EU valmistelee sunnuntailakeja. Niiden tullessa voimaan sunnuntaina ei kaupat saa olla auki eikä järjestää urheilukilpailuja. Seuraava vaihe on kieltää muut lepopäivät ja rangaista niitä jotka kunnioittavat jotakin muuta kuin direktiivi määrää. Ellen White sai näistä tiedon jo kauan ennen kuin oli mitään EU:ta ja paavillakaan ei ollut osaa eikä arpaa silloisessa poliitikassa. Toisin on nyt kun paavi alkaa hallitsemaan euroopan ja lopulta koko maailman ihmisen omiatuntoja!
Suuri taistelu on kirja joka kuuluu tähän päivään. Hanki hyvä ihminen tuo kirja ennen kuin on liian myöhäistä!!!
Suuri taistelu on kirja joka kuuluu tähän päivään. Hanki hyvä ihminen tuo kirja ennen kuin on liian myöhäistä!!!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kyllä sabatin viettäjät saavat viettää sabattinsa! Ei kukaan kiellä heiltä sabatin viettoa!
Peto ja sen tukijat. Pedon tukijoista suurimpia ryhmiä ovat evankeeliset kristityt, eli ne jotka ovat babylonin porttoa.
Oletko unohtanut ottaa lääkkeesi?
se muuttuu.
ei tule mitään hyvää....
luulevat pystyvänsä värväämään lisää tukijoita. Onneksi meitä on varoitettu tuosta harhautuksesta.
jos tästä olisi muitakin todisteita kuin adventistien vilkas mielikuvitus.
Viisaiden adventistien Raamatun tuntemus menee etummaisessa vaunussa.
kerran pyh.
Kaikenlaista sontaa kehtaa suoltaa palstalle.
Ellen muka tiesi asiasta, mutta paavi ei heittäny osaansa arpaansa. Ja siltikin paavin kerrot alkavan määräilemään asioista. Taiat olla paavin kätyreitä.
"sunnuntaina ei kaupat saa olla auki"
Lauantailaki on adventtikirkolla ollut jo vuodesta 1844 ja jos tulee sunnuntailaki,
eivät voi rohmuta tavaraa kuin vain viitenä päivänä viikossa. Harmin paikka.
Vielä pahaempi otsa- ja käsisinetin keksivälle pedolle, sillä sillähän on valtaa
vain kaupankäynnin kautta ja jos ei sunnuntaina saa kauppaa tehdä, eikä
lauantaina, niin kovin arkipäiväiseksi pedon valta jää.
Mutta nytpä on niin, ettei peto edusta suljettujen kauppojen päiviä todellakaan,
vaan pedon valta tulee perustumaan kauppalupien jakamiseen ja rauhan
tekemiseen. Mutta peto on petollinen siinä kaikessa.
Sunnuntailaki ja lauantailaki eivät ole pedon puolella vaan vastaan sitä.
Adventisteilla ja petovallalla on yhteinen vihollinen: sunnuntai.
Ja yhteinen merkki. sinetti otsassa.
Aloittajan vastausta odotellessa kyselen mitä tarkoitat: Miten arvelet pedon jakelevan lupaansa kaupankäyntiin?
Nythän ollaan menossa siihen että kaupankäyntiä saavat pian kaikki harjoittaa kaikkina seitsemänä päivänä viikossa. Miten peto sen muuttaa lähes päinvastaiseksi? Taitaa nousta kauppiailta kova vastarinta. Ja se suuri Babylon rikastuu vain rikastumistaan, mutta miten?
aloitukset paljastavat, että adventismi luo yhä uusia mielikuvituksellisia visioita. Niin teki aikanaan myös adventisteista eronnut kultti Daavidin oksa.
Voisitko laittaa linkin missä tästä lain valmistelusta on kerrottu koska monet täällä herjaa ettei sellaista valmistelua olekaan. Tavallisestihan näille uutisille laitetaan vahvistukseksi linkki kyseiselle asiasta kertovalle sivustolle. Olisin utelias lukemaan lisää.
Ellen Whiten kirja on jo vanhentunut. Lepopäivällä ei ollut nimeä, se on se seitsemäs viikon päivistä jolloin lepäämme. Se on pyhitettävä Jumalan käskyn mukaan.