Nyt epädemokraattisessa Iranissa onkin nähty jo usean päivän ajan mellakoita siitä syystä, kun länsimieliset, uudistusmieliset ja nykyaikaisia elämänarvoja ihailevat opposition kannattajat ovat lähteneet marssimaan kaduille hallituksen vaalivilppiepäilyjen takia. Näin suomalaisena aseistakieltäytyjänä ja massasta erottuvana itsenäisesti ajattelevana ja asioita usein kyseenalaistavana henkilönä minun on erittäin helppo ymmärtää näitä kaduille lähteneitä uudistusmielisiä ihmisiä, jotka ovat kyllästyneitä maansa epädemokratiaan, vanhoillisuuteen ja uskonnonvapauden puuttumiseen. Tuolla iranissa kun se islaminusko on selvästi ihmisille yhtä pyhä asia kun suomalaisille se asevelvollisuus, eli näitä asioita kun ei saisi kummassakaan maassa millään tavalla kritisoida eikä kyseenalaistaa.
Olisi erittäin hieno asia, kun meillä suomessakin ihmiset eli pääasiassa nuoret miehet nousisivat protestoimaan samalla tavalla sitä tämän maan sortojärjestelmää, eli asevelvollisuutta vastaan. Olisi hienoa, kun kymmenet tuhannet nuoret suomalaismiehet kokoontuisivat Helsinkiin ja marssisivat isona ryhmänä edeskuntatalon eteen osoittamaan mieltään asevelvollisuutta vastaan ja vaatisivat siitä luopumista. Sitten jos tähän asevelvollisuuslakiin ei saataisi muutosta, niin olisi hienoa, kun nämä uudistusmieliset asevelvollisuuden vastustajat järjestäisivät samalaisia mellakoita kaupungilla, kun mitä iranissa on nähty viime päivien aikana.
Se olisi ainakin varma asia, että kummassakin maassa nämä vanhoilliset ja uudistusten vastustajat eivät hyvällä katselisi näitä mielenosoituksia ja jatkuvia protestointeja. Iranissa kiihkomuslimit ja vanhoilliset ihmiset eivät tietenkään katsele hyvällä nuorison ja näiden uudistusmielisten parhaillaan käynnissä olevia mielenosoituksia ja protesteja. Meillä taas suomessa sotaveteraanit, sodan kokeneet vanhukset ja nämä kiihkoisänmaalliset asevelvollisuuden kannattajat eivät hyvällä katselisi sitä, kun suomen uudistusmieliset, eli asevelvollisuuden vastustajat osoittaisivat mieltään tätä nykyjärjestelmää vastaan.
Mielestäni meillä suomalaismiehillä pitäisi olla myös samanlaiset oikeudet elää vapaata ja itsenäistä elämää, kun on kaikilla muillakin eurooppalaisilla miehillä. Ymmärrän oikein hyvin sen, miten inhottavaa ja piinaavaa se länsimaalaisten ja uudistusmielisten ihmisten elämä oikein on tuolla epädemokraattisessa Iranissa, jossa ei edes myydä alkoholia ja jossa poliisit saattavat heittää nuoria miehiä putkaan "epäsopivan" eli liian länsimaalaisen pukeutumisen tai tyylin takia.
Kummassakin maassa uudistusmieliset ja länsimaisia elämänarvoja ihailevat ihmiset joutuvat kärsimään oman maansa sortojärjestelmästä, eli meillä suomessa se asevelvollisuus on ihmisille yhtä pyhä asia kun iranissa se islaminusko ja kummassakaan maassa kun ei hyvällä katsota niitä kansalaisia, jotka vastustavat näitä äärimmäisen pyhiä asioita ja ovat vaatimassa niihin muutosta.
Toivon oikein sydämestäni sitä, että kumpaankin maahan eli suomeen ja iraniin saataisiin täydellinen demokratia ja se, että ihmiset saisivat elää sillä tavalla kun itse haluaisivat, ilman että se uskonto tai asevelvollisuus olisi rajoittamassa heidän elämäänsä. Tämä vaatisi taas sen, että nämä Iranissa jatkuneet mielenosoitukset ja protestit johtaisivat vallanvaihtoon ja maa länsimaistumiseen. Lisäksi meillä suomessa pitäisi myös saada jonkinlainen muutos tähän asevelvollisuuteen, niin ettei kenenkään miehen enää tarvisi pakosta tai painostuksen takia mennä sinne armeijaan vasten omaa tahtoaan.
Protestit Iranissa
17
462
Vastaukset 17
- tebsu
Iranissa on myöskin voimassa asevelvollisuus. Olot asepalveluksessa ovat kurjat ja monet nuoret inhoavat asevelvollisuutta. Itse olen jutellut asiasta iranilaisen työkaverini kanssa joka on kertonut noista Iranin asioista. Hänkin joutui olemaan Iranin armeijassa 18 kk. Kuten Suomessa, myös Iranissa vanhoilliset haluavat pitää asevelvollisuuden pakollisena miehille.
Toivon että Iranin kansa ja erityisesti nuoriso saa vapauden, ja samalla myös asevelvollisuus lopetetaan maassa tai ainakin oloja parannetaan. Eri maiden nuoret ovat loppujen lopuksi samalla puolella, olipa kyseessä sitten suomalaiset, iranilaiset tai venäläiset. Meidän ei tule suunnata aseita ulkomaalaisia nuoria vastaan, vaan (kuvaannollisesti) oman maamme päättäjiä vastaan, jotka sortavat meitä.
Minua ei kukaan venäläinen tai muu ulkomaalainen ole koskaan alistanut tai pakottanut mihinkään. Sen ovat tehneet ainoastaan Suomen valtio ja sen sotilasviranomaiset."Meidän ei tule suunnata aseita ulkomaalaisia nuoria vastaan, vaan (kuvaannollisesti) oman maamme päättäjiä vastaan, jotka sortavat meitä.
Minua ei kukaan venäläinen tai muu ulkomaalainen ole koskaan alistanut tai pakottanut mihinkään. Sen ovat tehneet ainoastaan Suomen valtio ja sen sotilasviranomaiset."
Minulle ainakin kaikki venäläiset ovat ystäviä. Enkä missään tapauksessa suostuisi tappamaan heitä. Ainoastaan tämän maan paskapäättäjät sortavat, alistavat ja kyykyttävät omaa kansaa ihan mielinmäärin. Suurin vihollinen mullekin on tässä maassa asuminen ja sen idiootti päättäjät, jotka eivät arvosta oman maan kansalaisia paskan vertaa.RauhanPuolesta kirjoitti:
"Meidän ei tule suunnata aseita ulkomaalaisia nuoria vastaan, vaan (kuvaannollisesti) oman maamme päättäjiä vastaan, jotka sortavat meitä.
Minua ei kukaan venäläinen tai muu ulkomaalainen ole koskaan alistanut tai pakottanut mihinkään. Sen ovat tehneet ainoastaan Suomen valtio ja sen sotilasviranomaiset."
Minulle ainakin kaikki venäläiset ovat ystäviä. Enkä missään tapauksessa suostuisi tappamaan heitä. Ainoastaan tämän maan paskapäättäjät sortavat, alistavat ja kyykyttävät omaa kansaa ihan mielinmäärin. Suurin vihollinen mullekin on tässä maassa asuminen ja sen idiootti päättäjät, jotka eivät arvosta oman maan kansalaisia paskan vertaa."Minulle ainakin kaikki venäläiset ovat ystäviä. Enkä missään tapauksessa suostuisi tappamaan heitä. Ainoastaan tämän maan paskapäättäjät sortavat, alistavat ja kyykyttävät omaa kansaa ihan mielinmäärin. Suurin vihollinen mullekin on tässä maassa asuminen ja sen idiootti päättäjät, jotka eivät arvosta oman maan kansalaisia paskan vertaa. "
Niin sitähän siellä suomen lahtariarmeijassa aina just opetetaan, että ne venäläiset ovat vihollisia meille suomalaisille ja tälle "rakkaalle" suomenmaalle, jota ne sotaveteraanit silloin puolustivat aikoinaan näissä turhissa sodissa, jotka olisivat saaneet jäädä sotimatta. Itse olen aina suhtautunut erittäin myönteisesti itänaapuria ja venäläisiä kohtaan, enkä varmasti suostuisi heitä mistään hinnasta tappamaan.
Ei mullekkaan ole koskaan venäläiset tai ketkään ulkomaalaiset sanoneet mitään pahaa sivarivalinnastani, sillä asialla kun ovat olleet aina vaan suomalaiset militaristijuntit. Kaikkein pahimmat viholliset kun meille aseistakieltäytyjille onkin just nämä tämän maa militaristiset päättäjät ja sotilasviranomaiset, jotka vaan sortavat ja alistavat meitä viattomia miehiä tämän asevelvollisuuspaskan avulla."Toivon että Iranin kansa ja erityisesti nuoriso saa vapauden, ja samalla myös asevelvollisuus lopetetaan maassa tai ainakin oloja parannetaan. Eri maiden nuoret ovat loppujen lopuksi samalla puolella, olipa kyseessä sitten suomalaiset, iranilaiset tai venäläiset. Meidän ei tule suunnata aseita ulkomaalaisia nuoria vastaan, vaan (kuvaannollisesti) oman maamme päättäjiä vastaan, jotka sortavat meitä."
Niin sitähän ne suomalaiset päättäjät ja puolustusvoimat yrittää aina opettaa, että meidän suomalaisten pitäisi suunnata ne aseet aina ulkomaalaisia eli niitä "vihollisia" vastaan. Tietenkin suomen päättäjillä ja sotilasviranomaisilla on kova pelko siitä, että liiallisen kansainvälistymisen myötä tämä pyhä asevelvollisuus ja sen säilyminen voi olla vaarassa, jos nuoret miehet alkavat pitää kiinni omista oikeuksistaan ja alkavat vaatia itselleen normaaleja kansalaisoikeuksia ja tasa-arvoa, jota tässä maassa ei nyt valitettavasti ole tämän sortavan asevelvollisuuspaskan takia.
"Minua ei kukaan venäläinen tai muu ulkomaalainen ole koskaan alistanut tai pakottanut mihinkään. Sen ovat tehneet ainoastaan Suomen valtio ja sen sotilasviranomaiset. "
Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Eipä ne venäläiset ja muut ulkomaalaiset koskaan alista meitä asevelvollisuudesta kärsiviä viattomia suomalaismiehiä, sillä sen tekevät ainoastaan suomen valtio ja sen sotilasviranomaiset. Lisäksi ulkomaalaiset ovat aina siitä mukavia ihmisiä, että he eivät ole koskaan kyselemässä mitään siitä intin suorittamisesta, eivätkä ole sitten sen perusteella haukkumassa ja tuomitsemassa meitä viattomia miehiä, kuten näillä suomalaisilla militaristijunteilla on aina tapana.- evoluution sudenkuoppa
DarkFear kirjoitti:
"Toivon että Iranin kansa ja erityisesti nuoriso saa vapauden, ja samalla myös asevelvollisuus lopetetaan maassa tai ainakin oloja parannetaan. Eri maiden nuoret ovat loppujen lopuksi samalla puolella, olipa kyseessä sitten suomalaiset, iranilaiset tai venäläiset. Meidän ei tule suunnata aseita ulkomaalaisia nuoria vastaan, vaan (kuvaannollisesti) oman maamme päättäjiä vastaan, jotka sortavat meitä."
Niin sitähän ne suomalaiset päättäjät ja puolustusvoimat yrittää aina opettaa, että meidän suomalaisten pitäisi suunnata ne aseet aina ulkomaalaisia eli niitä "vihollisia" vastaan. Tietenkin suomen päättäjillä ja sotilasviranomaisilla on kova pelko siitä, että liiallisen kansainvälistymisen myötä tämä pyhä asevelvollisuus ja sen säilyminen voi olla vaarassa, jos nuoret miehet alkavat pitää kiinni omista oikeuksistaan ja alkavat vaatia itselleen normaaleja kansalaisoikeuksia ja tasa-arvoa, jota tässä maassa ei nyt valitettavasti ole tämän sortavan asevelvollisuuspaskan takia.
"Minua ei kukaan venäläinen tai muu ulkomaalainen ole koskaan alistanut tai pakottanut mihinkään. Sen ovat tehneet ainoastaan Suomen valtio ja sen sotilasviranomaiset. "
Ymmärrän hyvin mitä tarkoitat. Eipä ne venäläiset ja muut ulkomaalaiset koskaan alista meitä asevelvollisuudesta kärsiviä viattomia suomalaismiehiä, sillä sen tekevät ainoastaan suomen valtio ja sen sotilasviranomaiset. Lisäksi ulkomaalaiset ovat aina siitä mukavia ihmisiä, että he eivät ole koskaan kyselemässä mitään siitä intin suorittamisesta, eivätkä ole sitten sen perusteella haukkumassa ja tuomitsemassa meitä viattomia miehiä, kuten näillä suomalaisilla militaristijunteilla on aina tapana.n. 75% nuorista miehistä valitsee asepalveluksen?
- evoluution sudenkuoppa
DarkFear kirjoitti:
"Minulle ainakin kaikki venäläiset ovat ystäviä. Enkä missään tapauksessa suostuisi tappamaan heitä. Ainoastaan tämän maan paskapäättäjät sortavat, alistavat ja kyykyttävät omaa kansaa ihan mielinmäärin. Suurin vihollinen mullekin on tässä maassa asuminen ja sen idiootti päättäjät, jotka eivät arvosta oman maan kansalaisia paskan vertaa. "
Niin sitähän siellä suomen lahtariarmeijassa aina just opetetaan, että ne venäläiset ovat vihollisia meille suomalaisille ja tälle "rakkaalle" suomenmaalle, jota ne sotaveteraanit silloin puolustivat aikoinaan näissä turhissa sodissa, jotka olisivat saaneet jäädä sotimatta. Itse olen aina suhtautunut erittäin myönteisesti itänaapuria ja venäläisiä kohtaan, enkä varmasti suostuisi heitä mistään hinnasta tappamaan.
Ei mullekkaan ole koskaan venäläiset tai ketkään ulkomaalaiset sanoneet mitään pahaa sivarivalinnastani, sillä asialla kun ovat olleet aina vaan suomalaiset militaristijuntit. Kaikkein pahimmat viholliset kun meille aseistakieltäytyjille onkin just nämä tämän maa militaristiset päättäjät ja sotilasviranomaiset, jotka vaan sortavat ja alistavat meitä viattomia miehiä tämän asevelvollisuuspaskan avulla.Oletko suorittanut siviilipalveluksen? Missä suoritit työpalveluksesi?
- se mikään valinta ole
evoluution sudenkuoppa kirjoitti:
n. 75% nuorista miehistä valitsee asepalveluksen?
Miten niin "valitsee"? Ei kukaan armeijaa valitse, vaan sinne pakotetaan vankilan tai kaksi kertaa pidemmän siviilipalveluksen uhalla.
Vähän sama kuin sinulle sanottaisiin, että nyt sinun on otettava kolera, syöpä tai rutto. Jos sitten valitset pakon edessä esim. koleran, niin joku riemuaivo tulee kertomaan, että halusit sairastua koleraan.
Sittenhän se vasta nähdään, moniko "valitsee" asepalveluksen, kun vaihtoehdoiksi ei aseteta kestoltaan tai muuten pahemmaksi tehtyjä "vaihtoehtoja".
No, onneksi sentään armeijan käyvien määrä on laskussa eikä se ole 75 %, vaan noin 70, ja pian alle sen. - evoluution sudenkuoppa
se mikään valinta ole kirjoitti:
Miten niin "valitsee"? Ei kukaan armeijaa valitse, vaan sinne pakotetaan vankilan tai kaksi kertaa pidemmän siviilipalveluksen uhalla.
Vähän sama kuin sinulle sanottaisiin, että nyt sinun on otettava kolera, syöpä tai rutto. Jos sitten valitset pakon edessä esim. koleran, niin joku riemuaivo tulee kertomaan, että halusit sairastua koleraan.
Sittenhän se vasta nähdään, moniko "valitsee" asepalveluksen, kun vaihtoehdoiksi ei aseteta kestoltaan tai muuten pahemmaksi tehtyjä "vaihtoehtoja".
No, onneksi sentään armeijan käyvien määrä on laskussa eikä se ole 75 %, vaan noin 70, ja pian alle sen.Laillinen yhteiskuntajärjestys suo nuo mainitsemasi vaihtoehdot, ja niiden pohjalta valitaan. Ei lakia voi jokainen muutella mieleisekseen. Yhtä hyvin minä voisin päättää olla maksamatta veroja.
evoluution sudenkuoppa kirjoitti:
Laillinen yhteiskuntajärjestys suo nuo mainitsemasi vaihtoehdot, ja niiden pohjalta valitaan. Ei lakia voi jokainen muutella mieleisekseen. Yhtä hyvin minä voisin päättää olla maksamatta veroja.
"Laillinen yhteiskuntajärjestys suo nuo mainitsemasi vaihtoehdot, ja niiden pohjalta valitaan. Ei lakia voi jokainen muutella mieleisekseen. Yhtä hyvin minä voisin päättää olla maksamatta veroja."
Niin sinun mielestähän se on tietenkin ensiarvoisen tärkeää saada mahdollisimman paljon miehiä sinne armeijaan vaikka pelkästään sotaveteraanisukupolven muiston kunniaksi, ettei vaan pääsisi joskus maailmassa katoamaan suomesta nämä iänikuisen vanhat ja "hienot" asevelvollisuusperinteet. Sinunlaisillahan sitä on aina jotain siviilipalvelusta vastaan, kyllä minä sen tiedän.- evoluution sudenkuoppa
DarkFear kirjoitti:
"Laillinen yhteiskuntajärjestys suo nuo mainitsemasi vaihtoehdot, ja niiden pohjalta valitaan. Ei lakia voi jokainen muutella mieleisekseen. Yhtä hyvin minä voisin päättää olla maksamatta veroja."
Niin sinun mielestähän se on tietenkin ensiarvoisen tärkeää saada mahdollisimman paljon miehiä sinne armeijaan vaikka pelkästään sotaveteraanisukupolven muiston kunniaksi, ettei vaan pääsisi joskus maailmassa katoamaan suomesta nämä iänikuisen vanhat ja "hienot" asevelvollisuusperinteet. Sinunlaisillahan sitä on aina jotain siviilipalvelusta vastaan, kyllä minä sen tiedän.Mistä vedät tuon johtopäätöksesi?
Minä rahoitan siviilipalvelusta siinä missä armeijaakin maksamalla veroja. Ja maksan veroja koska kansan enemmistön mielestä niin kuuluu tehdä, ja siviilipalveluksella on kansan enemmistön tuki. Suomi on demokraattinen valtio, eikä ole mitään diktaattoreita jotka määräävät mitä kunkin kuuluu tehdä.
Paras tapa jolla voit vaikuttaa tässä maassa on ryhtymällä kansanedustajaksi. se mikään valinta ole kirjoitti:
Miten niin "valitsee"? Ei kukaan armeijaa valitse, vaan sinne pakotetaan vankilan tai kaksi kertaa pidemmän siviilipalveluksen uhalla.
Vähän sama kuin sinulle sanottaisiin, että nyt sinun on otettava kolera, syöpä tai rutto. Jos sitten valitset pakon edessä esim. koleran, niin joku riemuaivo tulee kertomaan, että halusit sairastua koleraan.
Sittenhän se vasta nähdään, moniko "valitsee" asepalveluksen, kun vaihtoehdoiksi ei aseteta kestoltaan tai muuten pahemmaksi tehtyjä "vaihtoehtoja".
No, onneksi sentään armeijan käyvien määrä on laskussa eikä se ole 75 %, vaan noin 70, ja pian alle sen."Miten niin "valitsee"? Ei kukaan armeijaa valitse, vaan sinne pakotetaan vankilan tai kaksi kertaa pidemmän siviilipalveluksen uhalla."
Tyypillistä muuntosuhdetta käyttäen siviilipalvelus vastaa raiskauksen, lievän pahoinpitelyn ja näpistelyn luokan rikosta pituudeltaan. 8 tunnin työpäivä vuoden ajalta käsittää enemmän työtunteja kuin tyypillinen väkivaltarikos.- evoluution sudenkuoppa
Krusader kirjoitti:
"Miten niin "valitsee"? Ei kukaan armeijaa valitse, vaan sinne pakotetaan vankilan tai kaksi kertaa pidemmän siviilipalveluksen uhalla."
Tyypillistä muuntosuhdetta käyttäen siviilipalvelus vastaa raiskauksen, lievän pahoinpitelyn ja näpistelyn luokan rikosta pituudeltaan. 8 tunnin työpäivä vuoden ajalta käsittää enemmän työtunteja kuin tyypillinen väkivaltarikos.ei ole rangaistus vaan palvelus yhteiskunnan hyväksi. Totaalikieltäytymisestä rangaistaan vankeudella.
- V_-_T
evoluution sudenkuoppa kirjoitti:
ei ole rangaistus vaan palvelus yhteiskunnan hyväksi. Totaalikieltäytymisestä rangaistaan vankeudella.
jos kieltäytyy asevelvollisuudesta, niin silloin on vaihtoehtoja tasan kaksi. Joko hakeudut sivariin tai kärsit noin ½ vuoden vankeusrangaistuksen, syystä, joka ei ole edes rikos, koska siitä ei tule rikosrekisteriä. Koko vitun asevelvollisuus on perustuslain vastainen, mutta kun lait on väännetty vitun tyhmille liian vaikeiksi tajuta, niin asiat on päin persettä ja pysyyyyyy sellaisina.
- evoluution sudenkuoppa
V_-_T kirjoitti:

Käsittääkseni siviilipalvelus on osa asevelvollisuuslakia - siis nämä kaksi ovat vaihtoehtoja ja niistä kieltäytyjiä rangaistaan.
Ase- ja siviilipalvelus hyödyttävät yhteiskuntaa siinä missä esim. verojen maksukin. Jos katsottaisiin että näin ei enää ole, lakia muutettaisiin. Miksi sitä on niin vaikea hyväksyä? - V_-_T
evoluution sudenkuoppa kirjoitti:
Käsittääkseni siviilipalvelus on osa asevelvollisuuslakia - siis nämä kaksi ovat vaihtoehtoja ja niistä kieltäytyjiä rangaistaan.
Ase- ja siviilipalvelus hyödyttävät yhteiskuntaa siinä missä esim. verojen maksukin. Jos katsottaisiin että näin ei enää ole, lakia muutettaisiin. Miksi sitä on niin vaikea hyväksyä?lue:
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20071438
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20071446
.
- evoluution sudenkuoppa
Mitä on "täydellinen demokratia"?
- Todella järkyttävää
On todella järkyttävää huomata miten ihmismieli voi juuttua kiertämään kehää kuten DarkFearilla joka peilaa kaikkia maailman tapahtumia asevelvollisuutta vastan katsottuna.
Muuten koko kirjoitus on pelkkää puutaheinää, ja alusta loppuun.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta
Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei3281080Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL
Martina on kasvattanut fiksun tyttären.3941066- 102905
- 82817
- 78772
- 82736
- 37666
- 50665
- 45661
Mä olen tosi
Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui39660