Olin tällä viikolla vaimoni kanssa lenkillä iltasella, kunnes puistokadulla kaksi mustaa miestä alkoi huudella hävyttömyyksiä. Huutelivat että "tytolla huva perse" "antaako pilua" ym. Olin vähällä menettää malttini, mutta eipä sitä oikein kahta mustaa miestä vastaan ole järkevää mennä sanomaan takaisin. Voi tulla vaikka puukosta, niinhän heillä on tapana tehdä.
En ole ikinä ennemmin ollut rasisti, mutta nyt täytyy harkita uudestaan. Onko heillä jossain somaliassa tapana huudella pariskunnille hävyttömyyksiä. Kukaan Suomalainen ei ole koskaan käyttäytynyt samalla tavalla, en ainakaan ole kuullut.
En ole ikinä ennemmin ollut rasisti, mutta nyt täytyy harkita uudestaan. Onko heillä jossain somaliassa tapana huudella pariskunnille hävyttömyyksiä. Kukaan Suomalainen ei ole koskaan käyttäytynyt samalla tavalla, en ainakaan ole kuullut.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Itse liikun paljon ulkona ja näen näitä apinoita paljon ja voin sanoa, ettet ole ensimmäinen joka tuollaista joutuu kuulemaan. "He vain eivät ole vielä sisäistäneet kulttuuriamme, nälkäpakolais raukat", sanovat. Tällälaillahan he kiittävät meitä huolenpidosta.
Portugalissa nuoret tytöt heitti kohteliasuuksia mallin (suomeksi):
Tervehdykseksi:
"Haista paska!" (leveä hymy naamalla)
"Vittu!"
Kysymyksiä:
"Haluatko multa?"
"Otatko suihin?"
ja niin edelleen. Oli "suomenopena" toimieet turistit ollut "pikkuisen" epätarkkoja suomennoksissa. Kyse voi siis olla siitäkin...
Ihan kummallista tervehtiä jotain ohihölkkääviä, täysin outoja henkilöitä. Eikä huutelu kuulu suomalaiseen kulttuuriin, pikkupenskat sellasta voi harrastaa mutta ei aikuiset. Törpöt on asia erikseen.
Eikö maahanmuuttajille opeteta suomea ihan viralliselta taholta? Tuskinpa siellä noita sukupuolinimityksiä heti alkuunsa opetetaan.
Kukahan opettaisi suomalaisille tapoja ulkomailla käymistä varten.
Ja jos huutelija olisi ollut paremman valkoisen rodun ylväs edustaja peräkammarin Arska kaljapulloineen ja tenukavereineen niin sinä tietysti olisit vain taputtanut karvaisia käsiäsi?
"eipä sitä oikein kahta mustaa miestä vastaan ole järkevää mennä sanomaan takaisin"
Ei niin. Syyttävät vielä rasistiksi. Minä sanoisin sinua raukaksi, mikä kyllä tarkoittaa samaa kuin rasisti.
Anna niiden vaan huudella vaimollesi ja liity uusnatseihin ja Suomen Sisuun. Siellä ne muutkin raukat ruikuttaa.
"Kukaan Suomalainen ei ole koskaan käyttäytynyt samalla tavalla, en ainakaan ole kuullut. "
Missäs tynnyrissä sinä olet kasvanut?
....
Mistäs idea moiseen nickiin?
rectum = peräsuoli
lienee tämän etsimänsä Pertin tyttöystävä? Valitettavasti en voi epäperttinä auttaa.
Suurin osa valkoisista miehistä on nykyään tuollaisia nynnyjä kuten sinä. Liberaali paskanjauhanta ja suvaitsevainen asennekasvatus ovat muuttaneet valkoisen miehen todella kauas siitä mitä hän on ennen ollut.
50-vuotta sitten vittuilija -oli mitä rotua tahansa- olisi varmasti joutunut nyrkkitappeluun tuollaista huudeltuaan.
Silloin miehet osasivat vielä puolustaa kunniaansa, mihin monikaan ei enää nykyään kykene.
isoa homppelia huuteli, että annako persettä ja otanko suihin. Vastasin kohteliaasti että ei kiitos. Tästä seurasi se että minut korkattiin väkisin. Perhana mitä toimintaa. Toisaalta, se ei tuntunut niin pahalle kuin pelkäsin, joten ei musta tullutkaan sitten rasistia. Toivottavaasti tästä oli apua.
Joo, eihän meissä suomalaisissa ole mitään vikaa. Eipä! Omalle 13-vuotiaalle siskolle on moneen otteeseen huudeltu törkeyksiä, eikä koskaan ole ollut kyseessä ulkomaalainen. Kerran jo toisenkin olen joutunut tirvaisemaan näitä raiskaajan alkuja, vieläkään en ole joutunut kajoamaan ulkomaalaiseen. Mistä tämä johtuu?
Sun siskos liikkuu jossain missä ei ole mutuja.