Valehteliko Jeesus?

Valehteliko Jeesus,kun hän sanoi:

"Joh.14:12. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,
13. ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.
14. Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen."

Jeesus asetti vain yhden ehdon,että hänen lupauksesa toteutuisi eli "JOKA USKOO minuun (Jeesukseen),MYÖS HÄN ON tekevä....

Missä nämä kaikki ihmeidentekijät ovat?Itse en ole elämäni aikana tavannut ainuttakaan Jeesukseen uskovaa (tietysti moni sanoo uskovansa,mutta se osoittautuu pelkäksi KUPLAKSI,kun tämä Raamatun kohta otetaan esiin...).

Itse en usko,että Jeesus valehteli,vaan että Jeesukseen oikeasti ja kriteerit täyttävästi uskovia on VAIN todella niin harvassa,että harvoin heitä tapaamme.

Valitettavasti ns."selittelyn historia" alkoi jo varhain.Ensimmäinen joka alkoi,selittelemään ja samalla myös vesittämään Jeesuksen lupauksia oli Paavali.
Valitettavasti Paavalin selitykset ovat menneet läpi monien kohdalla...Ja epäusko saa vain lisää jalansijaa...Ja uskovia on todella vähän ja samalla myös pelastuneita....
16203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Olen Hengessä niin liikuttunut tästä viestistä. Minä ja mieheni tahtoisimme tavata sinut ja jos sinulla on perhettä tahtoisimme nähdä heidätkin. Olemme myös tässä monta vuotta kaivanneet Jeesukseen uskovia ihmisiä, jotka todella palvovat, ylistävät Jeesusta, turvaavat Jeesukseen, rakastavat Jeesusta ymmärtävät aidosti hengellisiä asioita, joille Jeesus on joka sekunnin Herra ei vain häthätään sapattina tai iltaisin... Kunnioittavat Jeesusta ja Isää Jumalaa omina persooninaan... Ymmärtävät että Jeesus ja Isä Jumala ovat yhtä eikä yksi....jne

ja myös niitä ihmisiä haluaisimme nähdä, jotka ovat vilpittömiä, jotka haluavat oppia uutta Jeesuksesta ja Isästä Jumalasta, jotka eivät ole laittamassa aina vaan hanttiin totuudelle siihen malliin, että kyllä me tiedetään vaikka eivät tiedäkään kuinka tietää pitäisi.

TAHTOISIMME NÄHDÄ SINUT"JOKA USKOO" VAIKKA JO TÄNÄÄN. Yksi minulla on vain sinua vastaan: on se, miksi et kirjoita omalla nimelläsi. Sitä ihmettelen, koska eihän tosiuskovaisella pitäisi olla nimessään mitään salattavaa.

osoitteemme on: Vasamakatu 1 c 12

15100 Lahti

puh.nro 044 2808 771

Äänestä
  • Että puhelimesi soi,ja ovikellosi!Aika tyhmää laittaa nuo tiedot nettiin!Oletko noin sinisilmäinen?

    Äänestä

  • Saat olla varma kirjoitti:

    Että puhelimesi soi,ja ovikellosi!Aika tyhmää laittaa nuo tiedot nettiin!Oletko noin sinisilmäinen?

    8 kuukautta on Kulmakivenseurakunnan puhelinnumero ollut netissä eikä ole tullut kuin kaksi soittoa (ja nekin ovat olleet asiallisia soittoja) samalta henkilöltä. Ei käy sukulaiset (harvoin joku niistä näyttää naamaansa) eikä entiset tututkaan. Miksi? Kun yksinkertaisesti olemme tulleet kaikkien vihattavaksi Jeesuksen tähden. Parempi Jeesuksen ja Isä Jumalan ystävä, kuin tusina pintapuolisia kavereita. Mutta kun saa tosiystävän Jeesukselta. Se vasta on ystävyyttä ja rakkautta.

    Mitä tyhmää on laittaa yhteystiedot nettiin? Kun joku tosiystävä ne lukee, voi tulla kylään. Siitäpä on tyhmyys kaukana, kun tapaa tosiystävän.

    Äänestä

  • Kuinka onkaan valtava ilo sydämessä kun saa totuutta lukea.
    Näin vanhempana saa kokea, onhan sittenkin vielä uskovia.

    Siunausta teille molemmille,

    Äänestä

  • Arvostan osoittamaanne huomiota ja palautetta aloitusviestiäni kohtaan.

    Valitettavasti minun täytyy tuottaa pienoinen pettymys.Vaikka peräänkuulutin todellista uskoa Jeesukseen,jonka hedelmiä ovat Jeesuksen mukaan tästä uskosta kumpuava auktoriteetti ja voima tehdä ihmeitä,niin minulla ei kuitenkaan tämä kaltaista uskoa ole.

    Sanoit,että tahtoisitte tavata minut.Niin minäkin teidät,jos siihen jotakin aihetta olisi.Tässä tapauksessa ei mielestäni ole,koska ainakaan minulla ei (valitettavasti) ole mitään konkreettista "annettavaa".Menisi pelkäksi "nuotiokeskusteluksi",jossa mikään ei muuttuisi miksikään.
    En myöskään näe tarpeelliseksi kirjoittaa omalla nimelläni tässä tapauksessa.
    Ja jos minulla olisi sen kaltainen usko,josta Jeesus puhuu,niin tuskin olisi aikaa kirjoitella netissä tai lueskella näitä keskusteluja:maailmassa on on hätää,ahdistusta ja kärsimystä liian paljon...

    Äänestä

Luultavinta on, että et todellakaan usko "että Jeesukseen oikeasti ja kriteerit täyttävästi uskovia on VAIN todella niin harvassa, että harvoin heitä tapaamme" vaan tosiasiassa kristillinen usko kokonaisuudessaan on mielestäsi kupla?

Jeesuksen asettama ainoa ehto, niin kuin viittaat, on usko Häneen.
Mutta UT määrittelee uskon.
Usko Jeesukseen ei ole vain jonkin asian, opinkappaleen järjellistä uskomista, uskomista historialliseen henkilöön joka on ollut; kristillinen usko Jeesukseen on tämän persoonan vastaanottamista ja elämää Hänen kanssaan.
Se on suhde.

Toiseksi. Jeesus ei sanonut, että JOKAINEN joka Häneen uskoo, tekee KAIKKI ne teot ja suurempiakin, vaan "NIITÄ TEKOJA". Pyhä Henki vaikuttaa jokaisessa uskovassa. Teot mitä Hän meissä vaikuttaa ovat osittain riippuvaisia antautuneisuudestamme, avoimuudesta ja kuuliaisuudesta, mutta kuitenkin ne ovat HÄNEN vaikuttamiaan tekoja. Pyhää Henkeä ei voi käskeä.

Tämä on tärkeää puhuessamme "anomisesta Jeesuksen nimessä". Se ei ole yhtä kuin Jeesuksen nimen liittäminen rukouksen perään rituaalina, hokemana. Ihmisenä vaeltaessaan Jeesus oli kokonaan Isälle antautunut. Me voimme olla Isälle antautuneita vain antautuessamme Jeesukselle. Tie Jumalan sydämelle kulkee Pojan sovitusuhrin kautta.
Rukouksemme ovat useinkin vajavaisia, ja kyse ei olekaan täydellisyydestämme vaan Hänen täydellisyydestään; tulla Hänen täydellisyytensä valloittamaksi edellyttää kunnioitusta sekä avointa ja kuuliaista asennetta.

Kun olemme avoimia ja Pyhä Henki vaikuttaa elämässämme valaisten asenteitamme ja motiiveitamme, niin että ajattelumme muokkautuu ja sisäinen elämä puhdistuu ei ainoastaan Jeesuksen veren vaan Hengen uudistavan työn tuloksena, selvää on, ettemme enää pyydä mitä tahansa, koska pyytävä sydämemme tahtoo olla sopusoinnussa Jumalan kanssa.

Jumalan Hengelle antautunut sydän saa kaiken, mitä haluaa, sillä syvimmältään se haluaa vain yhtä:
Jumalan tahdon syvempää toteutumista.

- - -

Totta on, että epäusko saa yhä enemmän jalansijaa... Ikävä kyllä... Mutta tie voittoisaan elämään Kristuksessa ei kulje USKOTTELUN vaan ANTAUTUMISEN kautta. Ei siis niin, että hoemme "minä uskon, minä uskon" ja sitten omalla tunnustamisella saamme aikaan haluamiamme asioita; ja jos emme saa, olemme huonoja uskovia tai jopa ei-uskovia. Tuollainen ei ole oikeaa uskoa, sillä oikea usko on Kristukseen katsovaa, Häneen kiinnittyvää.

Tie epäuskosta voittoisaan kristilliseen elämään on antautumisen tie. Murtumisen tie. Jeesukseen juurtumisen tie.

Se on jumalallisen rakkauden tie Golgatan uhrin ja ylösnousemuksen kautta.

Jumalaa rakastava kristitty haluaa kokea elävää riippuvaisuutta Hänestä. Se ei ole vain teoria, se on jotakin missä hän haluaa elää.
Päästäkseen elämään tällaisessa, toimivassa riippuvaisuussuhteessa missä kaikki annetaan lahjana ja yltäkylläisesti, hän tarvitsee hetkiä joissa Pyhä Henki paljastaa ja tuo valoon sisimmän asenteita, murtaa ja muokkaa niitä.
Paras aika "murtumisen" hetkille on aamu - se hetki, kun herätään uuteen päivään. Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa, niin kaikki muukin SEN OHESSA annetaan.

Ensin...

Voidaksemme vaeltaa rukoilevalla eli kuulevalla sydämellä, levosta käsin, ponnistelemattomassa rukousyhteydessä Jumalaan, tarvitsemme hetkiä joissa keskitymme odottamaan Häntä. Jumalaa voi rukoilla aina ja kaikkialla, mutta dynaaminen rohkea rukouselämä, joka uskossa tarttuu Jumalan lupauksiin, syntyy niiden hetkien kautta missä erityisesti odotamme Hänen koettavaa läsnäoloaan ja keskitymme Häneen itseensä: rakastaaksemme Häntä ja Hänen tuntemistaan enemmän kuin lahjoja ja johdatusta.

- - -

Andrew Murray:

"Ajattele lopuksi vielä kuuliaisuuden ja aamuvartion läheistä ja elintärkeää yhteyttä. Ilman kuuliaisuutta ei voi olla hengellistä voimaa päästä tuntemaan Jumalan sana ja tahto. Ilman kuuliaisuutta ei voi olla luottamusta, rohkeutta eikä vapautta tietää, että meitä kuullaan. Kuuliaisuus on yhteyttä Jumalan kanssa Hänen tahdossaan; ilman sitä ei ole kykyä nähdä ja ottaa vastaan siunauksia, joita hänellä on meitä varten, ja pitää niistä kiinni. Joten kuuliaista elämää ei voi ylläpitää ilman aamuvartiossa toteutuvaa elävää yhteyttä Jumalan kanssa."

"Jumala on kutsunut meidät elämään yliluonnollista elämää. Olkoon päivittäinen hartaushetkesi kuin avoin taivaan portti, josta valo ja voima virtaavat odottavaan sydämeesi ja jonka kautta lähdet kulkemaan Jumalan kanssa koko päiväksi."

"Anna Jeesukselle kaikki. Luovu elämästäsi ollaksesi niin täynnä hänen läsnäoloaan, tahtoaan ja palvelutyötään kuin hän haluaa. Antaudu hänelle - äläkä vain pelastuaksesi tottelemattomuudesta tai ollaksesi onnellinen vaan elääksesi ilman tahallista syntiä ja ristiriitaa. Antaudu niin täydellisesti, että hän voi saada sinut kokonaan itselleen astiaksi, kanavaksi, jonka hän voi täyttää itsellään, elämällään ja rakkaudellaan kadotettuja kohtaan ja jota hän voi käyttää siunatussa palvelutyössään."

(Kuuliaisuus. Päivä 2006. 56, 57, 68-69).

Äänestä
  • tekstiä mamabeard'ilta kertakaikkiaan.

    Äänestä

  • "Tie epäuskosta voittoisaan kristilliseen elämään on antautumisen tie. Murtumisen tie. Jeesukseen juurtumisen tie. "

    Eikös tuossa jo katoa ihmisen oma identiteetti?

    Äänestä

  • Paka.Nainen kirjoitti:

    "Tie epäuskosta voittoisaan kristilliseen elämään on antautumisen tie. Murtumisen tie. Jeesukseen juurtumisen tie. "

    Eikös tuossa jo katoa ihmisen oma identiteetti?

    PakaNainen. Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat, ja rehelliseltä tuntuva kysymyksesi on minusta olennainen. Varmaan jokainen "antautumista" pohdiskeleva joutuu jossain vaiheessa miettimään tuota. Ja ehkä se tuntuu pelottavaltakin: jos antaudun Jumalalle tuleeko minusta toisenlainen niin, että olen vieras siihen nähden mitä nyt olen? Katoaako identiteettini?

    Mutta siinäpä onkin kysymys. Mitä on ihmisen identiteetti? Mihin se pohjautuu?

    Käsitykseni on että antautunut ihminen alkaa muuttua, asenteiltaan ja motiiveiltaan, ajattelutavaltaan:

    Se on ensinnä sisäistä muuttumista ja tulee sitten näkyviin myös ulkonaisesti elämäntapojen ja käyttäytymisen muutoksena. Kuitenkin säilytämme omat luonteenpiirteet ja yksilöllisyyden. Jotkin asiat meissä muuttuvat hitaan muokkautumisen kautta - niin kuin elämässä muutenkin tapahtuu: harva ihminen ajattelee ja kokee 40 vuotiaana samalla tavalla kuin 20 vuotiaana. Tietyssä mielessä ihmisen identiteetti on jatkuvassa muutoksessa - mutta jos muuttuminen on tervettä, ei ylhäältäpäin pakotettua vaan elämän aikaansaamaa muovautumista, se ei tee ihmisestä vierasta ja outoa itselleen.

    Oma kokemukseni on että minusta on vain enemmän tullut se mikä aidoimmillani olen.

    Ihminen näet voi luulla aidoksi itsekseen ja itsensä toteuttamiseksi asioita jotka ovat maailman ja maailmallisuuden aikaansaamia totuttuja käyttäytymismalleja. Kun sitten Jumalan Henki alkaa irroittaa vääristä tottumuksista ja rakkaus Jumalaa kohtaan johtaa hyvän ja pahan erottamiseen, niin ettemme enää halua tehdä asoita jotka ennen tuntuivat hyviltä mutta nyt näyttävät vääriltä, se on ihanaa sisäistä puhdistumista.

    Jos kuiva sieni upotetaan vesiämpäriin, ei se lakkaa olemasta sieni - se vain muuttuu toisenlaiseksi; tullessaan veden läpäisemäksi, veden täyttämäksi se on enemmän sitä mitä se on tarkoitettu olemaan. Samoin käy ihmisen kun Jeesuksen hyvyys valtaa sisimmän:

    Opin tuntemaan itseäni, sitä mitä olen ja mitä voin olla. Pääsen selville peloistani ja sisäisistä haavoistani. Opettelen niissä antamaan Jumalan Hengelle ja armolle sijaa niin, että Hänen rakkautensa parantaa ja eheyttää minua...

    Jeesus merkitsee TOSI ELÄMÄÄ mikä muokkaa meitä vain oikeaan suuntaan. Jos ihmisen elämässä ei uskon seurauksena tapahdu muuttumista, voidaan kyseenalaistaa, onko hän lainkaan tullut uskoon?

    Eri asia sitten on että hampaat irvessä yrittää itse muuttaa itseään ihanteiden mukaiseksi.
    Siihen ei kukaan pysty!
    Mutta luultavasti jokainen uskova siihen syyllistyy jossain määrin. Sekin on luonnollista. Jumala kuitenkin auttaa rehellistä lastaan niin että armo löytyy ja muuttuminen tapahtuu luonnollisesta Hengen vaikutuksesta eikä enää itse pakottamalla ja ponnistamalla...

    Kristillinen usko on jotain mikä on ihmiselle (luontaisessa eli irrallisessa tilassaan, omien mahdollisuuksien varassa) täysin mahdotonta. Muuten se olisi vain uskonto uskontojen joukossa. Ja sellaisena uskontona jotkut kristinuskoa harrastavat. Todellinen usko on Jumalan vaikuttamaa lahjaa niissä jotka suostuvat perimmäisen totuuden eli Jeesuksen vastaanottamiseen.

    Pyhä Henki yhdistää ihmisen ja Jumalan (kaksi persoonaa) toisiinsa. Tässä elämänyhteydessä Jumala ei hävitä ihmisen persoonallisuutta vallatessaan sitä rakkaudellaan ja hyvyydellään. Olen edelleen minä - ja tietyssä mielessä olen yhä täydemmin ja eheämmin juuri minä - mutta minä suhteessa Jumalaan.
    Seurustellessani Hänen kanssaan muutun Hänen hyvyytensä vaikutuksesta. Ihminen ei saa sitä aikaan. Siksi kyse ei koskaan ole ihmisen täydellisyydestä (tai ihmisen mahdollisuuksista) vaan Jeesuksen täydellisyydestä (ja Hänen mahdollisuuksistaan).

    Uskovakin on vajavainen ja tekee virheitä. Mutta saa luottaa Jumalan anteeksiantamukseen Jeesuksessa Kristuksessa. Se on uskon perusta.
    Jumala sitten muuttaa ihmistä ja auttaa parantumaan ja kulkemaan tätä hyvää tietä. Se ei ole orjan kituuttamista vaan seikkailua todellisuuden tuntemisessa.
    Tietysti siihen liittyy vaikeitakin vaiheita, mutta sanoisin, että kasvu tapahtuu vain kasvukipujen kautta. Se on tosi elämää.

    Mikään ei ole niin ihanaa kuin tulla Jeesuksen murtamaksi...
    Jeesuskeskeinen uskonelämä on ikäänkuin rakkaussuhde. Jumalalle ei ole niin tärkeää mitä teen ja miten käyttäydyn. Hän haluaa sydämeni. Sen seurauksena teotkin alkavat muuttua...

    Kun rakastat jotakin, et enää halua loukata häntä teoillasi, eikö niin?
    Varsinkin jos koet että Hänen rakkautensa sinua kohtaan on puhtainta ja aidointa rakkautta ja että se riittää tyydyttämään sisimpäsi paremmin kuin mikään muu. Sellaista on Jumalan rakkaus.

    "...muuttukaa mielenne uudistuksen kautta..."
    Room.12:2.

    Äänestä

  • Paka.Nainen kirjoitti:

    "Tie epäuskosta voittoisaan kristilliseen elämään on antautumisen tie. Murtumisen tie. Jeesukseen juurtumisen tie. "

    Eikös tuossa jo katoa ihmisen oma identiteetti?

    totalitaariset ideologiat, olivat ne sekulaareja tai uskonnollisia, ensiksi vievät. Minäparan pitää muttuu osaksi jotain suurempaa, sitten se vasta pääsee luvattuun autuuteen, mihin milloinkin.

    Äänestä

  • ...provo. Fanaattiseen uskonnollisuuteen liityyy olellisesti usko siitä, että oma usko on jotenkin muiden uskoa parempi ja arvokkaampi.

    Jos kuka niin ääriuskova, fundamentalista tai fanaatikko miten se nyt halutaan ilmaista on valmis mitätöimään ja lyttäämään toisen uskoa. Esimerkkejä siitä tälläkin palstalla on päivittäin.

    Uskon, että aloitus on vilpitön mutta aloittaja on vain sokea sille, ettei hänen uskonsa ole loppujen lopuksi muiden uskoa kummempi. Ei välttämättä sen vahvempikaan kuin uskoon "kevyemmin" suhtautuvan.

    Äänestä

  • Tämä mamabeardin teksti on taas sitä itseään eli kohtuu tyylikkään selittelyn taidonnäyte,jossa Jeesuksen sanat (=>Joh.14:12-14) saadaan häivytettyä taustalle,sisältö vesitettynä.Ja "kaikki" sanoo kuorossa "aamen",koska päästiin taas pälkähästä,eikä tarvitse enempää perustella todellisen uskon puutettaan.

    Ja seuraava...

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    totalitaariset ideologiat, olivat ne sekulaareja tai uskonnollisia, ensiksi vievät. Minäparan pitää muttuu osaksi jotain suurempaa, sitten se vasta pääsee luvattuun autuuteen, mihin milloinkin.

    ei taida kuitenkaan olla muuttumista pahempaan suuntaan, vai mitä? Vai onko kuitenkin autuususko tässä se paha juttu?

    Äänestä

  • joka uskoo kirjoitti:

    Tämä mamabeardin teksti on taas sitä itseään eli kohtuu tyylikkään selittelyn taidonnäyte,jossa Jeesuksen sanat (=>Joh.14:12-14) saadaan häivytettyä taustalle,sisältö vesitettynä.Ja "kaikki" sanoo kuorossa "aamen",koska päästiin taas pälkähästä,eikä tarvitse enempää perustella todellisen uskon puutettaan.

    Ja seuraava...

    oikein tervehenkinen ja selkeä näyte Raamatun mukaan kirjattuna.

    Äänestä

  • old_profile_49241 kirjoitti:

    PakaNainen. Luulen ymmärtäväni mitä tarkoitat, ja rehelliseltä tuntuva kysymyksesi on minusta olennainen. Varmaan jokainen "antautumista" pohdiskeleva joutuu jossain vaiheessa miettimään tuota. Ja ehkä se tuntuu pelottavaltakin: jos antaudun Jumalalle tuleeko minusta toisenlainen niin, että olen vieras siihen nähden mitä nyt olen? Katoaako identiteettini?

    Mutta siinäpä onkin kysymys. Mitä on ihmisen identiteetti? Mihin se pohjautuu?

    Käsitykseni on että antautunut ihminen alkaa muuttua, asenteiltaan ja motiiveiltaan, ajattelutavaltaan:

    Se on ensinnä sisäistä muuttumista ja tulee sitten näkyviin myös ulkonaisesti elämäntapojen ja käyttäytymisen muutoksena. Kuitenkin säilytämme omat luonteenpiirteet ja yksilöllisyyden. Jotkin asiat meissä muuttuvat hitaan muokkautumisen kautta - niin kuin elämässä muutenkin tapahtuu: harva ihminen ajattelee ja kokee 40 vuotiaana samalla tavalla kuin 20 vuotiaana. Tietyssä mielessä ihmisen identiteetti on jatkuvassa muutoksessa - mutta jos muuttuminen on tervettä, ei ylhäältäpäin pakotettua vaan elämän aikaansaamaa muovautumista, se ei tee ihmisestä vierasta ja outoa itselleen.

    Oma kokemukseni on että minusta on vain enemmän tullut se mikä aidoimmillani olen.

    Ihminen näet voi luulla aidoksi itsekseen ja itsensä toteuttamiseksi asioita jotka ovat maailman ja maailmallisuuden aikaansaamia totuttuja käyttäytymismalleja. Kun sitten Jumalan Henki alkaa irroittaa vääristä tottumuksista ja rakkaus Jumalaa kohtaan johtaa hyvän ja pahan erottamiseen, niin ettemme enää halua tehdä asoita jotka ennen tuntuivat hyviltä mutta nyt näyttävät vääriltä, se on ihanaa sisäistä puhdistumista.

    Jos kuiva sieni upotetaan vesiämpäriin, ei se lakkaa olemasta sieni - se vain muuttuu toisenlaiseksi; tullessaan veden läpäisemäksi, veden täyttämäksi se on enemmän sitä mitä se on tarkoitettu olemaan. Samoin käy ihmisen kun Jeesuksen hyvyys valtaa sisimmän:

    Opin tuntemaan itseäni, sitä mitä olen ja mitä voin olla. Pääsen selville peloistani ja sisäisistä haavoistani. Opettelen niissä antamaan Jumalan Hengelle ja armolle sijaa niin, että Hänen rakkautensa parantaa ja eheyttää minua...

    Jeesus merkitsee TOSI ELÄMÄÄ mikä muokkaa meitä vain oikeaan suuntaan. Jos ihmisen elämässä ei uskon seurauksena tapahdu muuttumista, voidaan kyseenalaistaa, onko hän lainkaan tullut uskoon?

    Eri asia sitten on että hampaat irvessä yrittää itse muuttaa itseään ihanteiden mukaiseksi.
    Siihen ei kukaan pysty!
    Mutta luultavasti jokainen uskova siihen syyllistyy jossain määrin. Sekin on luonnollista. Jumala kuitenkin auttaa rehellistä lastaan niin että armo löytyy ja muuttuminen tapahtuu luonnollisesta Hengen vaikutuksesta eikä enää itse pakottamalla ja ponnistamalla...

    Kristillinen usko on jotain mikä on ihmiselle (luontaisessa eli irrallisessa tilassaan, omien mahdollisuuksien varassa) täysin mahdotonta. Muuten se olisi vain uskonto uskontojen joukossa. Ja sellaisena uskontona jotkut kristinuskoa harrastavat. Todellinen usko on Jumalan vaikuttamaa lahjaa niissä jotka suostuvat perimmäisen totuuden eli Jeesuksen vastaanottamiseen.

    Pyhä Henki yhdistää ihmisen ja Jumalan (kaksi persoonaa) toisiinsa. Tässä elämänyhteydessä Jumala ei hävitä ihmisen persoonallisuutta vallatessaan sitä rakkaudellaan ja hyvyydellään. Olen edelleen minä - ja tietyssä mielessä olen yhä täydemmin ja eheämmin juuri minä - mutta minä suhteessa Jumalaan.
    Seurustellessani Hänen kanssaan muutun Hänen hyvyytensä vaikutuksesta. Ihminen ei saa sitä aikaan. Siksi kyse ei koskaan ole ihmisen täydellisyydestä (tai ihmisen mahdollisuuksista) vaan Jeesuksen täydellisyydestä (ja Hänen mahdollisuuksistaan).

    Uskovakin on vajavainen ja tekee virheitä. Mutta saa luottaa Jumalan anteeksiantamukseen Jeesuksessa Kristuksessa. Se on uskon perusta.
    Jumala sitten muuttaa ihmistä ja auttaa parantumaan ja kulkemaan tätä hyvää tietä. Se ei ole orjan kituuttamista vaan seikkailua todellisuuden tuntemisessa.
    Tietysti siihen liittyy vaikeitakin vaiheita, mutta sanoisin, että kasvu tapahtuu vain kasvukipujen kautta. Se on tosi elämää.

    Mikään ei ole niin ihanaa kuin tulla Jeesuksen murtamaksi...
    Jeesuskeskeinen uskonelämä on ikäänkuin rakkaussuhde. Jumalalle ei ole niin tärkeää mitä teen ja miten käyttäydyn. Hän haluaa sydämeni. Sen seurauksena teotkin alkavat muuttua...

    Kun rakastat jotakin, et enää halua loukata häntä teoillasi, eikö niin?
    Varsinkin jos koet että Hänen rakkautensa sinua kohtaan on puhtainta ja aidointa rakkautta ja että se riittää tyydyttämään sisimpäsi paremmin kuin mikään muu. Sellaista on Jumalan rakkaus.

    "...muuttukaa mielenne uudistuksen kautta..."
    Room.12:2.

    Kirjoituksesi siunasi minua!
    Juuri tätä on Jumalan työ meissä,
    Jeesukseen uskovissa!
    Siunausta sinulle!

    Äänestä

Onneksi sihti ei kaikilla ole ihan yhtä korkealla kuin sinulla.
Puolenkymmnetä kertaa ainakin itse olen parantunut tällaisten
vähemmän täydellisten,
mutta Jumalan suuruuden tunnustavien rukoilijoiden kätten kautta.
Melko raihnainen olisin, jos Jumala ei olisi auttanut.
Työkyvytön jo.
Eli kiitos Jumalalle ja kiitos nöyrille Jumalaan luottaville rukoilijoille!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


joka uskoo...? kirjoitti:

Valehteliko Jeesus,kun hän sanoi:

"Joh.14:12. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,
13. ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.
14. Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen."

Jeesus asetti vain yhden ehdon,että hänen lupauksesa toteutuisi eli "JOKA USKOO minuun (Jeesukseen),MYÖS HÄN ON tekevä....

Missä nämä kaikki ihmeidentekijät ovat?Itse en ole elämäni aikana tavannut ainuttakaan Jeesukseen uskovaa (tietysti moni sanoo uskovansa,mutta se osoittautuu pelkäksi KUPLAKSI,kun tämä Raamatun kohta otetaan esiin...).

Itse en usko,että Jeesus valehteli,vaan että Jeesukseen oikeasti ja kriteerit täyttävästi uskovia on VAIN todella niin harvassa,että harvoin heitä tapaamme.

Valitettavasti ns."selittelyn historia" alkoi jo varhain.Ensimmäinen joka alkoi,selittelemään ja samalla myös vesittämään Jeesuksen lupauksia oli Paavali.
Valitettavasti Paavalin selitykset ovat menneet läpi monien kohdalla...Ja epäusko saa vain lisää jalansijaa...Ja uskovia on todella vähän ja samalla myös pelastuneita....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu