Uskon Jumalaan, mutta en tiedä uskonko juuri tähän kristinuskon Jumalaan. Sillä en vain voi käsittää joitakin asioita raamatusta, esim. miksi Jumala, jonka pitäisi olla itse hyvyys tekee pahoja asioita kostamalla ihmisille, jotka eivät ole uskossa. Onko se todellakin oma valinta silloin, jos ei vain kykene uskomaan häneen?
Minusta tähän vaikuttaa ihmisen aikaisemmat kokemukset elämässä yleensä ja perusluonne. Toiset ovat vain luonteeltaa epäileväisempiä asioista, joita eivät ole itse nähneet. Lisäksi raamatussa on paljon ristiriitoja, jotka vain lisäävät epäilyjä.
Ja miksi hän rankeisee (raamatun mukaan) niin julmalla tavalla, kuin lähettämällä helvettiin kärsimään ikuisesti, jos ei tee niin kuin hän käskee tämän yhden elämän aikana.
Jossain taisi vielä olla, että saatanan lähettiläitä kuljeskelee täällä maapallolla harhauttamassa ihmisiä, niin miksi Jumala antaa sen tapahtua? Miksi Jumala olisi tehnyt uskosta näin vaikeaa? en vain voi käsittää.
Jos jollain on järkeviä vastauksia/mielipitäitä näistä asioista, niin olisi kiva kuulla.
Minusta tähän vaikuttaa ihmisen aikaisemmat kokemukset elämässä yleensä ja perusluonne. Toiset ovat vain luonteeltaa epäileväisempiä asioista, joita eivät ole itse nähneet. Lisäksi raamatussa on paljon ristiriitoja, jotka vain lisäävät epäilyjä.
Ja miksi hän rankeisee (raamatun mukaan) niin julmalla tavalla, kuin lähettämällä helvettiin kärsimään ikuisesti, jos ei tee niin kuin hän käskee tämän yhden elämän aikana.
Jossain taisi vielä olla, että saatanan lähettiläitä kuljeskelee täällä maapallolla harhauttamassa ihmisiä, niin miksi Jumala antaa sen tapahtua? Miksi Jumala olisi tehnyt uskosta näin vaikeaa? en vain voi käsittää.
Jos jollain on järkeviä vastauksia/mielipitäitä näistä asioista, niin olisi kiva kuulla.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Jokaiselle on Tie avattu Herran Jeesuksen Kristuksen kautta. Kukaan ei voi syyttää Jumalaa, että ei voisi tehdä parannusta, koska juuri sitä varten Isä lähetti Poikansa kärsimään, että hänessä jokainen voisi saada armon totuudessa. Jokainen anova saa ja etsivä löytää, tämä on kuitenkin läpi elämän kestävä opetuslapseus, ei vastaus yhteen kysymykseen kädennostolla tai yksi rukous. Alun Jeesuksen opetuslapseuteen tosin täytyy joskus tapahtua, sitä varten Jeesus kehotti etsimään Jumalan Valtakuntaa ja hänen vanhurskautta. Kaikki tarpeellinen onkin sitten Jeesuksessa. Me ihmisinä voimme viedä synnit ja murheet kiitoksen ja kunnioituksen kanssa. Hän antaa Elävän Veden ja Pyhän Hengen, sitten kysytäänkin enää uskollisuutta ja ymmärrystä ja viisautta, jotka hän itse vaikuttaa Henkensä kautta. Sen tähden on kirjoitettu: Autuas se, joka häneen turvaa.
Jumala tahtoo: ´Olkaa pyhät, sillä minä olen Pyhä´. Se on myös parasta, mitä ihminen voi kokea täällä, koska siihen liittyvät usko, toivo ja rakkaus, ilo, rauha ja vanhurskaus ja kaikkinainen hyvä hedelmä. Liittyy kyllä myös ahdistukset ja vainot, jos Herran työtä tekee tahtonsa mukaan, mutta se on Jumalan armoa, jos Jeesuksen nimen tähden saa kärsiä.
Olen yrittänyt etsiä, mutta en ole löytänyt. Nään vain sen, että kristinuskon Jumala heittää vihastuksissaan helvettiin tai kostaa muulla tavoin, jos joku ei miellytä. Mutta ihminen ei saisi kostaa muille ihmisille heidän pahoja tekojaan, vaan pitäisi kääntää se toinenkin poski. Eihän Jumalakaan tee niin ja ihmisenhän pitäisi olla Jumalan kaltainen. Vaikeaa minulle ainakin tämä löytäminen.
ellei meille taivaasta anneta.
Pelastus on lahja Jumalalta.
Jumala antaa ihmiselle ajan
jota sanotaan etsikkoajaksi
ja se tarkoittaa silloin,että
Jumala kutsuu ihmistä itse.
Niinpaljon,kuin meitä uskovia on
niin jokaisella on omakohtainen
kokemus etsikkoajastaan ja
uskoontulostaan.
Jumala on rakkaus-ei Hän heitä
ketään helvettiin,vaan jokainen
joutuu sinne oman valintansa
seurauksena.
Jokainen ihminen tulee selvästi
tietämään sen ajan,kun Jumala
häntä kutsuu-siksi kukaan ei voi
sanoa viimeisellä tuomiolla,ettei
sitä tiennyt.
Ihmisen suurin synti on hyljätä
Jeesuksen sovitustyö kohdallaan
ja Raamattu sanoo:joka ei usko
Jumalan Poikaan,se tuomitaan.
Mutta joka uskoo Jeesukseen
sitä ei tuomita.
Valinta on vapaaehtoinen.
Raamattu sanoo myöskin:
Etsikää,niin te löydätte.
Niin sinäkin voit löytää Hänet
Hän kuitenkin jo tekee työtä
sydämessäsi,kun sanot Häntä
etsineesi-tulee hetki,jolloin
olet valmis Hänet
vastaanottamaan-ja silloin
opittuasi Hänet itse
tuntemaan
henkilökohtaisesti,
tulet myöskin ymmärtämään,
että Raamatun Jumala on
rakkauden Jumala.
Entä jos ei siltikään löydä mitään? Sitten joutuu sinne helvettiin, jos itse munaa koko jutun? Miksi Jumala ei voisi rehellisesti ja reilusti tulla ilmoittamaan, että on olemassa? Ottakaa tai jättäkää.
Mistä sen kutsun edes tunnistaa? Olen pitkän aikaa uskonut johonkin "korkeampaan voimaan", mutta en ole mielestäni koskaan saanut mitään henk.koht. kutsua keneltäkään, ainakaan sellaista mitä ei voisi tulkita monella tavalla.
Onko sekin kutsu, jos esim. elämä alkaa mennä pahasti alamäkeä, että ehkä silloin pitäisi jo tajuta katsoa sinne ylöspäin? vai voisiko se vain olla normaalia vaihtelua, joka kuuluu elämään, ilman että Jumala siihen vaikuttaa.
Jumalahan ei voi vaikuttaa muiden ihmisten tekoihin, koska heillä on vapaa tahto. Näin ollen muista ihmisistä johtuvia tapahtumia ei voisi tulkita Jumalan kutsuksi, vaan pitäisi tapahtua jotain erikoisempaa.
Ei tässä minusta ainakaan vielä ole mistään valinnasta kyse, kun en edes tiedä varmaksi mistä pitäisi valita. Miten sitten Jumala voi tuomita ihmisen, joka ei tiedä mitä uskoa ja mitä ei, vai onko Jumala vain päättänyt jättää nämä ihmiset kokonaan ilman tuota suurta kutsua?
Entä sitten se, kun Jumalaa pitäisi rakastaa, että saisi hänen armahduksensa? Vaikka häneen uskoisinkin koko sydämestäni, niin epäilen, että koskaan kykenisin rakastamaan ketään sellaista, joka on tehnyt niin paljon pahaa ja jatkaa vieläkin samalla linjalla, jos raamattuun on uskominen.
Aika moni suomalainen taitaa ajatella nykyään noin. 2000 vuotta sitten Lähi-Idässä luotu uskonto ei oikein istu enää monenkaan nykysuomalaisen ajatusmaailmaan.
"En usko kristinuskon Jumalaan, mutta uskon korkeampaan voimaan" tämä on hyvin yleinen toteamus näinä päivinä. Selvä pesäero ateismiin halutaan myös tehdä, vaikka käytännössä näkemys onkin hyvin ateistinen. Eli tämä korkeampi voima ei vaikuta elämään, sillä se ei ei ole antanut mitään henk. koht. kutsua. Sen sijaan sen ajatellaan vain olevan taustalla. Ateistit jättävät mahdollisuuden tällaisen voiman olemassaololle, mutta eivät sitä tällä hetkellä noteeraa mitenkään, koska minkäälaista tieteellistä näyttö siitä ei kuitenkaan ole.
jopa sinun pohdiskelusi on Jumalan työtä
sinussa ja Hän vetää sinua puoleensa:
muuten et vaivaisi mieltäsi tälläisillä-
Jumala valmistaa sinua vastaanottamaan
Hänet.
Omasta kokemuksestani voin kertoa
että en ymmärtänyt sitä,mitä tapahtui,
kun aloin tuntea syyllisyyttä-
eli synnintuntoa-
en enää pystynyt nauttimaan maailman
antimista-ja luulin myöskin kokeneeni
jo kaiken-aloin kadottaa elämänhaluni
ja juomiseni lisääntyi.
Sitten kerran lähdettyäni" pienessä
hiprakassa"mieli maassa kotoani-
olin jo päättänyt lopettaa päiväni..
siihen tilanteeseen Jumala lähetti
erään uskovan joka nähdessään tilani
kysyi jos lähtisin seurakuntaan-
oli lauantai-ilta ja luterilaisilla
nuortenilta-hän vei minut juttelemaan
erään työntekijän kanssa ja siinä
rukoillessa en kokenut vielä mitään,
mutta poislähtiessä koin,kuinka jotain
siirtyi sydämestäni pois-koin selvästi
kuinka synnintaakka ja kaikki entinen
siirtyi jonnekin-ja itkin-
oli talvi ja lunta satoi-autossa istuessani
huomasin tuulilasissa hiutaleet,jotka
olivat kuviollisia-
en ollut koskaan nähnyt sellaisia.
Olemme ihmisinä erilaisia ja meillä on
jokaisella omat kertomuksemme siitä
miten olemme tulleet uskoon.
Samaten meitä on erilaisista lähtö-
kohdista-ettei voi sanoa niin,että
pitäisi olla elämässään pohjilla,
"kaiken" kokeneena-enhän minäkään
ollut kaikkea elämässä kokenut;
sevain tuntui siltä,kun minua
Jumala irroitti tämänmaailman iloista.