Adventtitohtorin usko

"Adventtikirkon johto (teologian tohtorit) perusteli aikoinaan OLEMASSAOLOAAN viittamalla olevansa jäännöksen kokoaja ja Ilmestyskirjan kolmen enkelin viestinviejä (Three Angel's Messages)."
689
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

EKSYTYS

LAMMASTEN VAATTEET JA HAPATUS
Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia.
Kun opetuslapset saapuivat toiselle rannalle, olivat he unhottaneet ottaa leipää mukaansa.
Ja Jeesus sanoi heille: "Varokaa ja kavahtakaa fariseusten ja saddukeusten hapatusta".

JUMALAN VOIMA JA KIRJOITUKSET
Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.
Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.

MONIA EKSYTYKSIÄ
Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.

OMAT MIEHET
ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat, vetääkseen opetuslapset mukaansa.

VALVOKAA VALVOKAA
Valvokaa sentähden ja muistakaa, että minä olen kolme vuotta lakkaamatta yötä ja päivää kyynelin neuvonut teitä itsekutakin.
Mutta minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä.
Sillä sellaiset eivät palvele meidän Herraamme Kristusta, vaan omaa vatsaansa, ja he pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet.

KAVALAT JUONET
Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan.

TOINEN HENKI TAI TOINEN EVANKELIUMI, TOISET APOSTOLIT
Sillä jos joku tulee ja saarnaa jotakin toista Jeesusta kuin sitä, jota me olemme saarnanneet, tai jos te saatte toisen hengen, kuin minkä olette saaneet, tai toisen evankeliumin, kuin minkä olette vastaanottaneet, niin sen te hyvin kärsitte.
Sillä semmoiset ovat valheapostoleja, petollisia työntekijöitä, jotka tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi.

VALKEUDEN ENKELI JA HÄNEN ENKELIAPULAISET
Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi.
Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän olkoon kirottu.
Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos joku julistaa teille evankeliumia, joka on vastoin sitä, minkä te olette saaneet, hän olkoon kirottu.

JÄRKEISOPIT JA TYHJÄT LUPAUKSET
Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.

ELNKELEIDEN PALVONTA JA NÄYILLÄ PÖYHKEILY
Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama.

VÄKEVÄ EKSYTYS
Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen.

LAINOPETTAJAT
Muutamat ovat hairahtuneet niistä pois ja poikenneet turhiin jaarituksiin,
Tahtoen olla lainopettajia, vaikka eivät ymmärrä, mitä puhuvat ja minkä varmaksi väittävät.

TARUJA KARTA
Mutta epäpyhiä ämmäin taruja karta ja harjoita itseäsi jumalisuuteen.

SANAKIISTOJEJ KIPEÄ JA EPÄLUULOA HERÄTTÄVÄT OPIT
Jos joku muuta oppia opettaa eikä pitäydy meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen terveisiin sanoihin eikä siihen oppiin, joka on jumalisuuden mukainen,
niin hän on paisunut eikä ymmärrä mitään, vaan on riitakysymyksien ja sanakiistojen kipeä, joista syntyy kateutta, riitaa, herjauksia, pahoja epäluuloja.
Mutta he eivät pitemmälle edisty, sillä heidän mielettömyytensä on käyvä ilmeiseksi kaikille, niinkuin noidenkin mielettömyys kävi ilmi.

EKSYEN JA EKSYTTÄEN
Mutta pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa, eksyttäen ja eksyen.

KORVASYYHY JA VANHAT TARUT
Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia ja kääntävät korvansa pois totuudesta ja kääntyvät taruihin.
Hänen tulee pysyä kiinni opinmukaisessa, luotettavassa sanassa, että olisi kykenevä sekä neuvomaan terveellä opilla että kumoamaan vastaansanojain väitteet.
Sillä paljon on niskoittelevia, turhanpuhujia ja eksyttäjiä.

VOITON VUOKSI
Semmoisilta on suu tukittava, sillä he kääntävät ylösalaisin kokonaisia huonekuntia opettamalla sopimattomia häpeällisen voiton vuoksi.

VAHVA RUOKA = ESIM. HENKIEN EROTTAMINEN
Sillä jokainen, joka vielä nauttii maitoa, on kokematon vanhurskauden sanassa, sillä hän on lapsi;
mutta vahva ruoka on täysi-ikäisiä varten, niitä varten, joiden aistit tottumuksesta ovat harjaantuneet erottamaan hyvän pahasta.

VAHVISTUSTA EI LÖYDY RUUISTA
Älkää antako monenlaisten ja vieraiden oppien itseänne vietellä; sillä on hyvä, että sydän saa vahvistusta armosta eikä ruuista, joista ne, jotka niitä menoja ovat noudattaneet, eivät ole mitään hyötyneet.

HYÖDYN TAVOITTELU
Ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku.

VIEKOTTELEVAT HORJUVIA SIE

Äänestä
  • varoitusta esim. Uskova_1:n ja hänen joo-miestensä harhaopista adventisteille.

    Äänestä

  • aiheellista kirjoitti:

    varoitusta esim. Uskova_1:n ja hänen joo-miestensä harhaopista adventisteille.

    Mitä adventistit eivät kerro sinulle Ellen G. Whiten plagioinnista

    Seitsemännen päivän adventistit väittävät Ellen Whiten kirjottaneen noin 50 kirjaa. Mutta he eivät kerro sinulle, että hän kopioi sananmukaisesti monilta kirjailijoilta, ja sitten valehteli väittämällä saaneensa kaiken hänen kirjoittamansa suoraan Jumalalta (Ministry, marrask., 1990, p. 11). Myöskään spa:t eivät kerro sinulle, että hänen kirjansa Sketches From the Life of Paul otettiin pois julkaisusta sen jälkeen kun kirjailijat Conybeare ja Howson uhkasivat haastaa hänet oikeuteen heidän kirjansa, Life and Epistles of St. Paul, kopioinnista. Eivätkä he kerro sinulle, että Ellen White varasti hänen tunnetuimman kirjansa, Tie Kristuksen Luo, sihteeriltään, Fannie Boltonilta.

    Äänestä

  • tosi adventisti kirjoitti:

    ettäkö kehtasi mennä varastamaan oman kirjansa sihteeriltään. Minäkin kyllä kerran varastin oman polkupyöräni, kun joku oli sen vienyt rautatieaseman pyörätelineeseen.

    Äänestä

  • tosi adventisti kirjoitti:

    Mitä adventistit eivät kerro sinulle Ellen G. Whiten plagioinnista

    Seitsemännen päivän adventistit väittävät Ellen Whiten kirjottaneen noin 50 kirjaa. Mutta he eivät kerro sinulle, että hän kopioi sananmukaisesti monilta kirjailijoilta, ja sitten valehteli väittämällä saaneensa kaiken hänen kirjoittamansa suoraan Jumalalta (Ministry, marrask., 1990, p. 11). Myöskään spa:t eivät kerro sinulle, että hänen kirjansa Sketches From the Life of Paul otettiin pois julkaisusta sen jälkeen kun kirjailijat Conybeare ja Howson uhkasivat haastaa hänet oikeuteen heidän kirjansa, Life and Epistles of St. Paul, kopioinnista. Eivätkä he kerro sinulle, että Ellen White varasti hänen tunnetuimman kirjansa, Tie Kristuksen Luo, sihteeriltään, Fannie Boltonilta.

    ;niin hän olisi voinut viedä EGW Lakitupaan. Luin todellisuus tarinan tästä kirjasta. Rouva White saapui Australiasta samaan aikaan, kun Ms Bolton oli tämän kyseisen kirjan painamis puuhissa. Ms Bolton lopetti kirjan painatus aikeensa huomatessaan oikean kirjoittajan saapuneen kotiin. Näet nämä Manus Cripit olivat lojuneet kortisto lokeroissaan yli kymmen vuotta. Näin ollen Ms Boltonilla olisi ollut aikaa runsaasti kirjan painamiseen. Mikä kohtalon iva. Ms Bolton alkoi painattaa kirjaa Tie Kristuksen luo hieman väärällä ajoituksella.

    Marian Davies oli oikea kirjoittaja, Joka kirjoitti mainitut Manus Cripit Ellenin sanelun mukaan. Tämä Marian Davies Kuoli TB sairauteen Hänen tilalleen valittiin Fanny Bolton. Tämä Ms Bolton oli vain työläinen joka koetti hyötyä työn antajansa kustannuksella. Hänellä oli vain paha ajoitus tuohon painatus työhönsä nähden. Näet aineisto tähän kirjaan tuli EGW kortistosta.

    Äänestä

  • UPDATE_9058730 kirjoitti:

    Aina löytyy etenkin adventistipapapistosta väärän profeetan Ellen Whiten puolustajia.

    Kysypä nuoremmilta adventisteilta että onko Ellen White oikea vai väärä profeetta?

    http://www.bible.ca/7-plagiarism.htm

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kai Aamurusko kirjoitti:

"Adventtikirkon johto (teologian tohtorit) perusteli aikoinaan OLEMASSAOLOAAN viittamalla olevansa jäännöksen kokoaja ja Ilmestyskirjan kolmen enkelin viestinviejä (Three Angel's Messages)."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu