kysyn

En ole jehovantodistaja, mutta sen verran voin kertoa yleisellä tasolla, että tuossa vaiheessa varsinaisesta fyysisestä kurittamisesta ei enää ole mitään hyötyä. (Huom. fyysisellä kurittamisella ei alunperinkään todellakaan tarkoiteta mitään henkihieveriin hakkaamista... enintään tukkapöllyä tmv.)

Lapsi on jo sen verran vanha, että kurittamisen täytyy tapahtua muilla konsteilla.

Paras lienee, että huonosta käytöksestä rangaistaan (evätään esim. jokin lapselle tärkeä asia: illalla ei lähdetä ulos, viikkorahaa ei heru tai jätetään ostamatta jokin tavara, mitä lapsi on himoinnut... tai ehkä ensin UHATAAN jättää tavara ostamatta ja sitten jos ei sana tehoa vieläkään: toteutetaan uhkaus ja pysytään sitten siinä päätöksessä!!)
ja hyvästä käytöksestä puolestaan pitää muistaa KIITTÄÄ ja palkita!!!

Kiitos ja palkitseminen saattaa olla joskus jopa tehokkaampaa... tosin aluksi sitä rangaistusta saattaa joutua käyttämään useammin.

Mutta ideana on etsimällä etsiä niitä hyviä asioita, joista pääsisi kiittämään tai esittämään positiivisen kommentin. Näin lapsi oppii alitajuisesti etsimään ensimmäisenä niitä vaihtoehtoja, joilla saisi aikaan kiitosta ja mahdollisesti lahjoja/etuuksia. Joten hemmottelu on kenelle tahansa hyväksi tietyissä rajoissa :)

Murrosiän kapinointihan on omalla tavallaan rajojen etsimistä ja huomion hakemista. Jos ainoa asia, mitä kotona saa, on motkotus, valitus ja rangaistukset... tuskin yksikään lapsi kauaa viihtyy kotonaan.

Kaikkein tärkeintä on, että lapsi voi LUOTTAA vanhempiinsa... siis pääosin siinä mielessä, että jos jotain on päätöksiä on tehty, niistä pidetään kiinni!!!!

Eikä taivuta lapsen uhkailulle, haistattelulle, kiukuttelulle ja painostukselle ja anneta periksi pienissäkään asioissa.

Se, mihin raja vedetään, on vanhempien päätettävissä... ja TÄMÄ pitää lapsi saada ymmärtämään. Tosin vanhemmilla on näin ollen myös vastuu miettiä tarkkaan, mihin vetävät rajan... liian tiukat säännöt saattavat suorastaan kannustaa kapinointiin ja liian löysät periaatteet puolestaan päästävät lapsen hallitsevaan asemaan.

Mutta ennenkaikkea, sitten kun raja on tehty selväksi, siitä ei lipsuta.

Valitettavasti liian monet vanhemmista ovat yksinkertaisesti liian laiskoja. Lapsia tehdään, mutta unohdetaan tai jätetään tahallaan huomioimatta, että lapset pitäisi vielä kasvattaakin... yleensä se tarkoittaa 17 vuoden pitkää ja kovaa urakkaa. Eikä siitä ole mahdollista luistaa... tai voihan siitä luistaa, mutta seuraukset ovat kyllä hyvin nopeasti nähtävissä viimeistään kun lapset pääsevät murrosikään. Valitettavan moni vanhempi havahtuu vasta tässä vaiheessa... ja silloin urakka onkin jo kymmenen kertaa kovempi, kun kirittävänä on niin monta vuotta lapsen kasvatuksessa.

Mutta jos tässä vaiheessa osaa toimia oikein, on vielä hyvät mahdollisuudet korjata laiskuudesta aiheutuneet vahingot :)

-luterilainen-

(taustaksi: en ole saanut uskonnollista kasvatusta nuoruudessa)


Omasta kokemuksesta murrosikäiseen tehoaa henkinen ojennus 100 kertaa fyysistä paremmin.
Hyvät perhesuhteet eivät perustu kauhun tasapainoon. Vanhempien täytyy osoittaa auktoriteettinsa olemalla askeleen edellä TIEDOSSA elämän eri asioissa.

Taloudelliset keinot ovat todella tehokkaita.
"Jo lapsikin tietää, että raha ratkaisee" ainakin jossain määrin.

Pienet realiteetit voivat tehota:

"jos noi vittusaatanat ei lopu, rahoitus lätkä-leiriin loppuu aika pian."

"voit tehdä ihan mitä vaan, kunhan vastaat ja MAKSAT ITSE!" (ojentaa esim. kännykkälaskun)


Omassa perheessäni tämä oli peliä, jossa hyvällä käytöksellä huomasi elämän olevan helpompaa ja huonolla taloudellisesti vaikeampaa. Vanhemmat kannustivat kuitenkin hyväntahtoisesti "rangaistuksenkin" aikana miettimään olisiko ollut helpompaa sittenkin kuunnella ohjeita. (usein siivoamista)
Itse ymmärsin pointin, koska tiesin että tässä oltaisiin kovennettu sanktioita tappiin asti tarpeen vaatiessa. -se ei kiinnostanut

Äidin kunnioittaminen tehtiin selväksi isän auktoriteetilla. Siitä ei lipsuttu, ei vaikka isä oli poissakin.