leikkimielinen kysely foorumilaisille

No niin, oletan että jokainen foorumin vakiokäyttäjä (kommunistit ja heidän vastustajansa), osallistuisi tähän leikkimieliseen kyselyyn.

Elikkä, tilanne on tämä:

On 29.11.1939. Asut suomalaisessa "suurkaupungissa" (esim. Turussa, Tampereella, tai Helsingissä). Olet suorittanut varusmiespalveluksen aikanaan (sotilasarvoltasi olet aivan perus sotamies, koulutushaarana jalkaväki). Kuulut ikäluokkaan 25-30 vuotta.
Sinut oli 14.10.-39 ylimääräisiin kertausharjoituksiin (jotka siis nyt olivat jo kestäneet kohta puolitoista kuukautta). Olit muutama päivä sitten saanut tärkeiden henkilökohtaisten syiden takia lomaa kertausharjoituksista, ja olit nyt kotona käymässä.
Radiosta oli eilen (28.11) tullut ilmoitus, että Neuvostoliitto oli irtisanonut hyökkäämättömyyssopimuksen Suomen kanssa. Tänään (29.11) radiosta tuli ilmoitus että Neuvostoliitto oli katkaissut kaikki diplomaattisuhteet Suomeen. Heti perään paikallisradiossa kuulutetaan, että kaikkien varusmiesten ja kertausharjoituksissa olevien lomat on peruttu kotikaupungissasi, ja heidän on välittömästi palattava takaisin omiin yksikköihinsä. Arvaat jo tässä vaiheessa, että sota tästä syttyy...

Kysymys kuuluukin, mitä toimenpiteitä tekisit tässä tilanteessa? Lähtisitkö yksikköösi ja sitä mukaa sotatoimiin? Pakenisitko "käpykaartiin"? Yrittäisitkö salamatkustaa Ruotsiin sotaa karkuun, vai loikkaisitko mieluummin "suuren Punaisen Armeijan riveihin"? Mitä tekisit?

Kiitos mielenkiinnosta ja vastauksista!
49249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

löylyttämään perheidemme raiskaajia ja maamme varastajia. Kumpa kaikki olisivat yhtä suoraselkäisiä!

Äänestä

ja kaikki lähistöllä asuvat tutut - miespuoliset, akkoja ei sodissa tarvita - kokoon ja jos sähköt vaan vielä pelaa niin pakastimesta otetaan jäitä ja pannaan viskilasiin niille jotka viskiä juo, me kouluja käyneet otetaan kahvit ja konjakit.

ja jos sähköt vielä on päällä niin pistetään biisi päälle; http://www.youtube.com/watch?v=DCyuq-ofnPc

pannaan grilli lämpimäksi ja kerätään vähän rasvaa varastoon. annetaan viime hetken ohjeet jälkikasvulle siinä konjakkia nauttiessa ja annetaan kaiken varalta - jos huonosti käy - kaapin avaimet ja kehotetaan, että sinä olet nyt mies talossa ja... no, osaathan sinä; pidät vaan pääs alhaalla.

sitten ei muuta kun mopoillaan lähimmälle värväyspisteelle ja kävellään kallion alle hakemaan pelit ja vehkeet. ja eikun rähinöihin jos vaan verenpaineet ja pumput antaa myöten. no, eihän nyt toki; vitsillä heitin. järjestyksessä mennään ja ilman turhaa uhoa mutta mennään kuitenkin vaikka ikämiessarjassa jo painitaankin. mutta ennen lähtöä olisi pakko kuunnella vielä kerran vapaasta mediasta; http://www.youtube.com/watch?v=yaR9-WAIKwI

Äänestä

Todennäköisesti Neuvostoliittoon, sillä olisinhan kerennyt jo ennen vuotta 1939 solmia suhteita NKP:hen Ja NKVD:hen.

Äänestä
  • rajahan olisi - tai missä nyt, ehkä kymijoella sillä hetkellä menisin - aikaa takaperin suljettu.

    sinun pitäisi ottaa vähän ennakko ja pakata jo puoli vuotta takaperin rimpsusi ja rampsusi kassiin ja kipittää vaalimaalle.

    täytyy osata ennakoida.

    Äänestä

  • Ilmaiseksi potkin sulle punikkiperseenkuvalle vauhtia, ei ole sijaa
    tässä maassa ei!

    Äänestä

  • PappaManninen kirjoitti:

    Ilmaiseksi potkin sulle punikkiperseenkuvalle vauhtia, ei ole sijaa
    tässä maassa ei!

    Kaltaistani henkilöä?? Minulle on tässä onnettomassa maassa ihan tarpeeksi tilaa riittänyt. Eläkepäiviä suunnittelen jonnekin toisaalle tosin....

    tai tulen kuopioon ottamaan senkan nenästä. perkele; tyttöjä ei saa kiusata kuin varhaismurrosikäiset pojat.

    Pappa perkele....

    Äänestä

  • ammattituomari kirjoitti:

    Kaltaistani henkilöä?? Minulle on tässä onnettomassa maassa ihan tarpeeksi tilaa riittänyt. Eläkepäiviä suunnittelen jonnekin toisaalle tosin....

    Siperia. Tervemenoa, kiitos.

    Äänestä

  • on.. kirjoitti:

    Siperia. Tervemenoa, kiitos.

    joka saa muutakin kuin kansaneläkettä ja jolla on varaa ostaa jokivarrelta mummonmökki...

    Äänestä

  • old_profile_30069 kirjoitti:

    Olikos sulla lapsensa menettäneellä yksineläjä erakolla muutakin sanottavaa???

    Äänestä

  • ammattituomari kirjoitti:

    Olikos sulla lapsensa menettäneellä yksineläjä erakolla muutakin sanottavaa???

    ja vaikka miten surkeeta muuten olisikin niin kirjoituksiasi lukiessa vaan hymyilyttää...

    Äänestä

  • old_profile_30069 kirjoitti:

    ja vaikka miten surkeeta muuten olisikin niin kirjoituksiasi lukiessa vaan hymyilyttää...

    Täytyyhän se sullakin raukalla jokin hupi olla, vaikka et asiaan osaa kantaa ottaakkaan, koskaan.

    Äänestä

  • ammattituomari kirjoitti:

    Täytyyhän se sullakin raukalla jokin hupi olla, vaikka et asiaan osaa kantaa ottaakkaan, koskaan.

    ...

    Äänestä

  • old_profile_30069 kirjoitti:

    ...

    Minäkin saan enemmän, vaikka olenkin juonut jo toista litraa romanialaista kommunismin ajan vodkaa.

    Äänestä

  • ammattituomari kirjoitti:

    Minäkin saan enemmän, vaikka olenkin juonut jo toista litraa romanialaista kommunismin ajan vodkaa.

    että nyt on taantuma? sitä täytyy voimiaan säästää sellaiseen hyödylliseen.

    no, ota sinä rommia. minä vielän hetken odottolen josko joku keskustelija - wäinä vaikka - tulisi suutansa soittamaan. se kasvattaisi.

    mutta sinulle toivotan hyvää yötä; ehkä siell' unissasi omaat valtavan peruukin ja tuomarinnuijan ja siellä kirkkomaalla valtavat roviot roihuu ja noidat kirkuu...

    no joo; kun olen vähän ottanut niin mielikuvitus saa siivet alleen. sori.

    Keskustellaankin kerran ihan asiallisesti. Mitä mieltä olet siitä jos vuonna 1939 loikkaisin Neuvostoliittoon?? Ja muuten olen juonut toista litraa vodkaa, joka on romanialiasta. Toista litraa on suuri annos yhdelle illalle,

    Äänestä

  • ammattituomari kirjoitti:

    Keskustellaankin kerran ihan asiallisesti. Mitä mieltä olet siitä jos vuonna 1939 loikkaisin Neuvostoliittoon?? Ja muuten olen juonut toista litraa vodkaa, joka on romanialiasta. Toista litraa on suuri annos yhdelle illalle,

    jos olisinkin hypännyt ajassa takaisinpäin vuoteen kolmekymmentäyhdeksän ja joutuisin helvetin raskas mantteli päälläni juoksemaan lumisessa metsässä perässäsi ja kun niskasta saisin kiinni ja löisin siihen maahan ja pitelisin polvella paikallaan samaan aikaan kun kaivaisin taskusta mauseria esiin niin mitä sitten? mitä sinulla olisi sanottavaa?

    provosointisi on ajat takaperin menettänyt tehonsa. mutta jos oikeasti olet vasemmistolainen niin kerro se suomeksi. jos sinulla muutakin kuin jonninjoutavuuksia on sanottavana niin en minä sitä tule tärvelemään...

    Ja sitäpaitsi olen täysin vasemmistolainen, muta kiistän olevani kommunisti, vaikka olikin aikoinani taistolaisten puolella. Ja sitä paitsi olen tuomari, käräjätuomari. Uskot sitä tai et, mutta kommunisti en nimen omaan voinut olla,koska olin yliopistossa oikeustieteellisessä tiedekunnassa.. Sen takia olen mikä olen.

    että olet työmies. nöyryytän itseäni tämän sanoessa mutta jopa käräjätuomari on työmies, ei porvari.

    jätä nuo saatanan neukkuylistykset - ainakin noin raakana -sikseen. ne tekevät itsestään vitsin. pitää osata pelata ja kortti kerrallaan nokittaa. ei muu kuin typerys näytä koko kättään.

    Ja Nevostoliittoa pidän kunnioittamisen arvoisena asiana. Se oli minulle tärkein asia tässä koko maailmassa, ja on edelleenkin, vaikka se keskuudessamme enää ei olekaan. Neuvostoliitto ei tällä palstalla kuin yksi kortti, muita en ole näyttänyt. Entä sinä?

    änkytät? Vink vink kuuluu sianporsaan suusta kun Pappa laittaa monon kuvan persuuksille. Varsinainen punikkikoiraslotta. Hoh hoh hooo!

    Äänestä

  • PappaManninen kirjoitti:

    änkytät? Vink vink kuuluu sianporsaan suusta kun Pappa laittaa monon kuvan persuuksille. Varsinainen punikkikoiraslotta. Hoh hoh hooo!

    Enkä minä mitään änkytä. Etkö vanha koira tiennyt, ettei minua paljoa potkita.

    Äänestä

  • ammattituomari kirjoitti:

    Enkä minä mitään änkytä. Etkö vanha koira tiennyt, ettei minua paljoa potkita.

    vain kaltaisellasi hylkeellä tärisee kun änkytys saavuttaa tyhmyyden kanssa lakipisteensä kun Pappa laittaa petturille vauhtia rajalla. Hoh hoh hoo tuota punikkipalleroa, varsinaista punikkisianpossua! Heh heh mitä täälläkin esiintyy;))))

    tuollainen neiti-vastine.

    maailma muuttuu raaemmaksi ja raaemaksi koko ajan; ei saa painaa päätä alas ja nöyrtyä; pitää hakata päälletunkijat.

    Äänestä

  • old_profile_30069 kirjoitti:

    tuollainen neiti-vastine.

    maailma muuttuu raaemmaksi ja raaemaksi koko ajan; ei saa painaa päätä alas ja nöyrtyä; pitää hakata päälletunkijat.

    Mitä neitimäistä siinä on, että yrittää vastata fiksusti ja sivistyneesti barbaarin, kalareisslta palaneen juokaleen törkeyksiin??? &Tässä asiassa, jos jossain., saat neuvoa minua.

    Äänestä

  • old_profile_30069 kirjoitti:

    että nyt on taantuma? sitä täytyy voimiaan säästää sellaiseen hyödylliseen.

    no, ota sinä rommia. minä vielän hetken odottolen josko joku keskustelija - wäinä vaikka - tulisi suutansa soittamaan. se kasvattaisi.

    mutta sinulle toivotan hyvää yötä; ehkä siell' unissasi omaat valtavan peruukin ja tuomarinnuijan ja siellä kirkkomaalla valtavat roviot roihuu ja noidat kirkuu...

    no joo; kun olen vähän ottanut niin mielikuvitus saa siivet alleen. sori.

    VAAN TUOMIOPÄIVÄ KUN KAPITALISMI KÄY KUOLINKAMPPAILUAAN JA KOHTA KOKO PASKARIISTOJÄRJESTELMÄ HAUDATAAN.MINÄ MAKEASTI NAURAN NIISSÄ HAUTAJAISISSA.HAH HAH HA HEHEH HEEEH HEEH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • ammattituomari kirjoitti:

    Mitä neitimäistä siinä on, että yrittää vastata fiksusti ja sivistyneesti barbaarin, kalareisslta palaneen juokaleen törkeyksiin??? &Tässä asiassa, jos jossain., saat neuvoa minua.

    Punikkisianporsaalle se on tuo joulukuun alku semmoista jännää aikaa.
    Katsos jos ei miesten hommat käy ja paskannat housuun, saattaa vihulainen yllättää ja päästä nousuun.
    Mutta ethän sinä tollisko mitään tajua. Hyvää yötä ja älä vingu koko yötä. Ota happea rauhallisesti.
    Hoh hoh hoh hoh hoooooooooo!!!!

    Äänestä

  • PappaManninen kirjoitti:

    vain kaltaisellasi hylkeellä tärisee kun änkytys saavuttaa tyhmyyden kanssa lakipisteensä kun Pappa laittaa petturille vauhtia rajalla. Hoh hoh hoo tuota punikkipalleroa, varsinaista punikkisianpossua! Heh heh mitä täälläkin esiintyy;))))

    Mitähän se minäkin olen pettänyt??. En mitään, en edes vaimoani. Voisit olla siivosti vaan, ja selvitä siitä mitä kalareissullas olet ottanut. Vai mitä??

    Äänestä

  • ammattituomari kirjoitti:

    Mitähän se minäkin olen pettänyt??. En mitään, en edes vaimoani. Voisit olla siivosti vaan, ja selvitä siitä mitä kalareissullas olet ottanut. Vai mitä??

    ja helvetinmoinen pelkuri. Punikkisianporsas. Sota tarvitsee miehiä, eli sinä olet niistä karkeloista ulkona kuin tamppooninnaru.

    Äänestä

  • PappaManninen kirjoitti:

    Punikkisianporsaalle se on tuo joulukuun alku semmoista jännää aikaa.
    Katsos jos ei miesten hommat käy ja paskannat housuun, saattaa vihulainen yllättää ja päästä nousuun.
    Mutta ethän sinä tollisko mitään tajua. Hyvää yötä ja älä vingu koko yötä. Ota happea rauhallisesti.
    Hoh hoh hoh hoh hoooooooooo!!!!

    tuomari olevan enemmän juomari kuin tuomari. Aika löysä paketti kaikkiaan..

    Äänestä

  • PappaManninen kirjoitti:

    ja helvetinmoinen pelkuri. Punikkisianporsas. Sota tarvitsee miehiä, eli sinä olet niistä karkeloista ulkona kuin tamppooninnaru.

    minun isänmaani. Koitas tajutase, vanha huuhailija.

    Äänestä

  • PappaManninen kirjoitti:

    Punikkisianporsaalle se on tuo joulukuun alku semmoista jännää aikaa.
    Katsos jos ei miesten hommat käy ja paskannat housuun, saattaa vihulainen yllättää ja päästä nousuun.
    Mutta ethän sinä tollisko mitään tajua. Hyvää yötä ja älä vingu koko yötä. Ota happea rauhallisesti.
    Hoh hoh hoh hoh hoooooooooo!!!!

    Annan sinulle tämän kerran armoa. Olet niin mukava viihdyttämään minua, että armoa saat......

    Äänestä

  • MIKÄÄN TAANTUMA.... kirjoitti:

    VAAN TUOMIOPÄIVÄ KUN KAPITALISMI KÄY KUOLINKAMPPAILUAAN JA KOHTA KOKO PASKARIISTOJÄRJESTELMÄ HAUDATAAN.MINÄ MAKEASTI NAURAN NIISSÄ HAUTAJAISISSA.HAH HAH HA HEHEH HEEEH HEEH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    ostin suomalaisesta kirjan "zombi-taistelijan opas"; kirja opettaa meidät tavalliset pulliaiset pärjäämään elävien kuoleitten terrorisoimassa maailmassa; kuinka varata kuivamuonaa kotiin, kuinka älytä täyttää kylpyamme vedellä ennen hirviöitten hyökkäystä, kuinka täyttää kaapit nötkötillä... kuinka varustautua puolustusaseilla.... tiedätkö; zombit käy koko ajan päälle ja pelkkä zombin rään basillikin tekee sinusta itsestäsi elävän kuolleen. zombi on melkein kuin kommunisti; riittää pelkkä henkäys lähietäisyydeltä kun kaikki tulevaisuus on mennyt ja jäljelle jää vain elämä aivottomana orjana...

    Äänestä

  • ammattituomari kirjoitti:

    minun isänmaani. Koitas tajutase, vanha huuhailija.

    ilmaantui yksi älyllinenkin lause! Jopas jotakin! Kyllä pitää kiittää ihan on mulla ollut hauskaa sun tolliskon kanssa tänään!

    Äänestä

  • ammattituomari kirjoitti:

    Annan sinulle tämän kerran armoa. Olet niin mukava viihdyttämään minua, että armoa saat......

    asiaan syyskuussa...

    hallituksen päätöksen mukaan minä en saa keskustella sivistymättömien kanssa.. sihteeri tarkistaa sisäänpyrkivät, yhtiön edun mukaisesti.

    Äänestä

  • ammattituomari kirjoitti:

    Mitä neitimäistä siinä on, että yrittää vastata fiksusti ja sivistyneesti barbaarin, kalareisslta palaneen juokaleen törkeyksiin??? &Tässä asiassa, jos jossain., saat neuvoa minua.

    kun tsingiskhan ratsasti joukkoineen mongolian aroilta peginkiin päin niin kiinalaiset huusi "aijaa". siksi kiinalaisessa kulttuurissa - vaikka minkä ikäinen ja kunnioitettu onkin - näkyy mongolien vaikutus.

    vittu onko se niin vaikeaa vähän katsella? okei pölypilvi nousee taivaanrannassa. täytyy olla useampi heppu. onko se niin vaikeata katkaista oksa siitä kuusesta, vuolla siihen terävä pää ja ystävien kanssa seistä suorassa odottamassa sitä pölypilveä? ja kun vastaan tuleen niin tapetaan hevoset seipäällä ja revitään ratsastajat alas ja väännetään niskat nurin. kukaan eskimo nyt ihmiselle pärjää.

    tarkoitin sanoa, että olet kuin pikkusiskoni kahdeksankymmentäluvulla. yhtä rääpäle. tosin nyt osti asunnon vuosaaresta, että verrattuna kommunisteihin niin osasi kehittyä.

    Äänestä

  • ammattituomari kirjoitti:

    Ja sitäpaitsi olen täysin vasemmistolainen, muta kiistän olevani kommunisti, vaikka olikin aikoinani taistolaisten puolella. Ja sitä paitsi olen tuomari, käräjätuomari. Uskot sitä tai et, mutta kommunisti en nimen omaan voinut olla,koska olin yliopistossa oikeustieteellisessä tiedekunnassa.. Sen takia olen mikä olen.

    Hohhooo!!!!

    Mene sinä liero näin fiktiivisesti vaikka paskahuussin alle korsi suussa
    hautautuneena paskaan.

    Vitun väliäkö sillä on.

    Tosimiehet joilla on munatkin menevät vahtimaan josko saisit loisia vielä
    konfliktin jälkeenkin lihapatojen ääressä.

    Hyi vittu!

    TAISTOLAINEN!!

    Alemmas ei pääse.

    Äänestä

"Kysymys kuuluukin, mitä toimenpiteitä tekisit tässä tilanteessa? Lähtisitkö yksikköösi ja sitä mukaa sotatoimiin? Pakenisitko "käpykaartiin"? Yrittäisitkö salamatkustaa Ruotsiin sotaa karkuun, vai loikkaisitko mieluummin "suuren Punaisen Armeijan riveihin"? Mitä tekisit?"

Todennäköisesti meikäläisen, jos olisin tuollloinkin ollut tällainen julkikommari, niin ei minun tarvitsisi itse miettiä mitä tekisin, koska Valpo, ohrana, olisi jo minut korjannut ns. turvasäilöön: http://fi.wikipedia.org/wiki/Turvasäilö eli vankilaan muiden aktiivi kommarien kanssa. Toisaalta jos olisin ollut vapaana olisin yrittänyt organisoida Suomen silloisen johton noudattaman sotapolitiikan vastaisia julkisia mielenosoituksia eri muodoin. Siis pyrkiä paljastamaan talvisodan todellinen luonne! Mutta todennäköisesti ohrana olisi minut napannut niistäkin puuhista melko nopsaan!

Äänestä
  • se auttaa niin lapsia, juoppoja kuin vähälahjaisiakin. kerroit totuuden; näin tässä käy mutta itsehän olet tiesi valinnut. ei sinua silti tapeta selliin. ajat ovat muuttuneet.

    Äänestä

  • Rintamalla.

    Oikein häijyä tekee paskomisesi vaikkapa näin leikkimielisesti
    omaan pesään.

    Sinut, raineston ja tunarin voisi surutta laittaa rajan yli tervassa
    ja höyhenissä.

    Huolisivatko sinnekään?

    Korkkiruuveja.

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Rintamalla.

    nämä kolme surkimusta - näin leikkimielisestikin - ovat tehneet itsestään hylkiöitä niin omien kuin vieraittenkin silmissä. me suomalaiset emme näitä kolmea missään olosuhteissa hyväksy suomalaisiksi mutta mikä traagisinta niin nämät quislingit ovat quislinkeja myös venäläisten silmissä; omansa pettäneitä tsuhnia joihin ei voi luottaa missään olosuhteissa vaikka hetkellisen hyödyllisen idiootin vakanssin täyttäisivätkin. petturi on kuitenkin aina petturi; ihminen, joka pystyy kavaltamaan omansa niin ei ole missään olosuhteessa luottamuksen arvoinen.

    suomalainen kommunisti on yksi alhaisimmista elämänmuodoista tällä planeetalla ja siksipä se on nitistetty niin suomessa kuin neuvostoliitossakin. mutta ihmisellä ei ole oikeutta tappaa sukupuuttoon edes mitättömistä mitättömintä hyönteistä; siksi on paras, että kommunisti laitetaan turvasäilöön eikä päästetä rajan yli ammuttavaksi.

    Äänestä

  • T Urpo kirjoitti:

    Rintamalla.

    Oikein häijyä tekee paskomisesi vaikkapa näin leikkimielisesti
    omaan pesään.

    Sinut, raineston ja tunarin voisi surutta laittaa rajan yli tervassa
    ja höyhenissä.

    Huolisivatko sinnekään?

    Korkkiruuveja.

    Totta, oli komareita talvisodan ja jatkosodankin rintamalla. Mutta kuinka olen mielestäsi "omaan pesäänipaskoja", jos kerron vastustavani sotaa? Etkö sinä sitten ole sodanvastustaja? Ja rajan, tarkoittanet itärajaa, yli mennään taas syyskuussa. Ei tervassa ja höyhenissä, vaan koko perheellä, eli noiden pienempien kanssa, leppoisasti vihellellen sillä minua ja sinua yhdistävällä tekijällä, eli Volvolla!

    Äänestä

  • old_profile_51324 kirjoitti:

    Siinä ei ole mitään kyseenalaistettavaa.

    Kysymys kuuluikin "jos maahan hyökätään".

    Silloin suomalainen MIES ja NAINEN puolustavat omaansa.

    Soisin kernaasti että sopimus yhteiskunta myös Venäjällä alkaisi toimia
    niin kansainvälisesti kuin kansallisesti.

    Oma Nato kantani on vain ja ainoastaan siten muuttuva että alan uskoa
    kommunismin heijastuksen heijastuvan rauhan tahtoiseen sivistysvaltioon.

    EU:n perimmäisessä hengessä.

    PYSYVÄN RAUHAN TILAN SÄILYTTÄMISEEN EUROOPASSA.

    Äänestä

Puna-armeijan voittoisiin riveihin poliittiseksi upseeriksi. Minulle kyse olisi vapaussodasta, jossa luokat ottavat toisiaan vastaan.
Vaatisin heti lahtari armeijaa laskemaan aseet ja säästämään manipuloitujen suomalaisten hengen.
Luokka armeijalle ei ole perusteita, kenenkään työläisen ei kannata puolustaa kapitalistiluokaa ja porvareita. Valloittaisin Suomen ja vapauttaisin riistosta kärsivän kansan.

Äänestä
  • Hyväksi? Sinulta avaruus rohvessoorilta jäi ymmärtämättä että
    hyökkääjä ei ole neuvostovankiloiden liitto.

    Ihmeellistä on henkinen hämäryyden tilasi.

    Neuvostoliitto meni jo, eikä tule takaisin.

    Herää pahvi!

    Äänestä

vessanalusten tyhjentäjä...

HekohekoHONKHONK!!

Äänestä
  • vessanaluspuhdistajaryhmän poliittiseksi aliupseeriksi eli vääpeliksi. Se olisi uransa huipulla ja paska haisis...

    :)):))

    Äänestä

Näin siinä kävisi tänäkin päivänä.

Vaikka maanpuolustus tahtoa epäilläänkin ja etenkin teknistä
mahdollisuutta siihen.

Nato lähenee päivä päivältä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tarinaniskijä kirjoitti:

No niin, oletan että jokainen foorumin vakiokäyttäjä (kommunistit ja heidän vastustajansa), osallistuisi tähän leikkimieliseen kyselyyn.

Elikkä, tilanne on tämä:

On 29.11.1939. Asut suomalaisessa "suurkaupungissa" (esim. Turussa, Tampereella, tai Helsingissä). Olet suorittanut varusmiespalveluksen aikanaan (sotilasarvoltasi olet aivan perus sotamies, koulutushaarana jalkaväki). Kuulut ikäluokkaan 25-30 vuotta.
Sinut oli 14.10.-39 ylimääräisiin kertausharjoituksiin (jotka siis nyt olivat jo kestäneet kohta puolitoista kuukautta). Olit muutama päivä sitten saanut tärkeiden henkilökohtaisten syiden takia lomaa kertausharjoituksista, ja olit nyt kotona käymässä.
Radiosta oli eilen (28.11) tullut ilmoitus, että Neuvostoliitto oli irtisanonut hyökkäämättömyyssopimuksen Suomen kanssa. Tänään (29.11) radiosta tuli ilmoitus että Neuvostoliitto oli katkaissut kaikki diplomaattisuhteet Suomeen. Heti perään paikallisradiossa kuulutetaan, että kaikkien varusmiesten ja kertausharjoituksissa olevien lomat on peruttu kotikaupungissasi, ja heidän on välittömästi palattava takaisin omiin yksikköihinsä. Arvaat jo tässä vaiheessa, että sota tästä syttyy...

Kysymys kuuluukin, mitä toimenpiteitä tekisit tässä tilanteessa? Lähtisitkö yksikköösi ja sitä mukaa sotatoimiin? Pakenisitko "käpykaartiin"? Yrittäisitkö salamatkustaa Ruotsiin sotaa karkuun, vai loikkaisitko mieluummin "suuren Punaisen Armeijan riveihin"? Mitä tekisit?

Kiitos mielenkiinnosta ja vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu