POLITIIKKOJEN SIDOKSET ELINKEINOELÄMÄSSÄ

on ilmeisesti tullut tamperelaiselle Aamulehdelle "yllätyksenä". Kokoomusryhmässä kansanedustaja Eero Lehti on otettu malliksi mukaan. Tämä siksi ilmeisesti että Taloudellisen Tutkimuslaitoksen johtaja ja omistaja pitää sidoksia yksityisasianaan. Näitä merkittäviä elinkeinoelämän sidoksia lienee vähintäänkin 10 kansanedustaja Lehdellä. Hän omistaa yrityksiä, on sijoittaja, on hallituksissa jäsenenä ja ilmeisesti ohjailee jopa Elinkeinoelämän Keskusliittoa sidoksiensa kautta.

Toisena esimerkkinä kokoomusryhmästä löytyy kansanedustaja Leena Harkimo joka kuuluu siihen ryhmään kansanedutajia, jotka eivät muista mitään, mutta kuitenkin merkittäviä sidoksia on.
Harkimo kertoo, että joku muu kuin hän on tietoinen hänen henkilökohtaisista sidoksistaan ja omaisuuksistaan.

On selvää, että ainakin oikeiston kansanedustajilla näyttää olevan käskyn antajia ja määräjiää pilvin pimein siellä ja täällä.
On selvää, ettei näiden käskyjen antajien ja määräjien tahto jää huomaamatta, kun käsitellään lainsäädäntöä tai esimerkiksi valtion taloudellista toimintaa. Oikeistohallitus on tähän mennessä täyttänyt kaikki odotukset ja oikeisto eduskunnassa on ne siunannut rukouksin, ettei Herramme unohda rikkaita ja niitä joilla on millä mällätä.

Sauli Niinistö sitten onkin siirtynyt entistä "vasemmalle" kertoessaan, että kansandustajien on kerrottava taloudelliset sidonnaisuuutensa tai siis sidoksensa. Sauli on vain siitä outo, että tänään hän sanoo tätä ja huomenna sitten toista. On varmaa, että hän panee nyt sitten peruutusvaihteen, kun on häntäkin suurempia käskijöitä. Sanaa lievennetään saatteppa nähdä. Niin on käynyt kun on puhuttu globaalista talous- ja finannsikriisistä tai uhkista Suomen talouden lamaantuessa, kun oikeistohallitus on toteuttanut vain elinkeinoelämän vaatimuksia.

Uudelleen on todettava, että keskustalainen maatalous on merkittävä painostusvoima. Koko Suomi pannaan kerran pari vuodessa polvilleen toteuttamaan MTK:n vaatimuksia. Ainoa etujärjestö joka on onnistunut on kyseessä lama tai sota.

Maataloustuet on selvitettävä, jos niitä käytetään Keskustan ja Kokoomuksen tukemiseen. Yksikään maatalousyrittäjä siitä
50 000 yrittäjän katraasta, ei ole oikeutettu maataloustukiin, jos centtikin siirtyy oikeiston tukemiseen. Niin näyttää tapahtuvan.
478
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

"jos centtikin siirtyy oikeiston tukemiseen. Niin näyttää tapahtuvan."

Telakat pyörii verotuilla. niillä tuilla maksetaan liksat. Liksoista jäsenmaksuja. Ne kierrätetään, verovarat, näin demareille. Tämäkö on oikein sinusta?

Äänestä
  • Demarit taas syypää.Keksi jo jotain uutta...
    Kok/Kepu johtaa maata SDP on oppositiossa.Ihan vaan tiedoksi.

    Äänestä

  • Pieni oppitunti kirjoitti:

    Demarit taas syypää.Keksi jo jotain uutta...
    Kok/Kepu johtaa maata SDP on oppositiossa.Ihan vaan tiedoksi.

    Töppödemujen raskaan tupeksinnan jäljet kurittaa suomalaisia vielä vuosia.
    Ei ole mitään taasko? Vaan demutöppöilyä lisää..

    Äänestä

  • raskasta tupeksintaa kirjoitti:

    Töppödemujen raskaan tupeksinnan jäljet kurittaa suomalaisia vielä vuosia.
    Ei ole mitään taasko? Vaan demutöppöilyä lisää..

    jos elinkeinoelämä tukee oikeistolaisia politiikkoja, jotka toimivat periaatteella: Kenen kassia kannat sen leipää syöt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


VAALITOIMISTO kirjoitti:

on ilmeisesti tullut tamperelaiselle Aamulehdelle "yllätyksenä". Kokoomusryhmässä kansanedustaja Eero Lehti on otettu malliksi mukaan. Tämä siksi ilmeisesti että Taloudellisen Tutkimuslaitoksen johtaja ja omistaja pitää sidoksia yksityisasianaan. Näitä merkittäviä elinkeinoelämän sidoksia lienee vähintäänkin 10 kansanedustaja Lehdellä. Hän omistaa yrityksiä, on sijoittaja, on hallituksissa jäsenenä ja ilmeisesti ohjailee jopa Elinkeinoelämän Keskusliittoa sidoksiensa kautta.

Toisena esimerkkinä kokoomusryhmästä löytyy kansanedustaja Leena Harkimo joka kuuluu siihen ryhmään kansanedutajia, jotka eivät muista mitään, mutta kuitenkin merkittäviä sidoksia on.
Harkimo kertoo, että joku muu kuin hän on tietoinen hänen henkilökohtaisista sidoksistaan ja omaisuuksistaan.

On selvää, että ainakin oikeiston kansanedustajilla näyttää olevan käskyn antajia ja määräjiää pilvin pimein siellä ja täällä.
On selvää, ettei näiden käskyjen antajien ja määräjien tahto jää huomaamatta, kun käsitellään lainsäädäntöä tai esimerkiksi valtion taloudellista toimintaa. Oikeistohallitus on tähän mennessä täyttänyt kaikki odotukset ja oikeisto eduskunnassa on ne siunannut rukouksin, ettei Herramme unohda rikkaita ja niitä joilla on millä mällätä.

Sauli Niinistö sitten onkin siirtynyt entistä "vasemmalle" kertoessaan, että kansandustajien on kerrottava taloudelliset sidonnaisuuutensa tai siis sidoksensa. Sauli on vain siitä outo, että tänään hän sanoo tätä ja huomenna sitten toista. On varmaa, että hän panee nyt sitten peruutusvaihteen, kun on häntäkin suurempia käskijöitä. Sanaa lievennetään saatteppa nähdä. Niin on käynyt kun on puhuttu globaalista talous- ja finannsikriisistä tai uhkista Suomen talouden lamaantuessa, kun oikeistohallitus on toteuttanut vain elinkeinoelämän vaatimuksia.

Uudelleen on todettava, että keskustalainen maatalous on merkittävä painostusvoima. Koko Suomi pannaan kerran pari vuodessa polvilleen toteuttamaan MTK:n vaatimuksia. Ainoa etujärjestö joka on onnistunut on kyseessä lama tai sota.

Maataloustuet on selvitettävä, jos niitä käytetään Keskustan ja Kokoomuksen tukemiseen. Yksikään maatalousyrittäjä siitä
50 000 yrittäjän katraasta, ei ole oikeutettu maataloustukiin, jos centtikin siirtyy oikeiston tukemiseen. Niin näyttää tapahtuvan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu