NL on suomalaisten kommunistien avustuksella tehnyt joukon rikoksia, jotka on viimein paljastettava.
Jo 1917 bolsevikit yrittivät nostaa Suomessa valtaan rikolliset hengenheimolaisensa. Se estettiin Vapaussodassa.
NL yritti kaikin keinoin saada vallankumouksen aikaan Suomessa tukien kommunistien rikollisia valtapyrkimyksiä.
NL teki 23.8. 39 liiton Natsi-Saksan kanssa hyökäten sen jälkeen kuuten maahan ja liittäen ne itseensä kokonaan tai osittain. Suomessa hyökkäys epäonnistui, Kansainliito erotti NL:n ja länsimaat suunnittelivat avun lähettämistä. NL:n rikollinen toiminta tuomittiin maailmanlaajuisesti.
Saksan hyökkäystä länteen NL tuki toimittamalla tarvittavan polttoaineen ja viljan ynnä raaka-aineita Saksan sotateollisuudelle.
Tämäkään ei auttanut, sillä Saksa hyökkäsi NL:on, jolloin se sai maistaa omaa lääkettään. Siitä nyt sitten melua pidetään!
Sodan aikana ja sen päätyttyä NL kuljetti Siperiaan miljoonittain omia ja vallattujen maiden kansalaisia. Se liitti itseensä alueita aiemman lisäksi Saksasta ja Japanista ja alisti Itä-Euroopan osaksi sortojärjestelmäänsä ryöstäen alueet tyhjiksi ja raiskaten miljoonia naisia.
Tätä toimintaa suomalaiset kommunistit nyt puolustavat julistaen NL:n demokraattiseksi maaksi ja ylistäen sen raakalaismaisia tekoja.
Kokonaan sivuutetaan se, että kaikkialla muualla vaaditaan Venäjää tilille NL:n julmuuksista ja viimeinkin luovuttamaan takaisin esimerkiksi Japanilta ja Saksalta ryöstämänsä alueet.
Erikoista on suomalaisten kommunistien toiminta. He julistavat Suomen rikolliseksi täsmälleen samoista toimista, joilll NL heidän väitteidensä mukaan pelasti demokratian!
Milloin tälle valehtelulle saadaan edes jotkut rajat? Onko kommunisteille mahdotonta käsitellä historiaa rehellisesti ja tasapuolisesti? Onko valehtelu kommunistiene geeneissä, vai onko aate itsessään niin epärehellinen, ettei totuutta voida myöntää?
Jo 1917 bolsevikit yrittivät nostaa Suomessa valtaan rikolliset hengenheimolaisensa. Se estettiin Vapaussodassa.
NL yritti kaikin keinoin saada vallankumouksen aikaan Suomessa tukien kommunistien rikollisia valtapyrkimyksiä.
NL teki 23.8. 39 liiton Natsi-Saksan kanssa hyökäten sen jälkeen kuuten maahan ja liittäen ne itseensä kokonaan tai osittain. Suomessa hyökkäys epäonnistui, Kansainliito erotti NL:n ja länsimaat suunnittelivat avun lähettämistä. NL:n rikollinen toiminta tuomittiin maailmanlaajuisesti.
Saksan hyökkäystä länteen NL tuki toimittamalla tarvittavan polttoaineen ja viljan ynnä raaka-aineita Saksan sotateollisuudelle.
Tämäkään ei auttanut, sillä Saksa hyökkäsi NL:on, jolloin se sai maistaa omaa lääkettään. Siitä nyt sitten melua pidetään!
Sodan aikana ja sen päätyttyä NL kuljetti Siperiaan miljoonittain omia ja vallattujen maiden kansalaisia. Se liitti itseensä alueita aiemman lisäksi Saksasta ja Japanista ja alisti Itä-Euroopan osaksi sortojärjestelmäänsä ryöstäen alueet tyhjiksi ja raiskaten miljoonia naisia.
Tätä toimintaa suomalaiset kommunistit nyt puolustavat julistaen NL:n demokraattiseksi maaksi ja ylistäen sen raakalaismaisia tekoja.
Kokonaan sivuutetaan se, että kaikkialla muualla vaaditaan Venäjää tilille NL:n julmuuksista ja viimeinkin luovuttamaan takaisin esimerkiksi Japanilta ja Saksalta ryöstämänsä alueet.
Erikoista on suomalaisten kommunistien toiminta. He julistavat Suomen rikolliseksi täsmälleen samoista toimista, joilll NL heidän väitteidensä mukaan pelasti demokratian!
Milloin tälle valehtelulle saadaan edes jotkut rajat? Onko kommunisteille mahdotonta käsitellä historiaa rehellisesti ja tasapuolisesti? Onko valehtelu kommunistiene geeneissä, vai onko aate itsessään niin epärehellinen, ettei totuutta voida myöntää?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Suomesta tuli itsenäinen Leninin vallankumoushallituksen suostumuksella. Taantumuksellinen väliaikainen hallitus ei tätä suostumusta olisi antanut. Tsaari Aleksanteri I:n jälkeen Lenin on SUOMEN TOINEN PERUSTAJA, aivan kuin Stalin on Suomen kolmas perustaja.
Tammikuussa 1918 Suomen työväestö, puolet kansasta, ryhtyi itsesuojelutoimenpiteisiin, koska porvaristo valmistautui pystyttämään valkokenraali Mannerheimin johdolla ja porvarillisten lahtarikaartien avulla terrorihallinnon murskatakseen työväenluokan toiveet sosiaalisista uudistuksista, kunnallisesta äänioikeudesta ja maareformista tilattoman väestön hyväksi. Keisarillisen Saksan tuella valkokaartit onnistuivat kukistamaan työväen armeijan. Mutta työväenluokan vastarinta osoitti porvaristolle, että jos se ei suostuisi välttämättömiin reformeihin, seuraisi ennen pitkää uusi kapina. Eli vallankumousta 1918 ei tehty turhaan. Jos Leninin hallitus olisi enemmän pystynyt avustamaan Suomen kansanvaltuuskuntaa, kenties Suomesta olisi tullut demokraattinen jo 1918. Kumouksen henki jäi joka tapauksessa elähdyttämään seuraavaakin työläissukupolvea, jääden pysyväksi osaksi Suomen työväenluokan maailmankatsomusta.
Oikeudenmukaisuuden nimessä on todettava, että porvarit kauhistuivat itsekin menettelyään 1918. Kuolemanleirien ruumiskasat kolkuttivat edes joidenkin omatuntoa. Porvaristo häpesi suorittamiaan hirmutekoja, suomalaisten työläisten ja venäläisten sotilaiden joukkomurhia. Porvarilliset demokratiat Yhdysvallat, Iso-Britannia ja Ranska antoivat niille jyrkän tuomionsa. Ulkovaltojen painostuksella päästiin Suomessa hieman vapaampiin oloihin, kun Saksan keisarikunta romahti ja taantumusporvaristo menetti Suomessa parhaan tukijansa. Suomalaiset työläiset saivat 1920-luvun vaihteessa uutta toivoa.
Mutta vuosikymmenen lopussa alkoi horisonttiin kerääntyä mustia pilviä. Nousi äärioikeistolainen, fasistinen Lapuan liike terrorisoimaan työväen poliittisia edustajia. Ne olivat työläisille vaaran vuosia. Porvarillinen hallitus ei puuttunut mielivaltaan, jonka armoilla työväenluokka joutui päivästä päivään elämään. Samaan aikaan kapitalismin kansainvälisestä kriisistä aiheutunut maailmanlama kurjisti työläisiä entisestään. Totta kai Lapuan liike tarvittiin pitämään työväenluokka porvarien rautakoron alla sellaisena aikana.
Mäntsälän epäonnistuneen fasistikapinan jälkeen Lapuan liike hiipui kuin ihmeen kaupalla, mutta vuodesta 1933 Suomen porvari katsoi kohti Hitlerin Saksaa toivoa täynnä. Euroopan oikeisto uneksi, että Natsi-Saksa murskaisi Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton, Euroopan vapauden ja demokratian viimeisen turvan. Mutta Neuvostoliitto torjui toistaiseksi uhan 1939 solmimalla Saksan kanssa hyökkäämättömyyssopimuksen. Se oli ovela veto. Porvarien ja natsien peli sotkeutui. Neuvostoliitto ryhtyi luomaan turvavyöhykettä länsirajoilleen. Siihen liittyi Suomen kysymyksen ratkaisu. Vihamielinen, porvarillinen Suomi uhkasi Leningradia. NL vaati turvatakuita, rajatarkistuksia, tukikohtaa Hangossa. Ehdotukset olivat erittäin kohtuullisia. Suomen hallitus kieltäytyi kokonaan yhteistyöstä. Sotilaat saivat ratkaista asian, kun diplomatian keinot oli käytetty loppuun...
Talvi- ja jatkosodan tapahtumia en nyt käsittele, kun niistä on jo monta hyvää tuoretta vasemmistolaista avausta tällä foorumilla.
Porvariston valheiden löyhkä puhdistuu pois. Kansallismielinen utu kaikkoaa. Raikkaat proletaariset tuulet puhaltavat keskipäivän kirkkaudessa.
Suomen julisti itsenäiseksi porvarisenaatti ja sen hyväksyi eduskunnan porvarienemmistö. Leninin bolsevikkihallinnon oli pakko asia hyväksyä, mutta se yritti tuhota itsenäisyytemme tukemalla kapinallisia.
Suoimen tasavalta perustettiin Mannerheimin valtionhoitajakaudella 1919. Moskovasta johdetut kommuniitit yrittivät aseellista kapinaa myöten tuhota demokratiamme. Työmaaterrori, sabotaashi, laittomat lakot ja kiihoitus olivat Moskovasta johdetun toiminnan välineet. Suomalaiset torjuivat nämä yritykset vapaissa vaaleissa kerran toisensa jälkeen.
Valtiovalta oli kyllin vahva torjuakseen sekä kommunistit että lapualaiset.
Suomi kesti natsien tukeman punaisen diktatuurin hyökkäyksen Talvisodassa. Koko kansa oli riveissä, jopa pääosa kommunisteista.
Jatkosodan tapahtumista on todella monta stallarien vääristelyä yhtäaikaa. Eivät ne mene läpi, vaikka toistaisitte ne tuhat kertaa.
totuutta. Ei tällä palstalla, eikä missään muualla. Kertokaa nyt alkajaisiksi vaikka kommunismin menestystarina vuosilta 1985-2009.
"Suomen julisti itsenäiseksi porvarisenaatti ja sen hyväksyi eduskunnan porvarienemmistö."
Porvarisenaatin edustajat kiirehtivät heti 1918 alussa tekemään valkoisen Suomen täysin riippuvaiseksi keisarillisesta Saksasta. Tässä oli ennakkotapaus vuosille 1940-1941, jolloin porvarit ajoivat Suomen Natsi-Saksan vasalliksi.
"Leninin bolsevikkihallinnon oli pakko asia hyväksyä, mutta se yritti tuhota itsenäisyytemme tukemalla kapinallisia."
Kansanvaltuuskunnan tavoitteena oli itsenäinen, demokraattinen, sosialistinen Suomi. Monet kansanvaltuuskunnan tavoitteet ovat toteutuneet vasta 1944 jälkeen. Punainen Suomi oli edellä aikaansa. Pyrittiin luomaan moderni hyvinvointivaltio.
"Työmaaterrori, sabotaashi, laittomat lakot ja kiihoitus olivat Moskovasta johdetun toiminnan välineet. Suomalaiset torjuivat nämä yritykset vapaissa vaaleissa kerran toisensa jälkeen."
Yhtymä Vientirauha ja muut fasistiset lakonmurtajaorganisaatiot vainosivat porvariston suostumuksella suomalaisia proletaareja, joilta riistettiin mahdollisuus työtaisteluun, johon jopa Länsi-Euroopan porvarilliset demokratiat tunnustivat työläisillä olevan täydet oikeudet.
"Valtiovalta oli kyllin vahva torjuakseen sekä kommunistit että lapualaiset."
Valtiovalta käytti lapualaisia työkalunaan, kun piti terrorisoida laman alla kärsiviä työläisiä - kommunisteja tai ei. Lapuan liike oli oikeistohallituksen terroriase, kättä pitempi.
"Suomi kesti natsien tukeman punaisen diktatuurin hyökkäyksen Talvisodassa. Koko kansa oli riveissä, jopa pääosa kommunisteista."
Talvisodan jälkeen osa kansasta oli erittäin katkeroitunutta niille, jotka olivat sodan saaneet aikaan, eli Erkolle ja muille porvareille. Jo 1940 edistykselliset voimat käsittivät, että ainoastaan Suomen ja Neuvostoliiton välinen pysyvä rauha, ystävyys ja luottamus voisivat turvata Suomen kansallisen olemassaolon. Taantumuksellinen oikeisto kuitenkin vahvistui pyytämällä fasistijoukot maahan syksyllä 1940. Suomesta tehtiin jälleen Saksan vasallivaltio, niin kuin valkoisesta Suomesta 1918.
"Jatkosodan tapahtumista on todella monta stallarien vääristelyä yhtäaikaa. Eivät ne mene läpi, vaikka toistaisitte ne tuhat kertaa."
Erillissota ja torjuntavoitto ovat valheita, joihin yhä harvempi uskoo. Eivätkä niihin uskoneet veteraanitkaan, joiden oli pakko kantaa raskaina kärsimyksinä ja kuolleina ystävinä koko rikollisen hyökkäyssodan ja sen tuloksena olleen tappion verinen hinta. Jatkosota oli turha sota, "herrojen sota", "rosvoretki", "paska reissu" kuten isoisien sukupolvi sanoi silloin ja sanoo vieläkin.
"Olemme kaikki keynesiläisiä nyt", ovat maailman talouden ja politiikan johtajat todenneet. Uusliberaali kapitalismi on kokenut täyden haaksirikon 1989-2009. Se tuomitaan sekä moraalisesti että taloudellisin perustein. Keynesiläisyydestä ei ole pitkä matka sosialismiin. Sosialismin rakentamisesta alkaa kehitys kohti kommunismia. Kommunismi voittaa yhtä varmasti kuin apinasta on tullut ihminen.
juuri kommunismissa. Yhtään omaa ajatusta tai toimea ei saanut olla. Piti vain uskollisesti toistaa, mitä ylhäältä määrättiin. Onneksi kommunismi on romahtanut, eikä koskaan palaa. Kommunistimaiden kansat ovat nousseet apinan tasolta takaisin ihmisiksi.
kommunismin kolmessa sodassa ja sadoissa äänestyksissä. Siksi olemme vapaa maa ja yksi maailman vauraimpia. Mitä pienempi on kommunistien vaikutus, sitä paremmin meillä menee. Tämä se suunta on.,
Neuvostoliitto ei puuttunut Suomen sisäisiin asioihin YYA-aikana. Nyky-Venäjä on sen sijaan huolissaan Suomen uudesta, yhä oikeistolaisemmasta, ja nimenomaan länsimielisemmästä suunnasta. Ei kai Suomi aio lähteä Viron tielle? Viron nykyinen politiikka vaarantaa sen kansallisen olemassaolon. Virossa rehabilitoidaan sodanaikaisia natsikollaboraattoreita ja juutalaisten holokaustin avustajia. Niin suuri on venäläisviha Virossa, vaikka venäläiset puna-armeijan sotilaat vapauttivat Viron kohtalosta, joka olisi ollut hirveä: kansan täydellinen pakkosiirtäminen pois virolaisten historiallisesti asuttamalta alueelta. Venäjä toivoo Virolta hieman kiitollisuutta, ja oikeuksia Viron venäläiselle väestölle.
"1944 Suomessa lakkautettiin maanpuolustusjärjestöt eli isänmaalliset yhteisöt pois vallankumouksen tieltä. Ei onnistunut sekään."
Suomessa lakkautettiin järjestöt, joita 1918-1944 oli käytetty sisäpolitiikan välineenä vasemmistoa ja työväenliikettä vastaan. Ilmapiiri vapautui, kun niistä päästiin eroon. "Nelkytluku" oli Suomessa suuren positiivisen muutoksen, avautuvan, moniarvoistuvan yhteiskunnan kehittymisen aikaa. Monet asiat, jotka nykyään ovat itsestäänselvyyksiä, olivat silloin uusia, ja äärimmäinen oikeisto vastusti niitä kuten äärimmäinen oikeisto aina vastustaa kaikkea kehitystä. Mutta onneksi laajapohjainen kansanrintama uudisti SKDL:n johdolla maata oikeaan suuntaan. Oikeistolla ei enää ollut suojeluskuntia apunaan. Vasemmistoa ei enää voinut uhkailla. Oikeisto puhui (ja puhuu) "vaaran vuosista". Työläisille ne merkitsivät turvallisuudentunteen valtavaa kasvua.
"NL pelasi aina omaa peliään Suomen eduista välittämättä. Samaa tekee nyt Venäjä, joka on yhtä imperialistinen kuin NL ja kantaa pitkälti samoja ideologisia rasitteita, vaikka kommunismista ei enää puhuta."
Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin liittoutuneiden voiton mahdollistaman demokratisoitumisen, YYA-sopimuksen antaman turvallisuuden ja idänkaupan luoman vaurauden vankalle perustalle. Venäjä, koko idän suunta, on edelleen Suomelle valtava mahdollisuus. Maailman painopiste on siirtymässä Euraasiaan. USA ja Länsi-Eurooppa ovat taantumassa. Kannattaa ottaa huomioon nämä taloudelliset, poliittiset ja sotilaalliset realiteetit. Niin olisi järkiporvari Paasikivikin tehnyt. Länsimielisyys on vanhentunutta. Suomen ei kannata veikata väärää hevosta, kuten 1941 (tai 1918!).
"Huvittavaa on, että te stallarit olette nyt yhtä innokkaasti Kremlin asialla kuin Stalinin aikana."
Suomen ja Venäjän vilpittömän ystävyyden kannattaminen ei ole mitään stalinismia. Silloinhan Paasikivi, Kekkonen, Koivisto ja nykyinen presidentti Halonenkin olisivat kaikki stalinisteja. Tai Hrutsev, Breznev, Putin ja Medvedev. On tietysti totta että hyville suhteille luotiin pohja Stalinin aikana. Silti naapurisopu ei ole mitään stalinismia. Onko Venäjää vihattava, jotta sanouduttaisiin irti tästä mystisestä "stalinismista" ja "stallariudesta"?
Kerrohan, miksi kaikki demokraattiset puolueet asettuivat jo 1948 SKP/SKDL:n valtapyrkimyksiä vastaan? Miksi Stalin kielsi puna-armeijan tuen vallankaappaushankkeille?
Miksi jokainen itsenäinen mielipide leimattiin YYA-aikana neuvostovastaiseksi?
NL tulkitsi YYA:N sotilassopimukseksi. Miten se lisäsi turvallisuutta sitomalla Suomen Neuvostoliiton sotapolitiikkaan?
Mikä demokratisoituminen tapahtui Itä-Euroopassa? Siellä kommunsitipuoluet ottivat yksinvallan puna-armeijan pistimien turvin.
Äärivasemmisto vastustaa edelleen kaikkea muuta paitsi NL/Venäjän nuoleskelua.
Vilpitön ystävyys on aivan eri asia kuin historiasta valehteleminen ja oman maan toimien mustamaalaus. Vilpitön ystävyys ei myöskään edellytä kaikkien NL/Venäjän toimien ihailua ja hyväksymistä silloinkin, kun ne aiheuttavart vahinkoa Suomelle.
SKP on aina ottanut ohjeensa suoraan Moskovasta. Ei siihen varsinaisia kotiryssiä tarvittu. Käskyt toimeenpantiin muutenkin. Kansalliset kommunistit olivat eri asia. Heidän oli uskallettava näennäisesti kritisoida, koska kannatua hupeni kaiken aikaa. Maanpettruus ei ole koskaan suomalaisia viehättänyt. Se on jäänyt äärivasemmiston yksinoikeudeksi. Ja näkyy olevan vieläkin.
"Milloin tälle valehtelulle saadaan edes jotkut rajat? Onko kommunisteille mahdotonta käsitellä historiaa rehellisesti ja tasapuolisesti? Onko valehtelu kommunistiene geeneissä, vai onko aate itsessään niin epärehellinen, ettei totuutta voida myöntää?"
Näytäppä itse hyvää esimerkkiä ja lopeta se valehtelu.
Palataan sittena siaan. Kommarien jutut puolestaan ovat valheita täynnä.
Kommunismi on verrattavissa mihin tahansa uskontoon.
Silloin kun puhutaan "uskosta" on aivan turha väitellä.
Kommunisti Suomessakin "näkee" kommunismin nimissä tehdyt asiat toisin kuin omilla aivoillaan ajatteleva ihminen!
"Ismi" on ajattelevalle ihmiselle aina varoitusmerkki.
Mitään älykästä vuoropuhelua on mahdoton saada aikaan näihin erilaisiin "ismeihin" uskoviin ihmisiin.
Mitä uskoa sinä muuten tunnustat?