Konsultaatioapua: Jasmikkeen operointi

"Piha"jasmikkeeni on n 5 v. nuori ja rehottaa taas jo hiemen liikakin, varsinkin latvustosta. Olen leikannut sitä aikalailla joka vuosi. Kukkanuppuja siinä on suht hyvin tänäkin kesänä (ei tuokusua). Voisiko sen leikata ihan alas, n. 0,5m tyngälle
ja odottaa uutta alkavaa kasvua jopa juuresta alkaen. Nykyään se on ns. tosi (ja Rehevän) ison luudan näköinen tässä terassin vieressä...
2802
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jasmiketta kasvatetaan muotoon muokkaamalla, alas asti leikkaamalla tai vapaasti, joten puutarhan ja kasvattajan tarpeet huomioon ottaen eri tyylit sopivat sille.

Tosin voit tehdä niinkin, että jos pidät jasmikkeen kukkimisesta leikkaa kaljuimmat oksat tyvestä ja jätä osa kasvamaan ja taas ensi kesänä samalla lailla. Olen käytännössä huomannut sen homma toimivan parhaiten, niin ei tarvitse totutella maisemasta puuttuviin aukkoihin.Makuasia toki sekin!

Äänestä
  • kunhan jättää alasleikkauksen ensi kevääseen. Tähän aikaan vuodesta jos operaation suorittaa, ei nuori kasvusto ymmärrä mennä talvilepoon, vaan paleltuu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Triffidien kapina kirjoitti:

"Piha"jasmikkeeni on n 5 v. nuori ja rehottaa taas jo hiemen liikakin, varsinkin latvustosta. Olen leikannut sitä aikalailla joka vuosi. Kukkanuppuja siinä on suht hyvin tänäkin kesänä (ei tuokusua). Voisiko sen leikata ihan alas, n. 0,5m tyngälle
ja odottaa uutta alkavaa kasvua jopa juuresta alkaen. Nykyään se on ns. tosi (ja Rehevän) ison luudan näköinen tässä terassin vieressä...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu