Pitkästä aikaa uusi avaus, tosin vanhoista teemoista. Keskusteluun en juuri viitsi osallistua, mutta voihan hieman verestellä tauon jälkeen.
Minusta kielilain mukaiset palveluvelvoitteet, joiden määrää ja tarvetta sekä kustannuksia tunnutaan monelta taholta tälläkin palstalla tarkoitushakuisesti liioiteltavan, pystytään hyvin hoitamaan - ainakin yksikielisellä alueella - ilman, että ruotsinkielen opetus olisi pakollista koko koulutettavalle ikäluokalle. Kielilaki itsessään ei luonut kovin merkittäviä velvoitteita, joita ei pystyttäisi hoitamaan. Ylipäätänsä lain merkitystä näytetään yliarvioitavan suuresti. Näen kuitenkin merkittävänä oikeusturvakysymyksenä oikeuden oman kielen käyttöön tuomioistuimissa ja virastoissa ja terveydenhoidossa, mutten näe suurta merkitystä sillä, mitä kieltä käytetään rautatieaseman lippukassalla.
Tilanne lienee sen kaltainen, että välttämättömyyden pakko on johtanut siihen, että ruotsinkielinen tarvitsee ainakin välttävän suomen kielen taidon voidakseen selviytyä työelämässä ja muutoinkin, kun taasen suomenkieliselle ei ruotsin osaaminen ole ehdottoman tarpeellista ja välttämätöntä. Se on olosuhde, jota ei voida lainsäädännöllä toiseksi muuttaa. Sellainen on vähemmistön osa, johon se joutuu käytännön tasolla tyytymään. Kielilainsäädännön tarkoituksena lieneekin siten tämän vähemmistön lähtökohtaisesti heikomman aseman kompensointi niissä tilanteissa, joissa kielen käyttämisellä on merkitystä henkilökohtaiseen oikeusturvaan; tuomioistuimissa, sairaanhoidossa tai viranomaisasioinnissa. Mitään järkeä ei ole laajentaa sitä sellaiseen toimintaan, joka sujuu muutenkin.
Tällaisena ymmärrän kielellisen "palvelun" tarpeen.
Tämän palvelun toteuttamisen tekijöinä on varsin pitkälti vähemmistö itsessään. Vähemmistöstä täytyy rekrytoitua hyvin molemmat kielet omaavia henkilöitä kielellisen palvelun tehtäviin. Kyse on myös koulutuksesta niin, että meillä on riittävästi kaksikielisiä sairaanhoitajia, poliiseja, sosiaalityöntekijöitä; tässä vain joitain ryhmiä mainitakseni. Ns. suoritusportaan palvelujen antajien hyvä rekrytointipohja löytyy selkeimmin vähemmistöstä itsestään. Poleemisella heitolla kärjistän asiaa ja väitän, että kaikkien ruotsinkielisten ei tarvitse kouluttautua diplomiekonomeiksi. Heistä löytyy erinomaisia sairaanhoitajia ja sosiaalityöntekijöitä paitsi oman kielivähemmistönsä myös meidän enemmistön tarpeeseen.
Kielilaki itsessään ei luo kovin merkittäviä velvoitteita, joita ei pystyttäisi hoitamaan. Ylipäätänsä sen merkitystä näytetään yliarvioitavan suuresti. Näen kuitenkin merkittävänä oikeusturvakysymyksenä oikeuden oman kielen käyttöön tuomioistuimissa ja virastoissa ja terveydenhoidossa, mutten näe suurta merkitystä sillä, mitä kieltä käytetään rautatieaseman lippukassalla.
Näiden enemmän tai vähemmän todellisten "rintamalinjojen" välissä olevana jää kyllä ihmettelemään ajatuksia, joissa on epäili suomen kielen olevan "huonossa jamassa" ja ruotsin kielen sitä jotensakin uhkaavan.. Mitä sitten ajatuksella tarkoitetaan? Suomen kieli on maan hallinnon, oikeuslaitoksen, elinkeinoelämän ja kulttuurin ehdoton valtakieli. Tilanne on muuttunut olennaisesti 1800-luvun ja 1900-luvun alkupuolen tilanteesta.
Asennevikaa näyttää löytyvän suunnasta jos toisestakin. Asian merkityksen kompensoiminen on vallalla myös aina osassa suomenruotsalaista kenttää, mutta eiköhän näiden uusfennomaanien (anteeksi nimitys) kohdalla ole asennemaailman tarkasteluun aihetta.
Minusta kieliolot Suomessa ovat suhteellisen kohdallansa. Voimassaolevan kielilainsäädännön velvoitteet, joiden merkitys on lähinnä viranomaisia ja tuomioistuimia ja etenkin kaksikielisten alueiden näitä tahoja sitovia, voidaan velvoitteina toteuttaa siinäkin tilanteessa, että toista kotimaista ei opeteta kouluissa koko ikäluokalle.
Minusta kieliolot Suomessa ovat suhteellisen kohdallansa. Voimassaolevan kielilainsäädännön velvoitteet, joiden merkitys on lähinnä viranomaisia ja tuomioistuimia ja etenkin kaksikielisten alueiden näitä tahoja sitovia, voidaan velvoitteina toteuttaa siinäkin tilanteessa, että toista kotimaista ei opeteta kouluissa koko ikäluokalle.
Sivustaseuraajaa häiritsevät ennen kaikkea asian merkitystä kompensoivat väitteet, joilla ei ole tekemistä todellisuuden kanssa. Näihin kuuluvat muun muassa väitteet kaksikielisyyden vuotuisista jättiläismäisistä kustannuksista, joista huimimmat menevät jopa yli 30 miljardin euron. Tämä on imaginääristä, kuten eräs ministeri taannoin erään lain eduskuntakäsittelyn yhteydessä totesi.
Toivon, että tämä avaus saa hetken viivähtää palstalla ja että siihen saadaan asiallisia kannanottoja. Keskustelun innostavuus katoaa, mikäli kiinnostavat aihepiirit katoavat kuin tuhka tuuleen heti kohta niiden tultua esille.
Minusta kielilain mukaiset palveluvelvoitteet, joiden määrää ja tarvetta sekä kustannuksia tunnutaan monelta taholta tälläkin palstalla tarkoitushakuisesti liioiteltavan, pystytään hyvin hoitamaan - ainakin yksikielisellä alueella - ilman, että ruotsinkielen opetus olisi pakollista koko koulutettavalle ikäluokalle. Kielilaki itsessään ei luonut kovin merkittäviä velvoitteita, joita ei pystyttäisi hoitamaan. Ylipäätänsä lain merkitystä näytetään yliarvioitavan suuresti. Näen kuitenkin merkittävänä oikeusturvakysymyksenä oikeuden oman kielen käyttöön tuomioistuimissa ja virastoissa ja terveydenhoidossa, mutten näe suurta merkitystä sillä, mitä kieltä käytetään rautatieaseman lippukassalla.
Tilanne lienee sen kaltainen, että välttämättömyyden pakko on johtanut siihen, että ruotsinkielinen tarvitsee ainakin välttävän suomen kielen taidon voidakseen selviytyä työelämässä ja muutoinkin, kun taasen suomenkieliselle ei ruotsin osaaminen ole ehdottoman tarpeellista ja välttämätöntä. Se on olosuhde, jota ei voida lainsäädännöllä toiseksi muuttaa. Sellainen on vähemmistön osa, johon se joutuu käytännön tasolla tyytymään. Kielilainsäädännön tarkoituksena lieneekin siten tämän vähemmistön lähtökohtaisesti heikomman aseman kompensointi niissä tilanteissa, joissa kielen käyttämisellä on merkitystä henkilökohtaiseen oikeusturvaan; tuomioistuimissa, sairaanhoidossa tai viranomaisasioinnissa. Mitään järkeä ei ole laajentaa sitä sellaiseen toimintaan, joka sujuu muutenkin.
Tällaisena ymmärrän kielellisen "palvelun" tarpeen.
Tämän palvelun toteuttamisen tekijöinä on varsin pitkälti vähemmistö itsessään. Vähemmistöstä täytyy rekrytoitua hyvin molemmat kielet omaavia henkilöitä kielellisen palvelun tehtäviin. Kyse on myös koulutuksesta niin, että meillä on riittävästi kaksikielisiä sairaanhoitajia, poliiseja, sosiaalityöntekijöitä; tässä vain joitain ryhmiä mainitakseni. Ns. suoritusportaan palvelujen antajien hyvä rekrytointipohja löytyy selkeimmin vähemmistöstä itsestään. Poleemisella heitolla kärjistän asiaa ja väitän, että kaikkien ruotsinkielisten ei tarvitse kouluttautua diplomiekonomeiksi. Heistä löytyy erinomaisia sairaanhoitajia ja sosiaalityöntekijöitä paitsi oman kielivähemmistönsä myös meidän enemmistön tarpeeseen.
Kielilaki itsessään ei luo kovin merkittäviä velvoitteita, joita ei pystyttäisi hoitamaan. Ylipäätänsä sen merkitystä näytetään yliarvioitavan suuresti. Näen kuitenkin merkittävänä oikeusturvakysymyksenä oikeuden oman kielen käyttöön tuomioistuimissa ja virastoissa ja terveydenhoidossa, mutten näe suurta merkitystä sillä, mitä kieltä käytetään rautatieaseman lippukassalla.
Näiden enemmän tai vähemmän todellisten "rintamalinjojen" välissä olevana jää kyllä ihmettelemään ajatuksia, joissa on epäili suomen kielen olevan "huonossa jamassa" ja ruotsin kielen sitä jotensakin uhkaavan.. Mitä sitten ajatuksella tarkoitetaan? Suomen kieli on maan hallinnon, oikeuslaitoksen, elinkeinoelämän ja kulttuurin ehdoton valtakieli. Tilanne on muuttunut olennaisesti 1800-luvun ja 1900-luvun alkupuolen tilanteesta.
Asennevikaa näyttää löytyvän suunnasta jos toisestakin. Asian merkityksen kompensoiminen on vallalla myös aina osassa suomenruotsalaista kenttää, mutta eiköhän näiden uusfennomaanien (anteeksi nimitys) kohdalla ole asennemaailman tarkasteluun aihetta.
Minusta kieliolot Suomessa ovat suhteellisen kohdallansa. Voimassaolevan kielilainsäädännön velvoitteet, joiden merkitys on lähinnä viranomaisia ja tuomioistuimia ja etenkin kaksikielisten alueiden näitä tahoja sitovia, voidaan velvoitteina toteuttaa siinäkin tilanteessa, että toista kotimaista ei opeteta kouluissa koko ikäluokalle.
Minusta kieliolot Suomessa ovat suhteellisen kohdallansa. Voimassaolevan kielilainsäädännön velvoitteet, joiden merkitys on lähinnä viranomaisia ja tuomioistuimia ja etenkin kaksikielisten alueiden näitä tahoja sitovia, voidaan velvoitteina toteuttaa siinäkin tilanteessa, että toista kotimaista ei opeteta kouluissa koko ikäluokalle.
Sivustaseuraajaa häiritsevät ennen kaikkea asian merkitystä kompensoivat väitteet, joilla ei ole tekemistä todellisuuden kanssa. Näihin kuuluvat muun muassa väitteet kaksikielisyyden vuotuisista jättiläismäisistä kustannuksista, joista huimimmat menevät jopa yli 30 miljardin euron. Tämä on imaginääristä, kuten eräs ministeri taannoin erään lain eduskuntakäsittelyn yhteydessä totesi.
Toivon, että tämä avaus saa hetken viivähtää palstalla ja että siihen saadaan asiallisia kannanottoja. Keskustelun innostavuus katoaa, mikäli kiinnostavat aihepiirit katoavat kuin tuhka tuuleen heti kohta niiden tultua esille.
Vastaukset 4
Vanhimmat
miettimisen arvoinen.
Se poleeminen heitto jonka heitit ja jolla kärjistit asiaa on avainsana koko jutussa. Jos ruotsinkielinen kouluttautuu niille aloille joita ehdotit, sairaanhoidon tai sosiaalityön aloille niin silloin heidän VAIKUTUSMAHDOLLISUUTENSA suomalaiseen varsinkin kielipolitiikkaan heikkenevät melkein kokonaan tavalliseen demokratian antamaan vaikutusvaltaan.
Siihen tuskin meidän ruotsinkielinen tai paremminkin rkp:läinen joukkomme on valmis koska rkp haluaa olla 50 prosenttia, 5 prosentin vaikutusvalta ei riitä.
"Vähemmistöstä täytyy rekrytoitua hyvin molemmat kielet omaavia henkilöitä kielellisen palvelun tehtäviin. Kyse on myös koulutuksesta niin, että meillä on riittävästi kaksikielisiä sairaanhoitajia, poliiseja, sosiaalityöntekijöitä; tässä vain joitain ryhmiä mainitakseni. Ns. suoritusportaan palvelujen antajien hyvä rekrytointipohja löytyy selkeimmin vähemmistöstä itsestään. Poleemisella heitolla kärjistän asiaa ja väitän, että kaikkien ruotsinkielisten ei tarvitse kouluttautua diplomiekonomeiksi. Heistä löytyy erinomaisia sairaanhoitajia ja sosiaalityöntekijöitä paitsi oman kielivähemmistönsä myös meidän enemmistön tarpeeseen."
Jos tuo toteutettaisiin, niin taas
vinkuisitte, että "sveduilla on kiintiöpaikkoja".
Ajatelkaa asioita eteenpäin, älkääkä antako
satoja vuosia vanhojen asioiden sumentaa
ajatuksianne.
Hyvä avaus näin kesällä sinulta Ioni. Aika lailla olen kanssasi samaa mieltä.
Kun luin tuon Stefan Wallinin blogin- en voi kuin vain hämmästellä tätä röyhkeää marginaaliryhmää edustavaa kielipuoluetta, joka ei näy elävän tässä maailmassa!
Eihän missään muualla n 5 % kielivähemmistö ala kukkoilemaan ja vaatimaan olevansa tasa-arvoinen yli 90% kanssa.
Stefanin blogissa tulee hyvin ilmi nuo onnettomat "perustelut" on pakkomatematiikkaa, pakkobiologiaa yms.. mutta unohdetaan kirkkaasti että kaikki nuo ovat universaaleja aineita, mitä pakkoruotsi ei ole.
Pakkoruotsin vaatiminen perustuu röhkeyteen ja itsekkyyteen. Sen aika on ohitse. Toki on selvää että kyse on RKP:lle ns kuoleman suudelmasta- mutta saakin olla.
On suomenkielisten aika karistaa tämä inhottava parasiitti- pakkoruotsi, virkamiespakkoruotsi pois selästään.
Marginaalivähemmistö opetelkoot suomenkielen kunnolla minkä suuri osa hyvinkin hallitsee. Tosin Vasabladetin palstoilla on näitä ummikkoja jotka valittavat etteivät osaa suomea ja marisevat kun suomenkieliset eivät osaa ruotsia.
Kiitokset vaan kommenteista. Hyvä, että tällaisen "paatuneen pakkoruotsittajan" kommenttejakin kuunnellaan. Tuollaisen nimen sain silloin, kun enemmälti tänne kirjoittelin.
Hyvää kesän jatkoa kaikille!