Ateismi henkisesti vahvoille.

Itse olin uskovainen joskus aikanaan, kiertelin kokouksissa ja konferensseissa, luin raamattua, rukoilin ja kävin "kasteella" seurakuntamme kanssa.
Jossain vaiheessa huomasin vieraantuvani siitä aina vain enemmän, ja nyt olen ollut ateisti jo vuosia.

Huomasin että ihminen tarvitsee uskoa saadakseen elämälleen tarkoituksen. Sehän on hyvä, monella uskovaisella ei ilman uskoaan olisi elämässään mitään elämisen arvoista.
Usko tuo sen tarkoituksen ja antaa voimaa jaksaa arkea.
Siksi en tuomitse ketään uskonsa perusteella, kunhan pysytään kuitenkin järkevien kirjoissa eikä hurahdeta minkään tietyn uskonlahkon omituisuuksiin.

Jokaisen tulisi olla tyytyväinen valitsemaansa tiehen eikä pyrkiä tuputtamaan omaa näkemystään muille.
Jos uskot että Jumala johdattaa sinua ja elät sen mukaan, ole tyytyväinen siihen ja anna muiden elää omalla tavallaan.
Uskovaiselle keskustelu siitä, että taivasta ja helvettiä ei ehkä olisikaan, on niin kova paikka ettei esim. ateistin näkemyksiä osata kuunnella ollenkaan. jankutetaan vain sitä minkä itse luulee totuudeksi.

Itse olen tyytyväinen omaan osaani maailmassa.
Välillä kun menee huonosti ja on yksinäinen ja masentunut olo, alkaa tietysti miettiä elämän tarkoitusta ja muuta hämmentävää.
Koska sitä ei kukaan tosiasiassa tiedä, useimmat meistä turvautuvat uskoon joka antaa tälle kaikelle merkityksen ja "tiedon" että uskossa pysymällä saavuttaa taivaspaikkansa.

Ateistin osa on siinä mielessä kovempi, ettet voi tukeutua muuhun kuin tähän ympäröivään maailmaan.
Toisaalta se avaa kaikki turhat portit pois ja osaa katsoa maailmaa kylmien faktojen kautta, kuten itsekin teen.

eräs tuttuni on täysin hurahtanut helluntailaisuuteen ja elää kokonaan seurakuntansa määrittelemän opin mukaan.
Hänelle maailma on noin 8000 vuotta vanha, kaikki todisteet esim. miljoonia vuosia vanhoista luurangoista ja fossiileista ovat täyttä bullshittiä ja ainoastaan oma uskonto on se ainoa oikea. Kaikki muut ovat syntisiä, vääräuskoisia ja pakanoita. Olen yrittänyt keskustella asioista tieteen näkökulmasta, koittanut selventää biologian ja fysiikan kemian totuuksia mutta hänelle nuo ovat vain nykymaailman hullutuksia.

Yhteenvetona olen sitä mieltä, että monelle ihmiselle usko on keino paeta todellisuutta ja kehittää oma turvallinen maailmansa johon voi suojautua tältä kovalta ja hämmentävältä totuudelta.
Mikäli tosiuskovainen pakotettaisiin hyväksymään se fakta, että me olemme täällä kaiken keskellä yksin ja mitään korkeampaa suojelevaa voimaa ei olekaan, mitä tälle ihmiselle jäisi?
Samanlainen epätietoinen tyhjyys kuin itselleni ja monille muille, luulisin.
Jokaisen on pakko se tyhjyys täyttää jollain, siksi usko on mielestäni hyvä asia kunhan sen tosiaan osaa pitää vain omassa mielessään eikä ala rähjäämään muille oman näkemyksensä oikeellisuudesta tms.
Sommoro!