Lapsuuteni pelon keskellä

Jouduin viettämään lapsuuteni aika vaikeissa olosuhteissa.Olin aika pieni ,noin viisivuotias kun äitini ensi kerran huusi minulta apua.Äitini pyysi isäni hänet hakattuaan antamaan hänelle lääkkeitä,eli kai diapamia hänen käsilaukustaan,ja minua pelotti ,miksi.Hän oli peloissaan.Seuraavaksi muistan hyvin väkevästi kohtauksen,jolloin olin kansakoulussa vielä.Olin silloin jo tottunut ainaisiin riitoihin ja äidin pahoinpitelyihin.Minua väsytti ja tiesin, että kouluun pitää mennä aamulla,ja taas isä alkoi juovuksissa hakata äitiä.Otin silitysraudan makuuhuoneesta käteeni, ja menin heidän huoneeseensa.Isä makasi äidin päällä uhaten tappaa hänet, minä nostin silitysraudan korkealle ja huusin."Isä, jos et nyt päästä äidistä irti, tapan sinut" Isä lähti,koska hän näki,että olisin lyönyt muuten.Yhdeksänvuotias olisi voinut olla isänsä tappaja.Onneksi hän ymmärsi sen, että olin vihainen ja hyvin.hyvin tosissani!Koko lapsuuteni ja nuoruuteni jouduin elämään pelossa ja varuillani,ns.toinen silmä auki aina,nukkuessakin.Aina piti vahtia,ettei mitään tapahdu,olin aina lapsuudessa se huolehtijapersoona,eli otin itselleni aikuisen roolin.Se kai kostautui sitten aikuisena.olen vieläkin reppanaihmisten huolenpitäjä,eli kaikki miessuhteeni ovat olleet lähinnä minun huolenpitoani,enkä ole koskaan löytänyt tasavertaista kumppania.
Lapsuudestani olisi vielä paljon karmaisevia kokemuksia,mutta luulen.että kaikki jotka lukevat tämän. ymmärtävät sen,ainakin ne, jotka ovat kokeneet samankaltaista.Isäni on kuollut jo, ja ennen hänen kuolemaansa sovimme kaikki asiat,Ehkei hänkään tarkoittanut olla paha,haluaisin uskoa,että hän vain yritti elää niin kuin osasi,ehkä hänenkin käyttäytymisensä oli hänen omien vanhempiensa mallia.
Kuitenkin itse olen joutunut kärsimään lapsuudestani koko aikuisikäni,pelkään läheistä kontaktia toiseen, ja sen takia aina valitsen ne miehet, jotka myöskään eivät pysty aikuiseen suhteeseen.Eli holhoan aikuisena toisia aikuisia kai aina.Se on kohtaloni.Kai.