Leijonakuningas

Mitä tapahtui leijonanpannulle joka näytettiin Leijonakuningas 1 lopussa? Turha väittää että se on Kiara. Verratkaa ykkösen lopussa olevaa pentua kakkosen alussa olevaan pentuun. Ykkösessä pennun korvissa on mustaa mutta kakkosessa ei. Niissä on muitakin pieniä eroja. Mitä tälle ensimmäiselle pennulle tapahtui?
112468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Pentu lipesi Rafikilta ja humpsahti Jylhäkalliolta alas. :0 Aijai.

Äänestä

Kun kakkososaa aloitettiin tekemään, oli ykkösen lopussa näkynyt pentu kasvanut jo likaa eikä näinollen voinut esiintyä enää jatkossa.

Tekijät eivät löytäneet samannäköistä pentua tilalle.

Kakkososassa on serkku.

Äänestä

Kopa: Simban ja Nalan poika, joka esiintyy vuonna 1994 julkaistussa kirjasarjassa Six New Adventures of the Lion King. Neljä vuotta myöhemmin julkaistussa elokuvassa Leijonakuningas 2: Jylhäkallion ylpeys Kopa oli vaihtunut Kiaraksi. Leijonakuningas 1:n loppusekunneilla esiintyvän pennun oli siis alunperin tarkoitus olla poika (pennusta käytettiin leikkimielistä nimitystä "Fluffy" = pörröinen), mistä johtunee, että useissa Leijonakuningas-kirjoissa Simban ja Nalan kerrotaan saaneen pojan. Leijonakuningas 2:sta suunniteltaessa Simballa ja Nalalla oli tarkoitus olla tyttären lisäksi myös poika nimeltä Chaka, mutta tästä luovuttiin jo alkuvaiheessa.

(wikipedia)

tuolta löytyy jotakin tietoa.. tosin enkuks.. sielt se
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_The_Lion_King_characters#Kopa

eli googlettamalla olis jotai löytäny :) tosin tuo ei ole tarkkaa tietoa.. ei sitä tiiä et mite Walt Disney Pictures oli sen suunitellu :D

Simban suojeluvaistot Kiaraa kohtaan ovat kyllä sen oloiset et se olis menettäny ensimmäisen pentunsa eli Kopan. Ja sit se kohta ko Kovu ja Kiara leikkii ja sit Simba ja Zira tulee sinne ja Zira sanoo simballe " No jos vaadit kostosi, tässä" ja työntää Kovua lähemmäs Simbaa. vähän niiku se Zira olis tappanu Kopan, ja sit Simba ois voinu kostaa, Zira ties ettei Simba pystyis... :s jaa-a :D

Äänestä
  • Mikä on leijonanpannu? Pyttipannun tiiän.

    Äänestä

Kopa ei ole Leijonakuninkaiden käsikirjoittajien keksimä hahmo, eivätkä The Six Nex Adventures of the Lion King -kirjat ole käsikirjoittajien/Disneyn omia. Kirjojen piirustuksista en tiedä, mutta teksti ei ainakaan ole Disneyn oma, ainakaan minun tietojeni mukaan. Nämä tiedot olen saanut Leijonakuningas-foorumeilta.

Pentu oli luultavasti Kiara, vaikkei se näytäkään samalta kuin Leijonakuninkaan lopussa. Jylhäkallion Ylpeyden piirtäjät ja animaattorithan eivät ole samoja kuin Leijonakuninkaassa.

Kopa on kyllä kiva hahmo, ja siitä on ihana lukea TSNAOTLK -kirjoista, mutten usko sen esiintyvän Leijonakuninkaan lopussa, jos se ei kerran ole Disneyn oma hahmo.

Äänestä

mistä noita TSNAOTLK kirjoja löytyy.. englanniksi tai suomeksi. molemmat käy.

Äänestä

no vaikkei se nyt ihan pirkulleen ole saman näköinen kun kakkos osan kiara niin siinä lopussa kyllä sitä kiaraa tarkoitetaan kyllähän sen pöljäkin tajuaa...

Äänestä
  • Ei ole totta. Se ei ole Kiara vaan Kopa.

    Äänestä

Kopa, Zira tuli ja tappo : - (

Äänestä

ykkösen ja kakkosen piirustustyylit ovat muutenkin aika erilaisia keskenään, ihan hyvin on voinut olla Kiara. Luultavasti tekijät eivät olleet edes ajatelleet pennun sukupuolta tehdessään ykköselokuvaa. Sen tarkoitus oli vain osoittaa, että elämän kiertokulku jatkuu.

Äänestä

Aivan nimetön sikiö.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


On se jännä... kirjoitti:

Mitä tapahtui leijonanpannulle joka näytettiin Leijonakuningas 1 lopussa? Turha väittää että se on Kiara. Verratkaa ykkösen lopussa olevaa pentua kakkosen alussa olevaan pentuun. Ykkösessä pennun korvissa on mustaa mutta kakkosessa ei. Niissä on muitakin pieniä eroja. Mitä tälle ensimmäiselle pennulle tapahtui?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu