Ei evoluution voittanutta

Ei evoluutio ole tabu. Mutta evoluutioteoriaa ei kumoa se, ettei joku siihen usko. Teorian kumoamiseksi täytyy osoittaa tosiseikkoja, joiden kanssa teoria on selvässä ristiriidassa. Ja siihen eivät kreationistit ole pystyneet. Minä luovun evoluutioajatuksesta heti kun se osoitetaan vääräksi.

Elämän kehityksen alkuvaiheiden tutkimuksen tekee vaikeaksi se, ettei edes niistä olosuhteista, joissa se tapahtui, ole aivan tarkkaa käsitystä. Elämän ensi vaiheista ei myöskään ole jäänyt selväpiirteisiä fossiileja. Dinosaurusta ei voi löydetystä luukasasta rakentaa kovin monella tavalla, mutta kun kiveen on jäänyt vain määrä- ja isotooppisuhteiltaan poikkeava kemia, tilanteen ennallistaminen on vaikeampaa. Silti uutta tietoa elämän alkuvaiheistakin kertyy jatkuvasti.

Itse evoluutio darwinilaisessa mielessä (= uusien lajien kehittyminen toisista lajeista) on jo toteennäytetty, ei suinkaan mikään työhypoteesi. Teorian julkaisusta kuluneiden lähes puolentoista vuosisadan aikana ei ole tullut esiin mitään, mikä olisi vakavasti uhannut evoluutioteoriaa. Joka viikko tulee uutta tietoa, joka tukee evoluutioteoriaa - iästään huolimatta se ei siis ole vaikeuksissa.

Totta kai evoluution selityksissä on aukkoja, ja tutkimuksen täyttäessä yhden nousee usein esiin monta uutta kysymystä. Elämän evoluutio on jo hyvin ymmärretty ja tutkittu, mutta miljardien vuosien takainen kemiallinen evoluutio, elämän synty, on vielä hämärän peitossa, aivan. Se, syntyikö elämä meressä, vuorovesivyöhykkeen allikoissa, savessa, sisävesissä tai vaikka toisella taivaankappaleella, ei kaada evoluutioteoriaa.

Pelkkä teorian kiistäminen ei ole tieteen kannalta kovin hedelmällistä, ellei siihen liity jokin vaihtoehtoinen käsitys. On toki evoluutiouskovaisiakin, mutta useimmat tiedemiehet lienevät avoimia keskustelulle, ja vakavasti otettavat vaihtoehtoiset teoriat tutkitaan. Kyllä luonnontieteissä on teorioita hylätty ja otettu uusia tilalle!

Viime vuonna esitettiin prekambrikautisista stromatoliiteista uusi tulkinta, jonka mukaan ne eivät olisikaan (aina) mattomaisten sinileväkasvustojen muodostamia kerrostumia, vaan ne olisivat voineet syntyä myös puhtaasti sedimentaation ja kemiallisten reaktioiden tuloksena. Kirjoitus aiheuttaa varmasti tutkimusten tulvan, jossa tuloksia testataan ja aikanaan ne todetaan joko oikeiksi tai vääriksi. Ja näin menetellään minkä hyvänsä elämän pitkään kehitykseen liittyvän seikan suhteen.

Gouldin tulkinta Burgess Shalen fossiileista on yliampuva, ja monissa kohdin virheellinenkin. Kaikki Ihmeellinen elämä -kirjassa esitellyt otukset eivät ole olleet niin erillisiä, kuin kirja väittää. Kambrin räjähdystä valottavia kerrostumia on löytynyt muualtakin, joskaan mikään uusista tutkituista kohteista ei ehkä ole Burgess Shalen veroinen. Uusien löytöjen perusteella näyttäisi, että monisoluisten eliöiden kehitys alkoi oletettua varhemmin eikä "kambrin räjähdys" siten olisikaan aivan niin äkillinen.

Evoluutioteorian vahvin tuki on sen kyky ennustaa. Ajan myötä on löytynyt yhä uusia "puuttuvia renkaita" kuten lintujen ja liskojen, kilpikonnien ja muiden matelijoiden, valaiden ja maanisäkkäiden väli- tai varhaismuotoja. Fossiloituminen on kuitenkin niin harvinainen ja erikoisia olosuhteita vaativa tapahtuma, että täydellistä, sukupolvi sukupolvelta etenevää fossiilisarjaa on turha toivoakaan. Vahva tuki evoluutioteorialle on tullut myös DNA-tutkimuksista, on sitä sitten sovellettu lajinsisäisiin, lähilajien tai sukupuussa hyvinkin kaukana toisistaan olevien populaatioiden tai yksilöiden vertailuun.

Epäilijöille on aina sijaa, mutta tehkää työtä ja luokaa parempi teoria. Jos teoria on kyllin hyvä, kyllä tiedemaailma kääntyy!

Evoluutio on totta
6110
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Pistän tähän erään hahmotelman evoluutio määrittelyksi.

Otetaan tarkastelun kohteeksi koko biosfääri. Biosfääritasolla voidaan evoluutio jakaa fitnessiin ja biodiversiteettiin. Tässä on nyt huomattava, että yhden lajin (kuten ihmisen) fitnessin kasvu voi vähentää toisten lajien fitnessiä ja biodiversiteettiä koko maapallon mittakaavassa.
Fitness voidaan taas mitata suoraan populaation/lajin yksilömääränä. Jos yksilömäärä lisääntyy, on kasvaa fitness. Jotta eri lajeja voitaisiin paremmin verrata, käytetään yksilömäärän yksikkönä solumäärää. Tämähän ehkä hieman tasaa bakteerien ylivaltaa verrattuna vaikkapa sinivalaisiin.

Eli E = f(N,B,t) eli biosfäärin evoluutio on solumäärän, monimuotoisuuden ja ajan funktio.

Monimuotoisuus voidaan edelleen pelkistää biologiseksi entropiaksi, joka saattaa olla sama kuin fysikaalinen entropia (selvinnee tutkimalla). Tässä käytetään kuitenkin tunnusta B eikä S.

Kun huomioidaan eri tekijöiden vaikutus saadaan yhtälöksi yksinkertaisimmillaan jotain seuraavaa:

dE/dt = kNdB/dt lBdN/dt
Eli biosfäärin evoluution suunta ajan funktiona on riippuvainen yksilömäärästä kerrottuna biologisen entropian muutoksella ajan suhteen sekä biologisesta entropiasta kerrottuna yksilömäärän muutoksella. k ja l ovat vain normituskertoimia, joiden avulla yksilömäärä ja biodiversiteetti (=biologinen entropia) saadaan yhteismitallisiksi.
Nykyaikana näyttäisi sekä biologinen entropia että yksilömäärä (laskettuna soluina) olevan biosfäärissä laskusuunnassa, eli evoluution suunta on alaspäin.

On huomattava, että edellä määritelty evoluutio ei ole yksi yhteen sama kuin esim. "alleelisuhteiden muutos ajan funktiona", koska jälkimmäisestä ei saa evoluution suuntaa ratkaistuksi. Muutos aa-->aA--->AA on yhtä suuri kuin AA--->aa. Tästä seuraa se "hauska" piirre, että muutos aa-->AA-->aa on kaksinkertainen, vaikka se on lopputuolokseltaan identtinen muuttumattomuuteen aa-->aa nähden. Evoluutikot eivät olekaan kovin kvantitatiivisia, ymmärrettävästi.

Äänestä
  • Valitettavasti "hahmotelmasi" on lievästi sanoen surkea:

    "Eli E = f(N,B,t) eli biosfäärin evoluutio on solumäärän, monimuotoisuuden ja ajan funktio."

    Ei, vaan evoluutio prosessina on kymmenien, ellei satojen tuhansien parametrien funktio ajan suhteen, ei solumäärän, monimuotoisuuden ja ajan funktio.

    Ja:

    "On huomattava, että edellä määritelty evoluutio ei ole yksi yhteen sama kuin esim. "alleelisuhteiden muutos ajan funktiona", koska jälkimmäisestä ei saa evoluution suuntaa ratkaistuksi."

    On roskaa, koska evoluutioprosessilla ei ole "suuntaa". Evoluutioprosessi seuraa sitä, mitä tuhansia, jatkuvasti muuttuvia rajaehtoja luonnonvalinta asettaa.

    Jos koetat määritellä uudelleen evoluution, kannattanee ensin tutustua asiaan hieman. Toiseksi, keneltä sait luvan määritellä evoluution uusiksi?

    Äänestä

"Teorian kumoamiseksi täytyy osoittaa tosiseikkoja, joiden kanssa teoria on selvässä ristiriidassa."

Muna vai kana?

Äänestä
  • Muna oli olemassa jo kymmeniä miljoonia vuosia ennen ensimmäisen kanan ilmestymistä, joten mikä mahtaa olla ongelmasi?

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Muna oli olemassa jo kymmeniä miljoonia vuosia ennen ensimmäisen kanan ilmestymistä, joten mikä mahtaa olla ongelmasi?

    "Muna oli olemassa jo kymmeniä miljoonia vuosia ennen ensimmäisen kanan ilmestymistä, joten mikä mahtaa olla ongelmasi?"
    Höpsis köpsis.

    Äänestä

  • yksinkertaista kirjoitti:

    "Muna oli olemassa jo kymmeniä miljoonia vuosia ennen ensimmäisen kanan ilmestymistä, joten mikä mahtaa olla ongelmasi?"
    Höpsis köpsis.

    Olen vakuuttunut. Ainoastaan aivoton kreationisti pystyy noin väkevään argumentointiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Johansson Klane kirjoitti:

Ei evoluutio ole tabu. Mutta evoluutioteoriaa ei kumoa se, ettei joku siihen usko. Teorian kumoamiseksi täytyy osoittaa tosiseikkoja, joiden kanssa teoria on selvässä ristiriidassa. Ja siihen eivät kreationistit ole pystyneet. Minä luovun evoluutioajatuksesta heti kun se osoitetaan vääräksi.

Elämän kehityksen alkuvaiheiden tutkimuksen tekee vaikeaksi se, ettei edes niistä olosuhteista, joissa se tapahtui, ole aivan tarkkaa käsitystä. Elämän ensi vaiheista ei myöskään ole jäänyt selväpiirteisiä fossiileja. Dinosaurusta ei voi löydetystä luukasasta rakentaa kovin monella tavalla, mutta kun kiveen on jäänyt vain määrä- ja isotooppisuhteiltaan poikkeava kemia, tilanteen ennallistaminen on vaikeampaa. Silti uutta tietoa elämän alkuvaiheistakin kertyy jatkuvasti.

Itse evoluutio darwinilaisessa mielessä (= uusien lajien kehittyminen toisista lajeista) on jo toteennäytetty, ei suinkaan mikään työhypoteesi. Teorian julkaisusta kuluneiden lähes puolentoista vuosisadan aikana ei ole tullut esiin mitään, mikä olisi vakavasti uhannut evoluutioteoriaa. Joka viikko tulee uutta tietoa, joka tukee evoluutioteoriaa - iästään huolimatta se ei siis ole vaikeuksissa.

Totta kai evoluution selityksissä on aukkoja, ja tutkimuksen täyttäessä yhden nousee usein esiin monta uutta kysymystä. Elämän evoluutio on jo hyvin ymmärretty ja tutkittu, mutta miljardien vuosien takainen kemiallinen evoluutio, elämän synty, on vielä hämärän peitossa, aivan. Se, syntyikö elämä meressä, vuorovesivyöhykkeen allikoissa, savessa, sisävesissä tai vaikka toisella taivaankappaleella, ei kaada evoluutioteoriaa.

Pelkkä teorian kiistäminen ei ole tieteen kannalta kovin hedelmällistä, ellei siihen liity jokin vaihtoehtoinen käsitys. On toki evoluutiouskovaisiakin, mutta useimmat tiedemiehet lienevät avoimia keskustelulle, ja vakavasti otettavat vaihtoehtoiset teoriat tutkitaan. Kyllä luonnontieteissä on teorioita hylätty ja otettu uusia tilalle!

Viime vuonna esitettiin prekambrikautisista stromatoliiteista uusi tulkinta, jonka mukaan ne eivät olisikaan (aina) mattomaisten sinileväkasvustojen muodostamia kerrostumia, vaan ne olisivat voineet syntyä myös puhtaasti sedimentaation ja kemiallisten reaktioiden tuloksena. Kirjoitus aiheuttaa varmasti tutkimusten tulvan, jossa tuloksia testataan ja aikanaan ne todetaan joko oikeiksi tai vääriksi. Ja näin menetellään minkä hyvänsä elämän pitkään kehitykseen liittyvän seikan suhteen.

Gouldin tulkinta Burgess Shalen fossiileista on yliampuva, ja monissa kohdin virheellinenkin. Kaikki Ihmeellinen elämä -kirjassa esitellyt otukset eivät ole olleet niin erillisiä, kuin kirja väittää. Kambrin räjähdystä valottavia kerrostumia on löytynyt muualtakin, joskaan mikään uusista tutkituista kohteista ei ehkä ole Burgess Shalen veroinen. Uusien löytöjen perusteella näyttäisi, että monisoluisten eliöiden kehitys alkoi oletettua varhemmin eikä "kambrin räjähdys" siten olisikaan aivan niin äkillinen.

Evoluutioteorian vahvin tuki on sen kyky ennustaa. Ajan myötä on löytynyt yhä uusia "puuttuvia renkaita" kuten lintujen ja liskojen, kilpikonnien ja muiden matelijoiden, valaiden ja maanisäkkäiden väli- tai varhaismuotoja. Fossiloituminen on kuitenkin niin harvinainen ja erikoisia olosuhteita vaativa tapahtuma, että täydellistä, sukupolvi sukupolvelta etenevää fossiilisarjaa on turha toivoakaan. Vahva tuki evoluutioteorialle on tullut myös DNA-tutkimuksista, on sitä sitten sovellettu lajinsisäisiin, lähilajien tai sukupuussa hyvinkin kaukana toisistaan olevien populaatioiden tai yksilöiden vertailuun.

Epäilijöille on aina sijaa, mutta tehkää työtä ja luokaa parempi teoria. Jos teoria on kyllin hyvä, kyllä tiedemaailma kääntyy!

Evoluutio on totta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu