Kuolin kun kuljin ohitsesi tunkeuduin ajatuksiisi sain sut ajattelemaan ja unohtamaan. Vuosien päästä nousin esille ajatustesi arkistosta elän taas...Olen aina ajatellut että kuollessa kukaan ei ole vielä tullut kertomaan millaista "siellä" on, ehkä olen se ensimmäinen joka saapuu kertomaan tai niinhän luulen vain luuloja ei totuutta, moni puhuu uskosta uudelleen syntymisestä, ehkä he ovat karkulaisia jostain kaukaa??!?? Luulen kuitenkin, että en edes halua tulla takaisin maailman myllerrykseen sieltä, koska vasta silloin silmämme avutuvat ja huomaamme luonnon ja luonnoman monimuotoisuuden rikkauden. Aina, kun luulee tietävänsä paljon huomaa pian miten vähän tietääkään! Yleensä huonojen aikojen jälkeen valoa näkyy tunnelissa ja nousemme vuorelle. Ehkä viimeiset kärsimykset kuolin vuoteella ovat vain yksi montunpohja elämän suuressa vuoristoradassa....
kuolin
silloin
4463
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
olet miettiny kaikenlaista. en oikein ymmärtänyt kaikkee, mut ehkä ei oo tarkotuskaan. ehkä sä kirjotit just niin, et ihmiset jää kelaamaan. ja silloinhan on koskettanut toista vielä enemmän. mua vaan jäi vaivaamaan, et kenestä puhut, kun kirjotat ensimmäisen lauseen? kenties jostakin, jonka olet menettänyt??
siinä sä oot oikeessa, et kuolema on vaan osa tätä elämää ja jokaisen kohdalle se osuu ennemmin tai myöhemmin. ja se on vaan yksi vastoinkäyminen elämän monien muiden vastoinkäymisten meressä. se vaan on niin, että välillä pitää tuntua pahalta, jotta tietäisi milloin tuntuu hyvältä...
Nain se menee.....halusittepa tai ei.....Jumalalla on huono huumorintaju. Teen valituksen jahka paasen "sinne" asti.
Kuolemalla on kauniit kasvot. Nuoret ja silti vanhat. Hän tulee kun on oikea aika, tietää työnsä ja tekee sen täsmällisesti.
Hän haki lammelle kun olin väsynyt, uupunut heräämään aamuisin uuteen päivään, aina raskaampaan.
Illat olivat kaunista aikaa. Sain painua vuoteeni läpi, nukahtaa ja hukkua uneen kurkien hiljentyessä, toivoen, ettei aurinko nousisi minulle.
Lammella oli pimeys, samettinen ja lempeä. Olin kevyt, en tuntenut kaikkea, vain lämpimän kosketuksen varjolta. Vesi oli syvää, siinä oli kaikki värit. Syvää katselijan kasvoilla, nuorilla ja vanhoilla.
Ei ollut iskua, sitä jota odottaa. Hän hipaisi sisintä ja silloin kaaduin taaksepäin, veteen, ja syvälle upposin.
Lammesta ei nouse nukkuva hukkunut. Hän on onnellinen tai ei ole.
Minä olen, koska saan levätä.
elähän hyvin =)ps. älä juokse onnesi ohi.