Ei savua ilman tulta! Vanhanen kiistää Nova-Groupin

muuten vain kirjoitelleen blogiinsa Vihdin Ideaparkista. Rovaniemella "palaa" jos yhden kelkkatehtaan rahoitus ja päätöksenteko. Mielenkiintoista on se, että Vanhanen ja Korhonen näissä sotkuissa harvinaisen aktiivisia tekijöitä, muisti on vaan heikentynyt, varmaan stressin ja kiireen seurauksen.. Päivän Hesarissa pojat jatkavat Amok-juoksuaan;

Kesärannan kohtaaminen kytki vuosi sitten pääministeri Matti Vanhasen (kesk) vaalirahoittajina liikkeellä olleisiin kohuliikemiehiin.

Helsingin Sanomat sai toukokuun lopulla 2008 käsiinsä Nova Kiinteistökehitys Oy:n toimitusjohtajan Arto Merisalon laajalle kauppiasjoukolle lähettämän sähköpostiviestin (HS 30.5.2008). Viestissä Merisalo kehuu saaneensa keskustajohdon vahvan tuen liikemiesten näkemyksille maankäyttö- ja rakennuslain tulkinnasta.

Kyse oli sekalaista tilpehööriä myyvien halpamarkettien, kuten Hong Kongien ja Robin Hoodien, rakentamisesta taajamien ulkopuolelle.


Kävi ilmi, että Merisalo oli tavannut 7. 5. 2008 Kesärannassa pääministeri Vanhasen ja puoluesihteeri Jarmo Korhosen (kesk).

Pari päivää myöhemmin Vanhanen puolusti blogissaan Toivo Sukarin puuhaamaa Ideaparkia Vihtiin.
072
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


suosimisen ja kirjoitti:

muuten vain kirjoitelleen blogiinsa Vihdin Ideaparkista. Rovaniemella "palaa" jos yhden kelkkatehtaan rahoitus ja päätöksenteko. Mielenkiintoista on se, että Vanhanen ja Korhonen näissä sotkuissa harvinaisen aktiivisia tekijöitä, muisti on vaan heikentynyt, varmaan stressin ja kiireen seurauksen.. Päivän Hesarissa pojat jatkavat Amok-juoksuaan;

Kesärannan kohtaaminen kytki vuosi sitten pääministeri Matti Vanhasen (kesk) vaalirahoittajina liikkeellä olleisiin kohuliikemiehiin.

Helsingin Sanomat sai toukokuun lopulla 2008 käsiinsä Nova Kiinteistökehitys Oy:n toimitusjohtajan Arto Merisalon laajalle kauppiasjoukolle lähettämän sähköpostiviestin (HS 30.5.2008). Viestissä Merisalo kehuu saaneensa keskustajohdon vahvan tuen liikemiesten näkemyksille maankäyttö- ja rakennuslain tulkinnasta.

Kyse oli sekalaista tilpehööriä myyvien halpamarkettien, kuten Hong Kongien ja Robin Hoodien, rakentamisesta taajamien ulkopuolelle.


Kävi ilmi, että Merisalo oli tavannut 7. 5. 2008 Kesärannassa pääministeri Vanhasen ja puoluesihteeri Jarmo Korhosen (kesk).

Pari päivää myöhemmin Vanhanen puolusti blogissaan Toivo Sukarin puuhaamaa Ideaparkia Vihtiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu