitä itseasiassa tarkoitat tuolla "parantamisella ja kasvattamisella", koska senkin voi käsittää monella tavalla, mitä se kuunteleminen ja ymmärtäminen sitten TARKOITTAA käytännössä."

    Siis tarkoitin että:

    "En oikein tiedä mitä itseasiassa tarkoitat tuolla "_kuuntelemisella ja ymmärtämisellä_", koska senkin voi käsittää monella tavalla, mitä se kuunteleminen ja ymmärtäminen sitten TARKOITTAA käytännössä"

    .....

    Piti siis tuosta kasvatuksesta yleensäkin sanoa sen verran vielä lisää, että olen pitkälti samaa mieltä erään entisen psykoterapeutin, Alice Millerin (olen lukenut hänen kirjojaan) kanssa siitä, että koko "kasvatuksen" käsite on harhaanjohtava ja väärä, koska periaatteessa lapsia ei pitäisi kasvattaa ollenkaan. Ainakaan jos kasvatus ymmärretään siten miten se yleensä ymmärretään.

    Me ihmiset sanotaan yleensä että "kasvatan hiuksiani", tai vaikka "kasvatan viherkasveja".

    Mutta eihän me ihmiset niitä kasvateta, vaan ne kasvavat ihan itsekseen!

    Sama pätee lapsiin.

    Se _millaiset_, kuinka hyvinvoivat tai huonosti voivat, niistä hiuksista tai kasveista sitten tulee, riippuu siitä miten me niitä hoidetaan, ja kuinka me ymmärretään niiden olemusta ja "kieltä", ja kuinka hyvin me siis opimme tietämään mitä ne tarvitsevat. Myös kasvuympäristö/ilmasto vaikuttaa siihen miten se kasvi menestyy, tai kuinka hyväkuntoiset niistä hiuksista tulee.

    Sama pätee mielestäni lapsiin.

    Ei me hiuksiakaan _rangaista_ siitä jos niistä tulee huonokuntoiset, eihän ne siitä mitään "oppisi" eivätkä alkaisi olemaan parempikuntoisia, vaan yritetään löytää oikeat hoitoaineet.
    Samoin tuskin me viherkasvejakaan kuritetaan esim. lyömällä niitä jos ne eivät kasva kunnolla ;D, vaan ihmisethän kysyvät asiantuntijalta josko hän tietäisi mikä kasvia vaivaa ja mitä olemme tehneet väärin, jotta osaisimme hoitaa sitä toisella tavalla, oikein.

    Eläimetkin voidaan kasvattaa ilman rankaisua, ja monista eläimistä on tullut häiriintyneitä vain siksi, koska niitä on "kasvatettu" niin "tehokkaasti" fyysisellä kurituksella. Eläinkään ei opi fyysisestä rankaisusta muuta kuin vihaiseksi tai pelkääväksi. Voi se oppia sen itse asiankin jota sille yritetään opettaa, mutta tekee sen alisteisesta asemasta, eikä omasta tahdostaan. Se tekee sen siksi, koska sillä ei ole muuta vaihtoehtoa.

    Lapsissa on vielä se hyvä puoli, että heillä on yleensä puhekyky, ja meillä on mahdollisuus näin ollen kehittää parempi kommunikointi heidän kanssaan kuin esim. vaikkapa viherkasvin kanssa ;D.

    Et semmottis...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kasvattaja kirjoitti:

Mikä on suhteenne lastenkasvatuksessa ruumiilliseen kuritukseen. Oma lapseni on esimurrosiässä. Hankala, haistattelee vanhemmilleen. Jäännyt näpistelystä kiinni. Olen itse pyhästi vannonut, etten vitsaan tartu, mutta... Olenko mielestänne rikollinen, jos kuritukseen syylistyn. Lain mukaan olen, mutta mikä olisi vaihtoehto. Keinot vähissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu