Saakohan palstalla vastata

Koska paikkakuntaa en vielä tunne ja tarvitsisin kahdelle tietokoneelle pätevää ja luotettavaa hoitoa johon omat kykyni eivät enää riitä,siis sellaista että vastuu ei katoa ovesta poistuttaessa.

Kyllähän mä hakua osaan käyttää mutta kun oudolle ei nimet kerro mitään.

Kiitosta mahdollisesta avusta näin ennakkoon,käyttäisin mielellään paikallisia palveluja.
2280
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kiitos vaan kaikille ystävällisistä vastauksista.

Nummelassa poiketessani satuin kysäisemään eräästä muun alan liikkeestä sattuuko olemaan tietoa tarpeisiini,neitonen infossa antoi heti yhden vihjeen ja nyt mulla on kaksi korjattua konetta ja edulliseen hintaan tehtynä.

Talouden kolmas kone tulee hankittavaksi samasta liikkeestä,kauppa on viimeistä silausta vaille valmis.

Äänestä
  • Hienoa että homma onnistui,ihan vilpittömästi lohjalaiselta sanottuna,en kuitenkaan alkuasukas.

    Kyllä minäkin mieluummin siellä Nummelassa asioin,eipä tartte aina muistella parkkikiekko/mittari tilannetta ja varoa olkalaukkuisia innokkaita lapun kirjoittajia,niitä lapunkin kirjoittajia olen Nummelassa nähnyt mutta oma on ollut kuitin saajan vika,poliisit hoitivat työtänsä.

    Sillekään en voi mitään mutta tunnen että Nummelassa asiakaspalvelu on paremmalla mallilla kuin Lohjalla,toki Lohjaltakin hyvää palvelua saa mutta muutaman liikkeen kierrän kaukaa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Vastata uudikselle kirjoitti:

Koska paikkakuntaa en vielä tunne ja tarvitsisin kahdelle tietokoneelle pätevää ja luotettavaa hoitoa johon omat kykyni eivät enää riitä,siis sellaista että vastuu ei katoa ovesta poistuttaessa.

Kyllähän mä hakua osaan käyttää mutta kun oudolle ei nimet kerro mitään.

Kiitosta mahdollisesta avusta näin ennakkoon,käyttäisin mielellään paikallisia palveluja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu