Syyskuussa -41 puna-armeijalla oli Leningradin rintamalla 500 000 miestä ja Saksalla 275 000. Saksalla oli kova pula ilmavoimista ja reserveistä. Näin venäläinen historioitsija Dzeniskevits 1998 Seningradin saartoa kuvaavassa tutkimuksessaan.
Stalin ei kuitenkaan välittänyt ihmisistä, kuten kommunistihallinto ei yleensäkään. Niin Stalin keskitti reservit Moskovan edustalle, jossa hän uskoi saavansa suuren voiton. Leningrad ei kiinnostanut.
Stalinin nerous sotapäällikkönä on jälkikäteen kehitelty, samoin tarina kymmenestä strategisesta iskusta. Kyllähän sellaiset toimeenpantiin, mutta ei se ollut etukäteen tehty kokonaissuunnitelma. Lisäksi esimerkiksi neljäs isku Suomen suunnalla epäonnistui.

Vastaukset 3
Vanhimmat
siitä, että L:N puoluejohtaja KIrov oli 30-luvulla Stalinin kova kilpailija ja suuri kansansuosikki. Stalin tietysti murhautti KIrovin.
Leningradin kohtaloa ruvettiin paisuttamaan vasta 50-luvulla. Siihen asti sankarikaupunki oli nimenomaan Stalingrad.
----Lisäksi esimerkiksi neljäs isku Suomen suunnalla epäonnistui.-----
Miten niin epäonnistui? Tuskinpa suursodassa yksikään osapuoli juuri ainoassakaan hyökkäyksessään saavuttaa kaiken menemään niinkuin on suunniteltu ja toivottu. Näin voisi sanoa, että maailmassa 90 % hyökkäyksistä on epäonnistuneita.
N-liitto turvasi Leningradin ja sai Suomen irti sodasta ja sakut ja suomalaiset sotimaan keskenään. Minusta aika hyvä ja nopea saavutus verrattuna siihen nyhjäykseen mikä oli samaan aikaan menossa Ranskan rannikolla.
ja materiaali. KUn kaikki oli valmista alkoi varsinainen hyökkäys. Idässä oli sodittu jo vuosikausia. Tilanne oli siellä täysin toinen.
Suomalaisiltahan Leningrad on aina ollut turvassa. Niin oli jatkosodassakin. Suomi olisi joutunut irtautumaan sodasta Saksan tappion myötä ilman Kannaksen suurhyökkäystäkin.