Päiväntasaajaeksytyksestä

"Samahan se on jos matkustat laivalla päiväntasaajan yli.! Olet muutamaa minuuttia ennen esim. perjantaissa ja muutaman minuutin päästä lauantaissa, ..jossain kohden on sovittu missä vuorokausi vaihtuu,...eiköhän se ole nimensä mukaan päiväntasaaja!

Olet täydessä työn touhussa, ja muutaman minuutin sisällä olet jo sapatissa, ja jäät sapatinlepoon, joka on vielä jäljellä!
Tämä kaikki on mahdollista päiväntasaajan ylittäjälle"

Näin kirjoitti eräs, en viitsi sanoa kuka.

Tiedoksi vain kaikille adventisteille, että yllä lainatun tekstin kirjoittaja on taas kerran sotkenut asioita.

Päiväntasaaja sijaitsee leveysasteella 0. Sen yli mennään joko pohjoisesta etelään tai etelästä pohjoiseen, eikä kumpaankaan suuntaan mennessä päivän nimi vaihdu.

Sen sijaan kun mennään idästä länteen tai lännestä itään ja ylitetään tietty, kartalle merkitty, ihmisten keskenään sopiva viiva, jää joko yksi päivä välistä tai vietetään sama päivä kahten kertaan.

Tämän viivan sijaintia on ihmisten toimesta muutettu muutaman kerran, ja onpa käynyt niinkin, että tuon pohjoisesta etelään kulkevan rajan läheisyydessä joukko adventisteja on päättänyt, että se päivä, jota saman kylän tai saman pihapiirin muut asukkaat kutsuvat sunnuntaiksi, adventistit kutsuvat sapatiksi.

Näin ollen esimerkiksi katolilaiset ja adventistit menevät tuolla seudulla samana päivänä kirkkoon, tosin eivät sentään samaan kirkkoon.

Vaikka millainen sunnuntailaki tulisi, nuo adventistit ovat siellä kuin Herran kukkarossa.

Samaa menetelmää kannattaisi suomalaisten adventistienkin noudattaa!

Harkitkaa edes!

10

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luoja Jumalan sanomaa.

      Ehkä aloituksessa olisi tärkeämpi kyse, että onko se Kristuksen hengessä, kuin oletettua minuttikelloa tihruta sanomaansa lihassa.

    • sitten

      on kylän tai seudun nimi?

      • Kun klikkaatte alla näkyvää linkkiä, näette, missä kansainvälinen päivämääräraja (IDL) kulkee

        http://en.wikipedia.org/wiki/International_Date_Line

        Hieman lyhyempi versio, josta puuttuu maininta juutalaisten suhtautumisesta IDL:ään ja sapatin alkamiseen, mutta joka onneksi on käännetty suomeksi, löytyy alla olevasta linkista

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Päivämääräraja

        Siitä pieni lainaus:

        "Vuonna 1884 samassa Washingtonin konferenssissa, jossa päätettiin Greenwichin aikaan perustuvasta aikavyöhykejaosta, sovittiin myös, että päivämääräraja tuli kulkemaan pääasiassa 180. pituuspiiriä pitkin, myös avomerellä. Maa-alueiden osalta tämä päätös pääasiassa vain vahvisti tuolloin jo vallinneen tilanteen.
        Vielä tämän jälkeen päivämääräraja kiersi myös Samoan saaret itäpuolitse, joten siellä oli sama päivä kuin Itä-Aasiassa ja kelloaika neljä tuntia edellä Japanista. Yhdysvaltalaisten kauppiaiden toivomuksesta Samoan kuningas kuitenkin päätti siirtää päivämäärää niin, että siellä olisi sama päivä kuin Yhdysvalloissa ja kellonaika kolme tuntia jäljessä Kaliforniasta. Tämän vuoksi Samoalla vuonna 1892 oli 367 päivää, joista 4. heinäkuuta kaksi kertaa peräkkäin. [eli sama viikonpäivä kahtena peräkkäisenä päivänä; Niinpä samoalaisille on turha adventistilähetyssaarnaajan mennä väittämään, että 'viikkojärjestys ei ole muuttunut' - Tuomas-kuoman kommentti]
        Kansainvälinen päivämääräraja jakoi pitkään Kiribatin kahtia. Sen itäosissa kello oli 10 ja 11 tuntia jäljessä, länsiosissa 12 tuntia edellä Greenwichin ajasta. Kiribatin pääosan muodostavat Gilbertsaaret sijaitsivat juuri päivämäärärajan länsipuolella, mutta kun maa vuonna 1979 itsenäistyi brittiläisestä siirtomaavallasta, siihen liitettiin myös rajan itäpuolella olleita Ison-Britannian siihen saakka hallitsemia saaria. Valtion alueen poikki kulkeva päivämääräraja aiheutti hallinnollisia ongelmia, sillä sen eri puolilla olleet valtion virastot saattoivat kommunikoida keskenään puhelimitse vain neljänä päivänä viikossa. Vuoden 1995 alussa päivämääräraja siirrettiin kulkemaan valtion aluevesien itärajaa pitkin.

        Kun klikkaatte kuvaa tarpeeksi, näette, että IDL tätä nykyä kulkee Tongan saariston länsipuolella, kun luontaisempi kulku olisi saariston itäpuolella.

        Kannattaa katsoa myös Kiribatin saariston sijaintia.

        Sapattia puolustavasta kirjassa, jota pääsette selaamaan alla olevasta linkistä
        http://books.google.fi/books?id=WFtIk26_q88C&pg=PA30&lpg=PA30&dq=IDL Tonga&source=bl&ots=gbqh-zOYfI&sig=HEgbWE41l2qeNeMI-C_4jCi8vgs&hl=fi&ei=rHdGSsDnAcmOsAavzZSJDA&sa=X&oi=book_result&ct=result&resnum=4

        Tongan saariryhmän osalta myönnetään suoraan, että
        "Due to this artificial situation, they keep Sunday for Saturday. In other words, those who go to church on Sunday, are really worshipping Saturday."

        Muutamaa riviä myöhemmin samaisessa kirjassa tarkennetaan, että Tongalla jumalanpalveluspäivä on sama sapatinviettäjillä ja sunnuntainpyhittäjillä. Erimielisyyttä vain on siitä, miksi tuota viikonpäivää pitäisi nimittää.

        Viikkojärjestys on muuttunut myös USA:n ja Venäjän välisellä vesialueella sijaitsevassa Aleuttien saaristossa.

        Mutta näistähän ei tietenkään hisahdettukaan silloin, kun minä kulutin adventtikirkon penkkejä.

      • Tuomas-kuoma kirjoitti:

        Kun klikkaatte alla näkyvää linkkiä, näette, missä kansainvälinen päivämääräraja (IDL) kulkee

        Vaikuta millään muotoa sapatin eikä sunnuntain viettoon. Olen tehnyt jo kauvan aikaa sitten tuon matkan laivalla. Laivalla ilmestyy joka päivä pieni sanomalehti. Tässä lehdessä oli vain lyhyt maininta, että meillä on tänään wednesday ja huomennakin meillä on wednesday, Tämä ei vaikuttanut mitenkään mihinkään asiaan muutoksia, koska olimme siirtyneet American aikapiirille.

        Huomioi myös toinen asia: Matkustaessasi American mantereelta Kohti Australiaa, niin samassa kohdassa sinä menetät yhden päivän. Eli sinä hyppäät yhden päivän yli. Tämä aika piirin määritteleminen oli hyvä huomiointi laivojen Locikirjojen pitäjille. Kuitenkaan tämä ei vaikuta mitään sapatin tai sunnuntain viettoon. Ainoastaan, jos matkaat Amerikasta australiaan sinä kadotat yhden päivän tämän päivän tasaus linjan ylityksellä. Näillä Samoan saarillakin on hyvin tiedossa kummalleko puolella tasaus linjaa he ovat. Minulle ei ole moinen asia tehnyt mitään hallaa.

        Näet Paavalin aikana ihmiset toimivat illasta iltaan laskutavalla. Keskiyön laskutapa tuli käytäntöön Kellon keksinnön yhteydessä 1200 luvulla. Nykyisin kaikki toimii Keskiyön periaatteen mukaan. Paitsi Jumalan antamaan Kelloon ei ole kukaan koskenut se toimii vielä vanhalla systeemillä.

    • Hermanni itse kirjoitti mm.
      "Näillä Samoan saarillakin on hyvin tiedossa kummalleko puolella tasaus linjaa he ovat. Minulle ei ole moinen asia tehnyt mitään hallaa."

      Hermanni-parka ei ole joko käsittänyt tai ei ole halunnut käsittää ongelman ydintä, joka on se,

      saako valtiovalta vapaasti peukaloida viikkojärjestystä ja jos saa, pitääkö sapatinpitäjän tai sunnuntainviettäjän alistua siihen.

      Onhan tuota päivämäärärajaa käytetty rajan läheisyydessä "keplotteluunkin".
      Mm adventistipastoreiden toimesta.

      Raja sopivaan suuntaan ylittämällä on voitu perjantaista hypätä sunnuntaihin ilman että sapattia olisi tarvinnut viettää kuin sen ajan, mitä saarelta toisella matkaan on kulunut.

      Tai jos määräys "kuusi päivää viikosssa tee työtä" ei ole joskus houkutellut, on matkattu niin, että on vietetty sapattia kahtena perättäisenä päivänä.

      Mutta suurin ongelmahan on niillä, jotka EIVÄT ylitä tuota kartalle piirrettyä rajaa mutta asuvat sen liepeillä.

      Miten on meneteltävä, jos valtio ilmoittaa, että nyt sitten muutetaan viikkojärjestystä (näinhän on silloin tällöin tapahtunut noilla maailman kulmilla)?

      Antaako adventisti maallisille viranomaisille oikeuden päättää, mikä päivä kulloinkin on lauantai?

      Antaisiko Hermanni?

      Mitä Hermanni tekisi, jos EU päättäisi, että jonkin tietyn perjantain jälkeinen päivä onkin SUNNUNTAI?

      Menisikö Hermanni tuona sunnuntaina sapattikouluun ja jos menisi, ottaisiko hän niin menettelemällä pedon merkin?

      Vai rupeaisiko hän pitämään seuraavina perjantaipäivinä sapattia, ettei "luomisesta alkaen vallinnut viikkojärjestys" menisi sekaisin?

      Odotan vastauksia malttamattomasti.

      • ymmärrähhän

        ole mitään merkitystä siihen, mikä päivä on sapatti. Ei raamatussa lie mitään mainintaa lauantaista. Vaikka nyt keksisit kymmenpäiväiset viikot ja niistä neljä nimeäisit sunnuntaiksi, niin sapatti on ja pysyy joka seitsemäs päivä. Vaikka vaihtaisit kalenterissa sunnuntain ja lauantain paikkaa niin sapatti pysyy paikallaan, eikä lähde lauantain perään.

      • kysymystä
        ymmärrähhän kirjoitti:

        tai et ainakaan siihen vastannut.

        Onko sinun sapattisi se päivä, jonka jälkeeen kalenterissa on sunnuntai?

        Jos on, vaikuttaako siihen mitenkään se, jos viikkojärjestystä muutetaan, joko lyhentämällä viikko 6-päiväiseksi tai pidentämällä se vaikkapa 8-päiväiseksi?

        Jos sinun sapattisi sijaintiin viikkojärjestyksessä ei vaikuta se, mihin kohtaan sunnuntai on sijoitettu, mikä siihen sitten vaikuttaa?

        Yleensä adventistit ovat tyytyneet siihen ratkaisuun, minkä valtio on kalenteriin kulloinkin tehnyt.

        Näin esimerkiksi Aleuttien saaristossa, jossa sapatti kyllä on joka 7. päivä, mutta jossa tuo seitsemän päivän rytmi rikottiin, kun päivämäärärajaa siirrettiin.

        Ja kun Tongalla adventistit menevät sapattina kirkkoon ja sanovat päivää lauantaiksi ja katolilaiset samana päivänä kirkkoon ja sanovat sitä sunnuntaiksi,

        kummat ovat oikeassa ja millä asiaperusteilla?

      • edelleenkin
        kysymystä kirjoitti:

        vaikuttaa koska on ollut edellinen sapatti. Siitä seitsemäs päivä eteenpäin on seuraava sapatti, vaikka siinä välillä ihmisten tekemää kalenteria olisi käännelty ja väännelty mihin suuntaan tahansa ja päivien nimiä muuteltu. Jos joku keksii alkaa sanomaan nykyistä lauantaita sunnuntaiksi tai tiistaiksi niin se on joka tapauksessa Herran, minun Jumalani, sapatti.

      • käytökseen?
        edelleenkin kirjoitti:

        Ymmärrän kyllä, että hetken lapsena annat itsellesi luvan elää viikko kerrallaan,

        mutta entäpä ne sieluparat, jotka liittyvät adventtikirkkoon IDL:n rajamailla?

        Heille tuskin kerrotaan, että

        "oikeastaan tätä meidän lauantaiksi kutsumaamme päivää olisi vielä sukupolvi sitten kutsuttu sunnuntaiksi ja kaipa seuraavan sukupolven aikana sitä kutsuttaan perjantaiksi, jos hallitus niin päättää".

        "Ja mehän uskotaan viranomaisia. Enemmän tulee totella ihmisiä kuin Jumalaa. Eikös siellä raamatussa jotenkin siihen tapaan sanottu, vai mitä?"

      • menejatiedä
        käytökseen? kirjoitti:

        lukeekin niin, ei minun. Elän muuten päivä kerrallaan, jopa vain hetki kerrallaan. Edelleenkin on aivan sama millä nimellä hallitus päiviä kutsuu, mutta vieläkään Jumalan asettama sapatinpäivä ei lähde viikonpäivän nimien perään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      51
      2284
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      26
      1127
    3. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      84
      1007
    4. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      55
      922
    5. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      914
    6. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      883
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      127
      867
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      793
    9. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      10
      783
    10. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      769
    Aihe