Ilkassa oli joku päivä sitten pieni juttu, jossa joku postin ihminen sanoi, ettei pidä valittaa, jos päiväposti tulee Tanelinrantaan iltapäivällä kahden aikaan.
Ai ei pidä valitttaa vai? Vanhempani asuvat todella syvällä maaseudulla maakunnan itälaitamilla, ja heille päiväposti tulee aina ennen puolta päivää. Mutta Seinäjoella sellaiseen ei pystytä. Vähän ihmetyttää.
Eniten ihmetytti sen ihmisen vastaus, oli niin tylyä, että voi taivas.
Ai ei pidä valitttaa vai? Vanhempani asuvat todella syvällä maaseudulla maakunnan itälaitamilla, ja heille päiväposti tulee aina ennen puolta päivää. Mutta Seinäjoella sellaiseen ei pystytä. Vähän ihmetyttää.
Eniten ihmetytti sen ihmisen vastaus, oli niin tylyä, että voi taivas.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Tulee meillekin posti 3 tuntia myöhässä, kun on kesätyöntekijä. Mutta mitäs se haittaa, kerkiää ne laskut maksaa illallakin.
Ei kyllä mene kesätyöntekijän piikkiin, koska meille Tanelinrantaan postit tulevat iltapäivällä ympäri vuoden. Tiedän sen tarkalleen, koska teen vuorotyötä ja aina silloin tällöin odottelen päiväpostia pidemmän kaavan mukaan. Kiva olis nähdä, mitä tulee ennen kuin lähtee iltavuoroon kahdeksi, mutta aika harvoin posti on siihen mennessä tullut.
Kohtuutonta, sanon minä.
Minkä ihmeen takia postin pitäisi tulla jo aamulla? Joka päivä se jaetaan ja aina on uusi päivä. Ihan sama tuleeko posti vaikka iltakuudelta, kunhan tulee. Ihmiset ovat nykyään niin avuttomia, että alkavat rutista ihan piukkuasioistakin.
Posti on kilpailuttanut monopoliasemassaan monet kuljetusliikkeet vuosien saatossa nurin.
Kyllä jumaliste postin pitäisi vuonna 2009 keskusta-alueella tai sen tuntumassa tulla aamupäivän aikana tai jopa ennen sitä. Kehitys menee eteenpäin ja niin sen pitäisi mennä tuossakin asiassa.
Mistä se kertoo, että ei tule? Tehottomuutta ja byrokratiaa. Voi toimia noinkin kun ei ole kilpailua. Jos olisi kilpailua kunnolla, niin johan alkaisi posti kulkea.
Aika korjaa tilanteen. Kymmenen vuoden kuluttua kaikki toimii sähköisesti ja postilla ei ole mitään virkaa enää!
Kirjeposti tuli täällä Sjoen keskustan lähellä aina ennen klo 9-10 välillä.
Viimeisen 5 vuoden aikana koko ajan pikkuhiljaa myöhemmin ja myöhemmin.
Lukuisia kertoja on tullut Postilta tiedote jonka mukaan uusien reittijärjestelyjen
vuoksi posti tulee tuntia myöhemmin. Nytten harvoin tulee ennen klo 14.
Ei kuulemma kannata valittaa kunhan tulee klo 16 mennessä Postin mukaan.
Meillä on vuodenvaihteen jälkeen muuttuunut kadun nimi, ja paljon laskuja jäänyt tulematta. Onneksi tajusin itse soitella perään! Siellä oli jo perinnässä paljon menossa, mutta kun ei tullut niitäkään laskuja! On melkoinen vaiva alkaa setvimään kaikkia lakuja joten olkaa tarkkana. Aivan pe**eestä koko postin jakelu. Minähän nämä kulut kuitenkin saan maksaa.
Iloitse ja riemuitse, että laskuja on jäänyt tulemati. Toivon mukaan lähettämäsi laskut ovat menneet sopivan ajan kuluessa perille.
Ei ole mikään maksimi, että postin pitäisi tulla aamulla tai aamupäivällä, kunhan joskus tulee. Köyhän on painettava töitä, eikä odoteltava postia tai istuttava sen lukemiseksi. Kyllä se näin jumatsuikka on.
Tämä köyhä tekee vuorotyötä, ja kovasti mielellään näkisi päiväpostinsa ennen kuin lähtee iltavuoroon töihin. Useimpina päivinä ei onnistu alkuunkaan.
Minäkin muistelisin, että posti vielä joitain vuosia sitten oli aina laatikossa ennen puolta päivää. Nyt en edes muista, koska olisin saanut päiväpostin ennen klo 12. Jokin on pahasti pielessä - ehkä se jakelumonopolin piikkiin menee.
Ne on aijjaat muuttunet, niin kuin kaikissa asioissa. En sanoisi edes huonompaan suuntaan. Paras kun köyhä painaa töitä vuorossa niin että perseeseen tulee lommo. Mutta turha ruikuttaa, kun et niitä töitä kuitenkaan kunnnolla tee. Rutiset ja mariset ja luikit joka perhanan päivä ennen aikoja pois ja kauanko lungit ruoka- ja kahvitunneilla. siinä vielä postista valittaa.
Etkö sitten itse viitsinyt soittaa puhelinoperaattoirille uutta osoitetta? Vaikka postin kuuluisikin hoitaa kirjeet perille, minä olisin älynnyt toimia vähän ennaltaehkäisevästikin. Ihan vaan siksi, että omatpa olisivat laskuni, jos olisivat perinnässä - ei se postia liikuta.
tarkoitettu vastaukseksi nimim. "persusaukko".
Ei ole minun tehtävä ilmoittaa uutta osoitetta miljoonaan paikkaan jos kaupunki päättää vaihtaa kadun nimen. Sen PITÄISI hoitua automaattisesti. Mitähän ihmettä tuo puhelinoperaattorille ilmoittaminen olisi auttanut? Ei kyse ollut puhelinlaskuista. Jos olisin itse ilmoittanut osoitteen muutoksen puhelimitse joka paikkaan, olisi se tullut melko kalliiksi. Monien firmojen palvelunumeroihin soittaminen on melko tyyristä lystiä.
Helppohan se on viisastella näin jälkikäteen. Et taida ihan ymmärtää tilannetta täysin? Kaikki kun ei ole niin yksinkertaista....
No, olen itse setvinyt asiat aikalailla kuntoon ja maksanut itse kulut tuosta kaupungin/itellan mokasta.
Yksi asia pitää mainita ja kiittää vakuutusyhtiö Fenniaa. He ymmärsivät tilanteen, poistivat perinnässä olevat ilmoitukset, viivästys maksut ja sain maksaa ihan normaalin summan jolle vielä järjestettiin maksuaikaa. Muutenkin Fennian palveluihin tyytyväinen!
Missään muussa paikassa ei oltu näin ymmärtäväisiä vaan jouduin maksamaan kaikki kertyneet kulut.
Sulla on aika outo käsitys maailman menosta. Postille maksetaan siitä, että se tuo kirjeet oikeaan paikkaan. Jos kaupunki muuttaa osoitteen, niin silloin asia on kaupungin ja postin välinen, ei tietenkään yksityisen maksajan asia.
Kokeile vaikka oikeudessa.
Kaupunki ei pysy ajan tasalla muutenkaan. Kuntaliitoksen jälkeen kaupungilta liittyneisiin kuntiin tuleva posti on seikkaillut mtien sattuu. Meille esim. tämän vuoden ensimmäinen päivähoitomaksu tuli osoitteeseen, josta on muutettu pois vuonna 1997. Kyseistä lasta ei silloin ollut olemassakaan.
Ei siinä, että laskujen kanssa niin kova kiire on, mutta kivahan ne olisi oikeaan osoitteeseen saada. Tuli muuten maksuajan jo umpeuduttua, mutta aivan turha luulla, että maksoin mitään korkoa. Oma mokansa. En voi edes käsittää, mistä ovat saaneet poimittua noin vanhan osoitteen kirjekuoren päälle.