Eläkeyhtiöillä kassanpohja

paistaa jo..

Oletteko seuranneet viime aikoina eläke- ja eläkevakuutusyhtiöiden toimintakertomuksia sekä tilinpäätöksiä? Vuoden 2008 kertomukset alkavat olla valmiina ja niitä jaellaan hyvillä mielin.

Kun niitä katsoo pälisin puoli kaikki näyttää hyvältä, tarkempi tarkastelu kuitenkin paljastaa tosiasiat.

Ihan ensimmäiseksi kannattaa katsoa rivi Vastattavaa ja verrata sitä Osakepääomaan, seuraavaksi Pankkisaamiset, Verosaamiset, Pitkäaikaiset hankinnat ja maksut sekä viimeiseksi Lainaa. Kun kaikki rivit on tarkastettu näkee kunkin yrityksen taloudellisen tilan ja sen, miten voitot ovat syntyneet.

Tilanteen kurjistuttua on eläkevakuutusyhtiöiden pitänyt ottaa lainaa pankkitoiminnasta, koska sisään tulevan rahan määrä on pienempi kuin ulos virtaavan.

Tästä ensimmäisiä todellisia merkkejä osoitti alkanut omaeläkkeiden "alennusmyynti", jossa pienemmällä rahamäärällä saa suuremman koron. Ollaan siis siinä pisteessä että päättyvä tilikausi saadaan hoidettua jotenkuten, mutta seuraava onkin arvoitus. Jokohan silloin on konkurssiaalto -90 luvun tapaan odotettavissa?

Ystäväpiirini onkin kysellyt neuvoja yksipuolisesti pieneneviä vuosikorkoja kohtaan. Tällöin olen neuvonut riitauttamaan asian eläkevakuutus yhtiön kanssa, ja purkamaan sopimuksen.

Eläkeyhtiöissä aina ensiksi vedotaan siihen, ettei sopimuksia voi purkaa. Mutta kun kertoo yksipuolisen sopimuksen rikkovan oikeuksiaan, pelotellaan seuraavaksi sillä että juuri mitään ei tule maksetuista maksuista takaisin. Kolmantena pelotellaan sillä että joutuu maksamaan kun tulee sopimusrikkomus. Mutta kaiken kaikkiaan kun kertoo asian päätyvän vakuutusoikeuteen ja sanoo että on ottanut yhteyttä kuluttaja-asiamieheen, niin kyllä ne rahat sieltä saa pois.

Koska yhtiöillä ei ole varaa menettää yhtään asiakasta, he poikkeuksetta pidättävät maksamistasi rahoista 50% veroina, koska se kuulemma on saajalla tuloa. Täytyy vain huomata että yritys on velvollinen toimittamaan erittelyn niistä maksuista jotka heille on maksettu sekä sniistä veroista jotka he ovat maksaneet vuosien saatossa verottajalle. Ja kun selvityksen kopion liittää veroehdotukseen, huomioidaan se lopullisessa verotuksessa (ei voittoa = ei veroa) jolloin takautuvasti saa sen 50% takaisin.

Vaikka moni ihminen on menettänyt "korkotulon" näiden vuosien ajalta, kaikki ovat huojentuneina todenneet että onneksi sopimus on purettu eikä se ei kalva enää mieltä.

Sukanvarsi on parempi kuin pankit, koska rahoille ei saa korkoa, ja lainottaessaan vakuutus/eläketoimintaa, ne asettavat ihmisten talletuksen suuree riskiin.

Kun vielä ottaa huomioon että osakkeet ovat vain paperia, joka on vaihdettu rahaan, niin parhaan tuoton saa metsästä. Vakio, 7% vuosituotto on sellainen määrä, mitä mikään rahoituslaitos ei pysty takaamaan.

0

663

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

        Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
        Suomalaiset julkkikset
        117
        2418
      2. Mitä tapahtuu?

        Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
        Haapavesi
        38
        1501
      3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

        ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
        Maailman menoa
        643
        1016
      4. Mitäpä luulet että tykkääkö

        kukaan kaivatustasi ?
        Ikävä
        106
        993
      5. T rakastan sua

        vaikket sitä usko
        Ikävä
        71
        962
      6. Miksi et lähesty minua

        Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
        Ikävä
        97
        888
      7. Varmaan aika moni

        Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
        Ikävä
        48
        875
      8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

        Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
        Ikävä
        76
        710
      9. Kai sä olet

        Luovuttanut mun suhteen.
        Ikävä
        70
        706
      10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

        Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
        Ikävä
        31
        686
      Aihe