Kahta mulkkua samaan aikaan saaneet

naisille!!

Onko naisia, jotka ovat harrastaneet seksiä kahden miehen kaa saamaan aikaan? Elikkä toista munaa peppuun ja toista pimppiin. Miltä tuntui, onko mahdottomuus? Kertokaa. Itse haluaisin kokeilla.

12

7757

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tuplapukki 09

      Varmasti olen ollut toisena miehenä n. kymmenelle naiselle. Eli kyllä niitä piisaa..ja joidenkin kanssa useasti ;)

    • erilaisia..

      Kysymys oli suunnattu naisille mutta voinen miehenäkin antaa oman näkemykseni, jotta olisi myös toinen puoli asiasta.

      Me kaikki olemme erilaisia luonteiltamme. Toisille miehille riittää se että näkee naiset niin jo on jopo tanassa ja katse tapittaa rintoihin. Toiset miehet osaavat keskustellakkin, samalla kun katsovat silmiin. Sama naisissa. Toiset vetävät heti housut nilkkoihin ja jopo sisään. Ja toisten kanssa keskustellaan ensin.

      Oletan että anaali on sinulle jo tuttu ja hyvin toimiva juttu. Siitä huolimatta ensimäistä kertaa kimpassa saattaa esiintyä jännitystä ennenkuin huuman aalto pyyhkäisee estot pois. Siksi ehdotan että ensimmäisellä kerralla katsotte jonkun sopivan ajankulun päivälle. Kuka mistäkin pitää, pyöräily, tennis, kiipeily, vaellus, uiminen, melonta jne. Joku sellainen missä tulee hiki ja aikaa kuluu muutamia tunteja. Tarkoitus on saada veri kiertämään kunnolla. Siinä samalla ehtii tutustua puolin ja toisin ja hien mukana välittyy neniin hormoneja jotka kertovat ihmiselle joko "kyllä" tai "ei". Tässä vaiheessa voi vielä hyvin perääntyä, eikä kenellekkään tule huonoa omaatuntoa.

      Urheilullisen yhdessäolon jälkeen voikin sitten siirtyä saunomaan tai kylpylään jossa hieronta ja lämpö tekee ihmeitä ihmisille. Ja siitä sitten joustavasti päästäänkin itse asiaan, illanviettoon.

      Kun kaikki ovat rentoja ja jännitys on poissa, onnistuu kimppakin helpommin. Kun nainen on saanut tuntumaa myös kolmannelta pyörältä pimppaan, voi oma kumppani aloittaa analilla. Siitä sitten vähän ajan jälkeen onkin siirrytään kolmen kimppaan.

      Naisia on erilaisia. Toiset ovat jo estottomia ja vaativat heti molemmat miehet sisäänsä. Se on hyvä, koska silloin tietää että nyt on lupa ottaa lujaakin. Toiset haukkovat henkeä kun ovat "niin täynnä" ja siinä kohtaa täytyy antaa hetki toisen nautinnolle. Toiset saavat melkein heti ensimmäisen orgasminsa kun on työnnytty sisään. Toiset sanovat että olo on kuin synnytyksessä. Yhteistä kuitenkin on että kaksi miestä antaa toisenlaisen tunteen kuin mies ja dildo. Kaksi partneria on naiselle paljon kiihoittavampaa. Ja jos asento on sellainen että saat penikset hieromaan oikeita kohtia, siinä voi keinua hyvinkin pitkään. Vaikka yleensä perämies tuleekin melko nopeasti. Mutta onhan sitä aikaa.

      Jatko kannattaa miettiä jo etukäteen eli jääkö kaikki yöksi vai erkaannutaanko erilleen. Kun aamulla herää voi tuntua siltä että uusi sessio olisi paikallaan. Jolloin jos kaikki ovat paikalla, uusinta on helppoa.

      Yhtään huonoa kokemusta ei ole ollut. Joskus ensikertalaiset eivät aamulla katso silmiin. Mutta on heidänkin päivänsä piristynyt aamukahvin jälkeen. Voinen suositella kaikille joilla asia on käynyt mielessä.

    • panolikka

      Juhannuksena sain toteuttaa tämän pitkäaikaisen fantasiani ja täytyy sanoa, että kyllä kannatti. Nautin joka hetkestä ja spermatipasta!
      Miehet olivat puolituttuja. Kävimme ensin saunassa, jossa lämmittelin heitä ottamalla suihin. Sen jälkeen makuukamarin puolelle, jossa he vuoroin panivat minua pimppaan toisen katsellessa vierellä (imin siinäkin välillä toisen kullia hänen hyväillessä tissejäni).
      Sen jälkeen pieni tauko ja kas vaan, alkoi panettaa uudelleen. Sitten teimme sen, toinen mies sukelsi pimppiini ja toinen työnteli peppuun. Olin täysin rento, niin että anaalikin tuntui hyvältä. Ekan orkun sain melkein heti. Muuta en voinut kuin voihkia nautinnosta, oli se niin ihanaa keinumista. Olipa upeeta olla mukana, sen jälkeen ajattelin täysin tyydytettynä, että voiko olla tottakaan, mutta oli se!

      • Muutamia kokemuksia löytyy niin hyviä kun vähän huonompia. Itse tykkään saada huomiota useammaltakin mieheltä, mikäs sen ihanampaa =)


    • Lainailen tässä mieheni enemmälti käyttämää Galleriaa.
      -
      No, makasin masullani ja mieheni työntyi peppuuni. En oikein muuten osaa rentouttaa anustani. Sitten sisällä pysyen pyörähdimme ympäri. Vieras miestulee sitten edestä päin normaalisti ja nai pitkin vedoin. Laukeamme mieheni kanssa eriaikaan.
      Parasta on tuntea mieheni alkavan jäykettyä sisälläni uudestaa. Toisen naidessa kokoajan.
      Vaatii aikaa rentoutta ja huumori mieltä...

    • ei enään

      Tämä on hyvä mittari ,rakkaudenmittari jos todella rakastaa toista A:homma ei onnistu fyysisesti kyllä mutta ei tunnu miltään B:seuraavana päivänä järjetön morkkis. EI kannata jos todella toista rakastaa. metrisellä halollakin tulee parempi fiilis!!

    • Jennylie

      Ensi kertaa kokeiltuani jäin koukkuun. Miehet olivat taitavia, ja saivat heti päälle mahvan vaihtelevan rytmin, jossa toinen vetää ulospäin toisen työntyessä sisäänpäin, ja välillä molemmat työntyvät yhtäaikaa pohjaan asti. Onnistuu kun miehet osaavat hommansa, eivätkä ole kovin homokammoisia, koska voi kalut ottaa kosketusta aktin aikana. Vaatii myös mielellään peppupanokokemusta, koska tuossa hommassa todella tulee täyteen, mikä on vaan hyvä asia Ü Nykyään masturboidessakin käytän yleensä kahta dildoa.

      • horny girl

        minäkin haaveilen saavani kahta samaa aikaan. en vain tiedä miten saan sen totetutettua koska olen varattu ja mieheni ei suostu moiseen enkä pettämään haluais ruveta..


      • neuvonantajanne
        horny girl kirjoitti:

        minäkin haaveilen saavani kahta samaa aikaan. en vain tiedä miten saan sen totetutettua koska olen varattu ja mieheni ei suostu moiseen enkä pettämään haluais ruveta..

        Ota dildo avuksi. Jos se ei riitä, ehdota miehellesi että etsisitte pariskunnan ja miehesi saisi olla toisen naisen kanssa.


      • Ritva Rietas
        horny girl kirjoitti:

        minäkin haaveilen saavani kahta samaa aikaan. en vain tiedä miten saan sen totetutettua koska olen varattu ja mieheni ei suostu moiseen enkä pettämään haluais ruveta..

        Miten mies voi tuollaista naiviutta kirjoittaakaan?


      • Jennylie
        horny girl kirjoitti:

        minäkin haaveilen saavani kahta samaa aikaan. en vain tiedä miten saan sen totetutettua koska olen varattu ja mieheni ei suostu moiseen enkä pettämään haluais ruveta..

        Varmaan yllättävänkin yleinen ongelma on juuri miesten haluttomuus tohon tuplan toteuttamiseen. Siinä kuitenkin on miehet aika lailla työskentelemässä samalla alueella, ja monia se kammottaa. Homokammoisuudesta ei oikein pysty miestä kokemusteni mukaan pakottamaankaan, joten kyllä tuossa neuvona itsekkin sanoisin dildon käytön toisena. Pettämistä en minäkään kannata. Anustapin käyttö pepussa samaan aikaan miehen hoitaessa "ykköstä" toimii myös ainakin mulla. Väliliha tapin ja peniksen puristuksessa saa ihanaa "hierontaa" =)


      • toiseen
        horny girl kirjoitti:

        minäkin haaveilen saavani kahta samaa aikaan. en vain tiedä miten saan sen totetutettua koska olen varattu ja mieheni ei suostu moiseen enkä pettämään haluais ruveta..

        itse käytä useinkin pikku dildoa värisemässä kakkosessa kun ratsastan miehelläni...
        pari viikoa sitten sidoin strap-on tekomunan kahteen tyynyyn ja ratsastin siinä
        ja mieheni tuli kakkoseen... no ei se sitä fantasiaa kahdesta miehestä poistanut:-)

        toisaalta haluisin myös antaa itseni ja mieheni kokeilla naisen kanssa...
        olis ihanaa naida strap-onilla naista samalla kun mieheni tulisi häntä kakkoseen...

        no ei nää ehkä ikinä toteudu oikeesti...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      67
      1242
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      338
      709
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      111
      655
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      646
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      592
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe