Kiitos, Piispa Teemu!

Esiintymistäsi aamuteeveessä oli ilo seurata. Olit rauhallinen, sympaattinen, karismaattinen - todellisen paimenen ja johtajan perikuva. Toimittajakin suorastaan suli persoonasi edessä.

Olen vakuuttunut siitä, että piispuutesi aikana katolinen kirkko Suomessa kokee renessanssin ja jäsenmäärä kasvaa. Olen vakuuttunut siitäkin, että valintaasi arvostelleet joutuvat muuttamaan käsityksiään. Eikä silläkään ole väliä, vaikka eivät muuttaisikaan niitä.

Toivon, että olisit rohkeasti ja usein esillä mediassa. Toivon, että sinulla on jo nyt valmiita kontakteja toimittajiin. Toivon, että otat rohkeasti kantaa yhteiskuntamme asioihin. Saisimme lopultakin uuden näkökulman asioitten hoitamiseen.

Hienoa, että piispaksi vihkiminen tapahtuu Turun tuomiokirkossa. Toivottavasti tilaisuus televisioidaan suorana koko kansan nähtäväksi.
7388
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat
  • Kyllä, minäkin iloitsen!! :-D
    Minulla on täysi luottamus isä Teemun kykyihin, hän on fiksu ja ihmisläheinen henkilö, jonka arvot ovat kohdallaan.

    Äänestä

Näin itse ohjelman ja puhujana oli enemmän ekumeniafani kuin katolinen piispa. Kuvastaa todellisuutta - valitettavasti.

Äänestä
  • Yksi asia on ihmettyttänyt teissä konservatiivessa, jotka uskovat "kaiken mitä kirkko opettaa". Kuitenkin tunnutte tekin valitsevan aika tarkaan uskonsisältönne eli ette sittenkään usko mitä kirkko opettaa. Esim. 2. konsiilin ekumenia -päätökset eivät näytä teille olevan kirkon opetusta samalla vakavuudella kuin esim. ehkäisykielto. Minulle kristittyjen yhteys näyttää aika paljon merkittävämmältä asialta kuin se, että miten uskovat hoitavat ehkäisynsä.

    Väitän että kaikki me valitsemme ja painotamme niitä asioita, joita haluamme ja taas vähättelemme niitä, joista emme halua kuulla. Kukaan ei usko kaikkea mitä kirkko opettaa.

    Äänestä

  • Mevlana kirjoitti:

    Yksi asia on ihmettyttänyt teissä konservatiivessa, jotka uskovat "kaiken mitä kirkko opettaa". Kuitenkin tunnutte tekin valitsevan aika tarkaan uskonsisältönne eli ette sittenkään usko mitä kirkko opettaa. Esim. 2. konsiilin ekumenia -päätökset eivät näytä teille olevan kirkon opetusta samalla vakavuudella kuin esim. ehkäisykielto. Minulle kristittyjen yhteys näyttää aika paljon merkittävämmältä asialta kuin se, että miten uskovat hoitavat ehkäisynsä.

    Väitän että kaikki me valitsemme ja painotamme niitä asioita, joita haluamme ja taas vähättelemme niitä, joista emme halua kuulla. Kukaan ei usko kaikkea mitä kirkko opettaa.

    Eikös piispan tehtävänä ole valvoa katolisen uskon yhtenäisyyttä maallistuneiden hajotusta vastaan?

    Nyt jotkut ajavat läpi ideologiaa, jonka mukaan piispan tehtävänä olisi edustaa maallistunutta hiippakuntaa Vatikaaniin päin. Vaikuttaa hieman oudolta.

    Äänestä

Haastattelu sai minut hyvälle tuulelle!
Piispa Teemu antaa suomen katoliselle kirkolle ystävälliset, maltilliset ja hyvät kasvot.

Äänestä
  • No ei tämä nyt sellaista sanan säilän säihkettä ollut että sitä pitäisi hehkuttaa erikseen.

    Aivan hyvä haastattelu kuitenkin, ja nyt viimeistään valkenee mitä se merkitsee, kun kirkolla on suomalaiset kasvot ja ääni. Kun nyt viimein on joku, joka kertoo Kristuksesta kuten kirkko on aina opettanut.

    Näitä protestanttisuusvauhkoilijoita ei muutaman kuukauden kuluttua kuuntele edes ne nykyiset harvat. Silloin kysytään, millä oikeudella me olemme pitäneet uskon aarteen 10.000 katolilaisen salaisuutena ja hylänneet 5.328.284 toisuskoista suomalaista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Peruskatolilainen kirjoitti:

Esiintymistäsi aamuteeveessä oli ilo seurata. Olit rauhallinen, sympaattinen, karismaattinen - todellisen paimenen ja johtajan perikuva. Toimittajakin suorastaan suli persoonasi edessä.

Olen vakuuttunut siitä, että piispuutesi aikana katolinen kirkko Suomessa kokee renessanssin ja jäsenmäärä kasvaa. Olen vakuuttunut siitäkin, että valintaasi arvostelleet joutuvat muuttamaan käsityksiään. Eikä silläkään ole väliä, vaikka eivät muuttaisikaan niitä.

Toivon, että olisit rohkeasti ja usein esillä mediassa. Toivon, että sinulla on jo nyt valmiita kontakteja toimittajiin. Toivon, että otat rohkeasti kantaa yhteiskuntamme asioihin. Saisimme lopultakin uuden näkökulman asioitten hoitamiseen.

Hienoa, että piispaksi vihkiminen tapahtuu Turun tuomiokirkossa. Toivottavasti tilaisuus televisioidaan suorana koko kansan nähtäväksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu