Osaako joku kertoa mikä leffa mahtaa olla kyseessä?
Kyseinen leffa on aika varmasti valmistunut joskus 2000-luvulla (alussa?). Leffa on omituinen teinileffa ilman varsinaista (ainakaan kovin fiksua) juonta ja se kertoo teinien seksikokeiluista. Yhdellä pojista on suhde jonkun vanhemman naisen kanssa ja muistaakseni leffa alkaa siitä, kun kerrotaan jostain punatukkaisesta pojasta (hämärä muistikuva että pojan nimi oli Kenny?) joka leffan alussa tai lopussa tekee itsemurhan!? Kaikki panokohtaukset on paljastavia, mitään ei ole sensuroitu ja koko leffa on täynnä näitä kohtauksia.
Muistan, että leffa pyöri elokuvateattereissa jossain vaiheessa ja on tullut tv:stäkin ainakin kerran.
Olisin hyvin hyvin kiitollinen jos joku tunnistaa kyseisen leffan niin saadaan kaverin kanssa mielenrauha ettei enää tarvitse miettiä mikä leffan nimi oli.
Joku ihme teinileffa, mikä?
kadonnutmuistista
1
419
Vastaukset
- Maasika
Ken Park vuodelta 2002.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka932576Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww971552- 671485
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje131218Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi19966- 81953
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe40867Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta112851- 54803
- 30726