Nyt isä Teemun piispaksivalinnan myötä on kysyttävä: Missä ovat suomalaiset pappiskutsumukset? Isä Vimperin jälkleen ei ole ketään suomalaissyntyistä vihitty papiksi eikä kukaan suomalainen ole mennyt seminaariin. Tässä puhun nyt syntyperäisistä suomalaisista.
Haluan sanoa vain yhden asian: Hävetkää suomalaiset nuoret miehet!! Miksi ette ole valmitta antamaan itseänne kirkon käyttöön?
Haluan sanoa vain yhden asian: Hävetkää suomalaiset nuoret miehet!! Miksi ette ole valmitta antamaan itseänne kirkon käyttöön?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Hänen nimensä on Vimpari eikä Vimperi.
Taitaapa olla suomalaissyntyinen vihitty papiksi, muttei ole Suomessa.
Eivät suinkaan kaikki sisar- tai pappiskutsumuksen saaneet ole Suomessa vaikka suomalaissyntyisiä ovatkin.
Tälläkin hetkellä Suomessa on kutsumuksia. Ne vain tulevat perheistä, jossa uskoa eletään todeksi perheenä ja nämä perheet eivät ole juuriltaan suomalaisia. Niin kauan kuin suomalaiset luostari- tai pappeuskutsumustaan seuraavat ovat käännynnäisiä, niitä tulee vain tipoittain (kuten esim. isät Vimpari ja Sippo ja harvat sisaret).
Ulkomailla on havaittu, että paljon kutsumuksia tulee seuraavissa tilanteissa:
- hiippakunnassa opetetaan vahvasti ja uskollisesti kirkon koko uskoa
- hiippakuntaa leimaa Maria-hartaus
- hiippakuntaa leimaa eukaristinen hartaus (Vieläpä usein niin, että vähintään suurimmissa kaupungeissa sakramenttia palvotaan yötä päivää.)
Suomen tilanteeseen tätä sovellettaessa täytyy varmaakin ottaa huomioon se, että noissa maissa on enemmän katolista elämää eläviä perheitä ja siis perheitä, joissa keskimäärin on enemmän lapsia. Samalla on kuitenkin totta, että on tukea nuoria ja toisaalta estää kutsumusten syntymistä.
Veikkaan kyllä, että pääsyy kutsumusten vähyyteen Suomessa on nimenomaan suomalaisten katolisten pieni määrä. Kun muuallakin maailmassa alkaa olla pulaa papeusta - esimerkiksi Ranskassa tilanne on kuulemma paikoittain jo vakava - niin ei voi odottaa, että muutaman tuhannen joukosta useat tuntisivat kutsumusta palvella Jumalaa ja ihmisiä nimenomaan pappina.
Varmasti kutsumuksia voidaan tukea. Ei silti ole ihme, jos katoliset Suomalaiset miehet kokevat läheisemmäksi ja houkuttelevammaksi muut tavat toteuttaa uskoaan ja rakkauttaan Jumalaan ja ihmisiin. Tottakai myös katolisilla nuorilla miehillä - ja naisilla - on urahaaveita ja ammatillista kunnianhimoa; olisi melkoisen tekopyää väittää, että pappiskutsumuksen saaneita nämä asiat eivät lainkaan kosketa. Tästä näkökulmasta katsottuna Suomi on onneton peräkylä.
Vaikeampaa se on täällä kuin peristeisissä katolisissa maissa. Ei ole kulttuuria, joka tukee kutsumuksia, eikä se tunnu olevan helppoa muuallakaan.
Naimattomuusvaatimuksesta luopuminen tulee helpottamaan tilannetta. Krkko olisi varmalla jo tehnytkin niin, jos tietäisi mistä perheellisen papin palkka otetaan. Suomessa se on vielä vaikeampaa, kun me ei pystytä kunnollapitämään edes kirkkoja pystyssä.
aivan ulkopuolisena osaan arvioida asian ehkä kaikkein parhaiten oikein: kuka järkevä ja lahjakas nuori mies haluaisi Suomen katolisen kirkon papiksi, kun hän tietää joutuvansa todellisen hyeenalauman repimäksi jo ennen kuin hän on edes saanut pappisvihkimystäkään. Ei suomalaisilla lännen katolilaisilla ole perinteisiä valmiuksia tukea ketään pappeuteen aikovaa. Tilanne on aivan erilainen Ortodoksisessa kirkossa, jossa Luojan kiitos edelleenkin vanhojen pappissukujen jäsenet hyvin usein haluavat suuntautua Kirkon palvelukseen papiksi tai kanttoriksi.
Ketjun aloittajalle: Kaikki suomen tämän hetkiset pappiskutsumukset ovat tridentiinistä messua viettävissä seminaareissa ja niitä on paljon toisin kuin väität. Kuka haluaisi Helsingin hiippkunnan novus ordo papiksi neokatekumenaalien ja ekumaanikkojen sekaan? Tiedän seurakunnastamme ainakin kaksi nuorta miestä jotka ovat lähdössä seminaariin, jossa vietetään vanhaa messua, toinen todennäköisesti lefebvristien seminaariin. Suomen uusi järjestys-kirkko on ilman tulevaisuutta.
olevan aika vakava, toivottavasti pääsette itse selvyyteen kaikista uskonlahkoistanne
Kun nyt kerran mainitsit jonkun olevan mahdollisesti lähdössä sspx:n seminaariin, se ei kerro hyvää. Kyseinen ryhmähän vasta neuvottelee siitä, mikä heidän paikkansa on kirkossa (vaiko sen ulkopuolella). Aika oudolta siis tuntuu, että joku haluaisi nimenomaan sinne. Onkohan totta....
Totta on kyllä se, että suomalaiset miehet näyttävät sijoittuvan papeiksi ulkomaille, eikä Suomeen. Se on tietysti harmi meille täällä, mutta en kyllä mitenkään voi heitä syyttää tästä päätöksestä. Taitaisin tehdä saman päätöksen, jos minulla kyseinen kutsumus olisi.
Ihmettelen kyllä tuota, että kyseisiä kutsumuksia olisi "paljon". Puhutaan kai kuitenkin alle viidestä miehestä... Totta on kyllä se, että joko tridentiininen messu auttaa huomaamaan kutsumuksensa ja vahvistaa vastaamaan siihen taikka jollain muulla tavalla näyttää niitä nykyisin luovan suhteessa novus ordoa enemmän. Nuo kyseisesten instituuttien (vai mitä ovatkaan, siis täysin kirkon yhteydessä olevat, ei sspx paikat) seminaarit ovat niin täynnä, että joihinkin niistä pääsee vain jonotuslistan kautta. Omasta mielestäni tämä kertoo ainakin siitä, että jos koko elämä annetaan pappeudelle, se tehdään tosissaan. Pullamössö ei kiinnosta nuoria miehiä.